Tervemenoa Soini! Luultiin että Soini olisi mies, mutta ryhtyikin hallituksen kahvinkeittäjätytöksi. Kun kaikki takit on käännetty on aika kerätä vuorinriekaleet ja mennä. Niin mekin menemme. Me pettyneet palaamme takaisin sinne mistä lähdimme, demareihin, vasureihin, vihreisiin ja kepuun.
Onnea vaan Halla-Aholle jos jotakin saat kasaan.
Onnea vaan Halla-Aholle jos jotakin saat kasaan.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Halla-Aho on maan päälle laskeutunut persujen Pelastusenkeli, saattaa olla itse Messias.
Samaa paskaa vaikka valittaisiin ite jeesus tilalle ei muutu meno miksikään
Kääntötakki-Timo petti kaikki mitä ennen vaaleja esitti. Raskaat mullat!
On sillä mokomalla hirvittävä kannatus, eurovaaleissakin 2014 sai huimat 80 772 ääntä.
Juuri noin, se on jo nähty että aivan sama kuka istuu milläkin pallilla ja mikä puolue suurin ja millainen hallitus tahansa niin aina köyhä on se joka kärsii ja jonka kukkarolla ollaan kaivamassa viimesetkin lantit pohjattomaan valtion kassaan.
Mutta mitä tekee itse eduskunnan herrat, ei ole kauan kun korottivat palkkaansa, säästää pitäisi ja ilkeävät korottaa palkkaansa, törkeyden huippu ja mitä tekee kansalainen, maksaa nurisematta mutta KUINKA KAUAN!
Jos kaikki työttömät äänestäisivät samaa puoluetta niin ajatelkaapa mikä mahtivaikuttaja siitä tulisi. Mikä se puolue sitten olisi, on toinen juttu.
Oli Soinin lääkärivaimolta hyvä ratkaisu käskeä Timoa lopettamaan. Kun terveys menee niin silloin kannattaa väistyä. Parempi poistua Audilla kuin ambulanssilla.
Kyllähän se Soini näyttääkin siltä että pumppu pettää tai verisuoni repee pääkopasta verenpaineet taivaissa kyllä on possumunkit tehnyt tehtävänsä
Mieluummin elävä pelkuri kuin kuollut sankari vielä hyvinkin.
Emme me ole minnekkään menneet. Suomalaisilla on tuhatvuotinen järki päässään.
Käytännönläheisyys ja epämääräiset kansankiihottajat ovat marginaalia.
Persut sortuvat jatkuvasti paineen alla. Nyt työmiesministeri Lindström on uupunut. Ei kestä duunari herran hommissa. Kannattaisi jatkaa niitä kemistin opintoja loppuun ja jättää suuret vakanssit suurmiehille. Halla-Aho itseasiassa saattaisi olla sitkein koko porukasta.Ehkä myös tosimiehekäs Kike Elomaa, tsih.
Tervemenoa koko persupuolue. Sinne liukkaaseen persmäkeen jossa jo olette.
JYTKY JYTKY JYTKY!!!!!
JYTKY JYTKY JYTKY JYTKY !!!!
"Populismin ilmenemismuodot poikkeavat toisistaan huomattavasti. Populismi tavoittelee laajaa kannatusta tarttuvilla iskulauseilla, vaatimalla asioita, joita enemmistö haluaisi." Wiki
Eikös se ole oikein että vaaditaan asioita joita enemmistö haluaisi!
Taas sortui yksi persu. Lidströmin keho uupui! Ay-aktiivin keho ei ole tottunut työntekoon. Pääsisköhän tuo vapaamuurariksi?
Sortuuhan sitä kun huomaa, että persujen kannatus on mennyt päin helvettiä ja koko puolue sulaa alta. Ei käy sääliksi, itse on populistiporukka soppansa keittänyt, senkun syö vaan.
Tosi mies väistyisi myös puolustusministerin paikalta. Nyt tilanteeseen täysin syytön ministeri Lindström joutuu vääryyden kohteeksi. Olethan Timo mies. Olethan. Älä pelaa niitä hevosmiehen pelejäsi.
Tosi mies väistyisi myös ulkoministerin paikalta. Nyt tilanteeseen täysin syytön ministeri Lindström joutuu vääryyden kohteeksi. Olethan Timo mies. Olethan. Älä pelaa niitä hevosmiehen pelejäsi.
Lindströmin täytyy olla tyhmä. Lähteä nyt peruskoululla ja luottamusmiestaustalla duunariporukoista herrojen kanssa marjaan. Toiset on tohtoreita ja maistereita, yksi husaaja jopa insinööri!
Nyt se on se JYTKY !!!
Huudetaan porukalla yhteen ääneen;
JYTKY; JYTKY; JYTKY; JYTKY !!!!!
Missä persujen iki-hauskat kannattajat: Nahkamäki, Uski ja Kapy? Saataisi hillotolpalle asiaakin.
Mitä eikö se pallomaha jaksa enää koneessa istua?? Makkaraperunapojilta rupeaa vyö loppumaan sekä kunto hoitaa omia asioita! Vaippaan tuli iso JYTKY!
Hah hah hah, repesin.
Huvittavaa elvistelyä noissa persujen ehdokaslistoissa. Yksikin pitkäaikaistyötön on mielestään projektipäällikkö!
Jytky tuli!
Halla-aho hajottaa hallituksen.
Niin, se tuleekin olemaan hänen urallaan paras asia.