R.I.P AIDS

Huomasin AIDSin poismenon vasta hetki sitten, mutta tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus. Muistan kuin eilisen päivän, kun luin AIDSin vapaan kuvauksen. Siinä kerrottiin AIDSin ongelmasta; hän oli Suomi24 ongelmakäyttäjä. Käyttö oli edennyt pitkälle, enkä uskonut AIDSin lopettavan. Näin kuitenkin taisi käydä.

Tavallaan olen onnellinen AIDSin puolesta, tavallaan suren hänen puolestaan. Huomaan, että Suomi24 nuorten palsta sortuu hitaasti. Todelliset vakiokäyttäjät voi laskea jo vain yhden käden sormilla. Nuorten palsta saattaa olla pian pelkkä tyhjä osoite internetissä. Tähän voisimme vielä kuitenkin vaikuttaa. Mutta onko se sen arvoista?

Vaikka AIDS on nyt poissa, saa hän silti vaeltaa Suomi24:ssa vapaana, suojelevana haamuna.

~animehomo-
521121
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Aika samankaltaisia tuntemuksia minullakin, vaikkakaan en usko, että tämä lopullisesti hajoaa. Aina on tullut uusia.

2Äänestä

Surullista mutta ei onneksi kuitenkaan niin surullista.

Lasketaanko minut vakiokäyttäjäksi? :P

2Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä, sinut lasketaan vakiokäyttäjäksi.

    Äänestä

  • Yuggis..........
    Ei itsestään selvyyksiä kysytä

    Äänestä

  • old_profile_98666 kirjoitti:

    Yuggis..........
    Ei itsestään selvyyksiä kysytä

    Miksei?

    En ole kuitenkaan NIIN aktiivinen. Siksi kysyin. Ja olen pitänyt pari taukoa näiden parin vuoden aikana.

    Äänestä

  • yuggis_ kirjoitti:

    Miksei?

    En ole kuitenkaan NIIN aktiivinen. Siksi kysyin. Ja olen pitänyt pari taukoa näiden parin vuoden aikana.

    No näin arvioiden kommentoit vähintään 1/10 keskusteluun...
    Mikä siis on vakio käyttäjä?

    Äänestä

  • old_profile_98666 kirjoitti:

    No näin arvioiden kommentoit vähintään 1/10 keskusteluun...
    Mikä siis on vakio käyttäjä?

    Olen juuri nyt aktiivinen. En kaiken aikaa.

    Äänestä

  • yuggis_ kirjoitti:

    Olen juuri nyt aktiivinen. En kaiken aikaa.

    Oletko nyt aktiivinen?

    Äänestä

  • Rikaus kirjoitti:

    Oletko nyt aktiivinen?

    Olen tai en.

    Äänestä

Olisiko käynyt peräti semmoinen ihme, että AIDS on hommannut elämän ja kavereita?

Äänestä
  • Sanoisin, että tämä on entiselle Suoli24:n käyttäjälle (ja vähän trollilta haiskahtavalle sellaiselle) suurin piirtein mahdotonta.

    Mutta mikään ei ole mahdotonta. Tai no, ei kaikki ole kyllä mahdollistakaan.

    Äänestä

  • yuggis_ kirjoitti:

    Sanoisin, että tämä on entiselle Suoli24:n käyttäjälle (ja vähän trollilta haiskahtavalle sellaiselle) suurin piirtein mahdotonta.

    Mutta mikään ei ole mahdotonta. Tai no, ei kaikki ole kyllä mahdollistakaan.

    Olen samaa mieltä elI THIS.

    Äänestä

  • Nonnih. Jäihän se ku juntti luovutti.

    Äänestä

Ikävä, jos hän on lähtenyt, hän oli kommentoinut aika paljon ja oli aktiivisesti mukana. Itsekin huomaa, ettei täällä käy enää hirveästi ihmisiä.

(Olen siis itsekin käynyt täällä monta vuotta, mutta käyttäjän loin vasta viime viikolla, kun halusin itse aloittaa keskustelun, mutta en halunnut muiden "varastavan" nimeäni.)

Toivotaan, että hän kuitenkin palaa, voihan olla, että hänen koneensa on vaikka mennyt rikki.

Äänestä
  • Aloittaja

    Käyttäjä oli poistettu, joten luulen hänen jättäneen Suomi24:n taakseen.

    Äänestä

  • animehomo- kirjoitti:

    Käyttäjä oli poistettu, joten luulen hänen jättäneen Suomi24:n taakseen.

    Onnea hänelle elämäänsä!

    2Äänestä

Mojjj

Äänestä

Kirjotuskielto, ei ollut vaihtoehtoa.

Äänestä
  • Tuskin, moni haluaa iomaidta huomiota...

    Äänestä

  • gofnr3o2 kirjoitti:

    Tuskin, moni haluaa iomaidta huomiota...

    Toivottavasti saat selvää

    Äänestä

  • Aloittaja

    gofnr3o2 kirjoitti:

    Toivottavasti saat selvää

    Sain kyllä selvää.

    Äänestä

Se sortuu ,sortuu ja sortuu.. Mutta s24 nuorten palsta päättyy vasta silloin kun jokutyyppi19 tarina lakkaa kirjoittamasta.

1Äänestä
  • Mikä ydin minä nyt yhtäkkiä olen?

    Äänestä

  • jokutyyppi19 kirjoitti:

    Mikä ydin minä nyt yhtäkkiä olen?

    olet kruununperijä

    Äänestä

  • Kaikki hallitsijat ovat aina menneet. Minä en siihen rupea.

    Äänestä

  • jokutyyppi19 kirjoitti:

    Kaikki hallitsijat ovat aina menneet. Minä en siihen rupea.

    Kyllä sinä siihen olet ruvennut.

    Jo aikaa sitten...

    Äänestä

  • Taas jokin juoni? Sinä olet S, vai kuinka?

    Äänestä

  • jokutyyppi19 kirjoitti:

    Taas jokin juoni? Sinä olet S, vai kuinka?

    Äläs nyt vainoharhainen ole :)

    Äänestä

  • En. Olen vain askeleen edellä.

    Äänestä

  • jokutyyppi19 kirjoitti:

    En. Olen vain askeleen edellä.

    Olet aina ollut täällä, JT. Minä muistan sinut Pulinoissa kaikista kauiten olleena yksilönä.

    Äänestä

  • Sinäkään et mikään kovin uusi näemmä ole.... J?

    Äänestä

  • jokutyyppi19 kirjoitti:

    Sinäkään et mikään kovin uusi näemmä ole.... J?

    Minäkään en ole uusi näemmä.

    Äänestä

  • jokutyyppi19 kirjoitti:

    En. Olen vain askeleen edellä.

    Tottakai olet? Mutta tuo askel ei ylitä s24...

    Äänestä

  • Paha tilanne taitaa olla. Viimeisimmän viestin löysin 23.6.2018 (profiilista kun ei näe hänen lähettämiään viestejä)

    Äänestä

  • neanderthalensis kirjoitti:

    Paha tilanne taitaa olla. Viimeisimmän viestin löysin 23.6.2018 (profiilista kun ei näe hänen lähettämiään viestejä)

    Juurihan se oli täällä taas AIDZ nimimerkillä in.cel juttujaan heittämässä muutamaan otteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurihan se oli täällä taas AIDZ nimimerkillä in.cel juttujaan heittämässä muutamaan otteeseen.

    Taitaa kyllä AIDZ ja jokutyyppi19 olla ihan eri ihmisiä.

    Äänestä

  • neanderthalensis kirjoitti:

    Taitaa kyllä AIDZ ja jokutyyppi19 olla ihan eri ihmisiä.

    AIDS:ista tuo aloitus oli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    AIDS:ista tuo aloitus oli.

    Aloitus oli AIDS:ta, mutta viesti johon vastasin ja jonka alla paraikaa keskustelemme oli jokutyyppi19:ta.

    Söpöline:
    "Se sortuu ,sortuu ja sortuu.. Mutta s24 nuorten palsta päättyy vasta silloin kun jokutyyppi19 tarina lakkaa kirjoittamasta."

    Äänestä

Minäkin olen vakiokäyttäjä, mutta olen käyttänyt aika montaa eri nimimerkkiä, nytkin säännöllisesti ehkä viittä ja satunnaisesti pariakymmentä ja usein ihan uusia. Yhteensä olen kuitenkin tainnut käyttää muutaman vuoden aikana yli paria sataa nimimerkkiä, joista kai viisi on ollut rekisteröityjä ja kolmisenkymmentä jossain kohtaa säännöllisiä.

(pisteet sille, joka tietää mihin tämän viestin nimimerkki viittaa tai osaa sanoa muita nimimerkkejäni)

Äänestä
  • Kyllä, osaan päätellä, kuka olet. Ajoitus toiseen tänään laittamaasi viestiin täsmää, samoin nimimerkkien määrällä pelleily.

    Nimimerkki viittaa (tahattomasti?) aika moneen asiaan....

    Äänestä

  • Näin arvelinkin.

    Kyllä, mutta yhteen tiettyyn sen lähinnä on tarkoitus viitata ja sen tajuaa, jos tietää sen. Ehkä.

    Äänestä

  • "Minäkin olen vakiokäyttäjä, mutta olen käyttänyt aika montaa eri nimimerkkiä, nytkin säännöllisesti ehkä viittä ja satunnaisesti pariakymmentä ja usein ihan uusia. Yhteensä olen kuitenkin tainnut käyttää muutaman vuoden aikana yli paria sataa nimimerkkiä, joista kai viisi on ollut rekisteröityjä ja kolmisenkymmentä jossain kohtaa säännöllisiä."

    Ihan kuin oisin itse kirjoittanut tuon tekstin.

    Äänestä

AIDS= Aina Ilman Daami Seuraa.

Äänestä
  • *daamien
    Muutoin daamiseuran joutuisi laittamaan yhdyssanaksi, jolloin se olisi AID.

    Äänestä

  • jokutyyppi19 kirjoitti:

    *daamien
    Muutoin daamiseuran joutuisi laittamaan yhdyssanaksi, jolloin se olisi AID.

    AID eli apu.
    Mutta mitä APU symboloi?

    Jos joku haluaisi, voisi hän värkätä tästä "illuminati confirmed" jutun.

    Mutta minä en jaksa.

    Äänestä

Se katosi naimisiin kuun alussa käsikirjoittajan kaa. Laillisessaaviossa.com - sinne ne kaikki semmoiset menneet on.

Äänestä

Mulla on ikävä jokumielenhäiriötä. Sen jutut oli niin kiinnostavia.

Äänestä
  • Taisit saada AIDSin.

    Äänestä

  • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

    Taisit saada AIDSin.

    En ymmärrä, mitä tarkoitat.

    Äänestä

Pisti toki tunteisiin mutta elämä on. 😭😭

Äänestä
  • Elämä on.

    Äänestä

KUKA MUISTAA AIDSIA??
Han var en känd person här-

Äänestä

Ketjusta on poistettu 39 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


animehomo- kirjoitti:

Huomasin AIDSin poismenon vasta hetki sitten, mutta tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus. Muistan kuin eilisen päivän, kun luin AIDSin vapaan kuvauksen. Siinä kerrottiin AIDSin ongelmasta; hän oli Suomi24 ongelmakäyttäjä. Käyttö oli edennyt pitkälle, enkä uskonut AIDSin lopettavan. Näin kuitenkin taisi käydä.

Tavallaan olen onnellinen AIDSin puolesta, tavallaan suren hänen puolestaan. Huomaan, että Suomi24 nuorten palsta sortuu hitaasti. Todelliset vakiokäyttäjät voi laskea jo vain yhden käden sormilla. Nuorten palsta saattaa olla pian pelkkä tyhjä osoite internetissä. Tähän voisimme vielä kuitenkin vaikuttaa. Mutta onko se sen arvoista?

Vaikka AIDS on nyt poissa, saa hän silti vaeltaa Suomi24:ssa vapaana, suojelevana haamuna.

~animehomo-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu