Sijoitetulla tytöllämme on diagnoosi mm.varhaislapsuuden kiintymyssuhdehäiriö.
Hän on kohta kouluikäinen eikä ole koskaan leikkinyt,ei osaa viedä kotileikkiä tmv eteenpäin vaan se on sitä että pukee nuken ja heittää nurkkaan ja leikki loppuu siihen.Kaikki mielikuvitusta vaativat leikit on hänelle ylivoimaisia .Tykkää piirtämisestä,muovailusta ja sellaisista jutuista.
Sitten tulee taantumakausia kun käyttäytyy ikäistää monta vuotta pienemmän lapsen lailla,piirtelee seiniin jos löytää kyniä jostain,takertuu,jemmailee toisten tavaroita omiin kätköihinsä ja väittää ettei ole koskaan esim.auton avaimia nähnytkään kunnes ne löytyvät hänen vaatekaapistaan tai lelukoreista.
Ei anna muidenkaan lasten leikkiä,koska ei itse pysty keskittymään vaan menee leikin keskelle selälleen heiluttelemaan jalkojaan ja "soittamaan suutaan".Näin hän käyttäytyy kyllä muulloinkin mutta taantumakausina ne ovat normaalia enemmän vielä pinnalla.
Kuuluuko tälläinen käytös tuohon alussa olevaan diagnoosiin ja jos kuuluu niin minkälaista terapiaa/hoitoa teillä on tälläisistä jutuista kärsivälle lapselle annettu tai suositeltu?
Luin theraplay kirjan ja mietin että se voisi olla hyvä.Onko kenelläkään kokemuksia kyseisestä terapiasta ja millaisia?
Hän on kohta kouluikäinen eikä ole koskaan leikkinyt,ei osaa viedä kotileikkiä tmv eteenpäin vaan se on sitä että pukee nuken ja heittää nurkkaan ja leikki loppuu siihen.Kaikki mielikuvitusta vaativat leikit on hänelle ylivoimaisia .Tykkää piirtämisestä,muovailusta ja sellaisista jutuista.
Sitten tulee taantumakausia kun käyttäytyy ikäistää monta vuotta pienemmän lapsen lailla,piirtelee seiniin jos löytää kyniä jostain,takertuu,jemmailee toisten tavaroita omiin kätköihinsä ja väittää ettei ole koskaan esim.auton avaimia nähnytkään kunnes ne löytyvät hänen vaatekaapistaan tai lelukoreista.
Ei anna muidenkaan lasten leikkiä,koska ei itse pysty keskittymään vaan menee leikin keskelle selälleen heiluttelemaan jalkojaan ja "soittamaan suutaan".Näin hän käyttäytyy kyllä muulloinkin mutta taantumakausina ne ovat normaalia enemmän vielä pinnalla.
Kuuluuko tälläinen käytös tuohon alussa olevaan diagnoosiin ja jos kuuluu niin minkälaista terapiaa/hoitoa teillä on tälläisistä jutuista kärsivälle lapselle annettu tai suositeltu?
Luin theraplay kirjan ja mietin että se voisi olla hyvä.Onko kenelläkään kokemuksia kyseisestä terapiasta ja millaisia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
..theraplay, mutta sitten sijoittava kunta päätti, luultavasti säästösyistä, että eipäs alakkaan! Tässä nyt pähkäillään, miten tästä eteenpäin. oireet ovat suurimmilta osin samat kuin teillä ja suositus oli psykiatrilta theraplay-terapiaan.
MILLÄ SOSSUT PERUSTELI TUOLLAISEN PÄÄTÖKSEN?
TUOLLAISIA KUMMALLISIA PÄÄTÖKSIÄ ON SATTUNUT MEIDÄNKIN KOHDALLE.LUULISI ETTÄ LASTA TUTKINEET LÄÄKÄRIT TIETÄISIVÄT PAREMMIN MIKÄ HOITO/TERAPIA LAPSELLE TARPEELLINEN JA MIKÄ EI.
TEE ASIASTA VALITUS.
ITSE OLEN EPÄOIKEUDENMUKAISISTA PÄÄTÖKSISTÄ VALITTANUT,HYVIN TULOKSIN TÄHÄN ASTI.
TSEMPPIÄ!
lapsi leikkii niin hyvin itsekseen sanottiin laitoksessa. leikkii ja leikkii: istuu paikallaan ja nyhvertää nuken tai ponin hiuksia/harjaa. kätkee tavaroita, särkee toisten mieluisia esineitä, jumiutuu paikoilleen jähmeänä jen... ihan samoja juttuja. Rad- diagnoosilla päästiin KOPPA TERAPIAAN. ja sitä on nyt käyty 4kk. ei vielä ihmeitä ole tapahtunut, mutta jonkinlaista korjautumista on aavisteltavissa.
theraplay saattaisi myös toimia, helsinki on kuulemma jopa järjestämässä jonkin asteista kurssitusta asiasta vanhemmille kotiosuuden osaamikseksi.
jos saatte apua,tukea ja terapiaa heti välittömästi, eli mielestäni tätä tarvitsette myös te vanhemmat että osaatte kohdata lapsen tarpeet.
Eihän nämä oireet ole mitenkään alussa vaan nehän ovat tulos aivan vauvana- ja sen jälkeen varhaislapsuuden kokemien tunne-/kiintymyssuhteiden häiriintymisestä.
Meillä sijoitettu tyttö jo 13 ja hyvin paljon vielä merkkejä varhaislapsuuden kiintymyssuhdehäiriöstä. Esim. kun bioäiti lähtee pois niin lapsi kun kääntää selkänsä niin se asia on poissa päiväjärjestyksestä, ei edes vilkuta perään jos ei me sitä käsketä. Näin käyttäytyy myös muitakin tuttaviaan kohtaan.
Meille vilkuttaa ja pitää erittäin tärkeänä juuri että me vilkutamme ikkunan ohi mennessämme kun lähdemme esim töihin. Josku kiireessä se on unohtunut ja siitäkös pettymys ja kamala meteli tavaroiden heitteleminen ym.
Aivan samanlaista käyttäytymistä kuten kirjoitit on ollut ja on osittain vieläkin, varsinkin kun on niitä taantumuskausi. Välillä käyttäytyy kuin 3 vuotias jne. Annoimme niinsnottua sylihoitoa häne ollessa 10-11 vuotias se oli mielestäämme juuri sitä mitä silloin kaipasi nyt se vaihe on ohi ja kehitys kausi toisensa perään mennään eteenpäin.
Halauksien saaminen/antaminen on aivan kyltymätöntä ja sitä tapahtuu jokapaikassa kuten kaupoissa, bussissa, ja melkein kun ohi kulkee niin pitää saada halaus ja ei tahdo päästää irti ollenkaan.
Hänellä ei ketään pysyvää läheistä kaveria eikä tule toimeen ikäistensä kanssa. Nyt kyllä on kehitystä ollut parempaan mutta elämäntilanteet saavat kaiken niin helposti epätasapainoon.
Me annamme selvät rajat, säännöt, ohjaavaa toimintaa kuten leikin opettelua, kaverin kanssa olemista joka hänellä pitää olla valvottua. Koulussakin on aina välitunti valvoja joka tietää ongelman.
On ollut tilanteita että sitoi kaverin tuoliin ja ulkona puistonpenkkiin jne. On hyvin hyökkäävä ja tunkeileva tapa mennä lapsiporukkaan hakemaan kaveria. Siksi kun ei hyväksyttyjä tilanteita sattuu niin ei vielä luottamusta meiltä aikuisilta.
Kylässä käyntejä pidämme tärkeinä koska sieltä lapsi saa sitä toisen perheen ja lapsien käyttäytymismallia heidän omassa kotona.
Me hiljalleen määrätietoiseti rakennamme luottamus suhdetta joka on hänen kohdallaan sujunut erittäin hyvin meitä kohtaan vaikka aikaa se on ottanut yli 3 vuotta päästä tämän hetkiseen tilanteeseen. Lapsen on opittava kaiken ja omaksuttava myös se omaan persoonaan.
Juuri tuo toisten tavaroitten piilottelu on edelleen arkea ja varastelu on todella vaativaa valvontaa. Se niin pettävä tietämättömyys esineiden häviämisestä on niin laskelmoitua että pitääkin olla vahva aikuinen jotta selviää "ehjin nahoin" tilanteesta.
Olemme nyt jokinaika sitten valokuvanneet (pieni digikamera on hyvä) hänen esineitään mitkä hän on oikeasti saanut lahjaksi tai ostanut itse. Mutta ne epämääräisesti ilmestyneet tavarat kyseenalaistetaan ja palautetaan lapsen kanssa yhdessä joko kauppaan tai henkilöille joilta ne ovat lähtöisin. Aina ensimmäine ilmaisu kun kysymme että mistä olet saanut tuon esineen niin sanoo että taasko minun pitää viedä se takaisin. Siinä se työmaa onkin, ei vanhemmuus ole tasaista arkista nyherrystä vaan jatkuvasti uusia haasteita jne.
Mutta mielestämme tuo on yksi hyvä tapa saada ymmärtämään mitä on luottamus toisiimme.
Mielestäni maalaisjärjellä mennään hyvin pitkälle ja sehän se terapian meininki onkin että pyritään elämään tavallista perheelämää.
Kokoajan pitää muistaa antaa palautetta kehuja (mutta ei ylikorostetusti) sekä osoitusta että me kaikki voimme paremmin kun hän myös toimii ohjeiden mukaisesti.Luottamus antaa vapautta jota mekin aikuist haluamme puhumattakkaan lapsista.
Enään ei minun tarvitse hakea häntä koulusta (matka 400m) kotia, vaan hän selviää matkan yksin.
Hän sanoo joka aamu ulko ovella, "lorun" -hei! ole kiltti koulussa, kuuntele myös toisia ja tule suoraan koulusta kotia heippa! vilkuta mulle.
Meillä myös tyttö kuin jähmettyy paikoilleen eikä saa yhteyttä vaan seisoo ja katsoo tyhjyyteen.
Hakkasi myös päätään seinään, sitä esiintyi alkuaikoina kun lapsi sijoitettiin meille. Sitä teki ehkä parinvuoden ajan ja oli tehnyt sitä jo kotioloissakin.
Myös huomion tarve on aivan älytön, hän myös raapii kynsin tai jollakin terävällä esineellä s ihonsa rikki, onneksi se näyttää jääneen jo pois.
käytetty pienenä tämän tytön kanssa ns.syliterapiaa n.2-3 vuoden ajan ja vielä joskus nytkin.Se tuotti kyllä tuloksia monessa suhteessa,lapsen älytön edestakas juokseminen väheni,raivarit vähenivät,vaarantaju pikkuhiljaa parani jne ja on tyttö näiden vuosien aikana paljon edistynytkin.Hänellä oli jossain vaiheessa sellainen vimma että repi varpaankyntensä niin lyhyeksi että verta tuli muuten hän ei ole itseään vahingoittanut.
Meitä muita hän yritti yhdessä vaiheessa raapia,lyödä ja purra mutta se on jäänyt kokonaan pois.
Tuota tyhjyyteen katsomista on hänellä ja ollut mutta ei enää aikoihin.
Lastenpsykiatria on aiemmin useastikin tavattu ja saatu sitä kautta paljon hyviä neuvoja miten toimia ja asettaa rajoja ja niin edelleen.
Turvallinen ja tasapainoinen arkipäivä tekee varmaan oman tehtävänsä ja on se suurin apu rikkinäiselle lapselle mutta mietin vaan sitä että olisiko jostain terapiasta sellaista apua jota en "tavallisena tallaajana"pysty hänelle antamaan.
olemme käyneet, tyttö omassa ja me omassa terapiassa kohta neljä vuotta. Jatkamme tätä koska se antaa kuitenkin tuloksia ja tyttö itsekkin jo ymmärtää sen tarpeen ja huomaa että on ihmisiä jotka hänestä oikeasti välittävät. Se on tullut esiin hyvinkin selvästi terapian aikana, lapsi on kiintynyt, luottaa, ja ajattelee meitä sijaisvanhempia hänelle hyvin rakkaana ja läheisenä.
Tytöllä on muitakin ongelmia joidenka vuoksi olemme myös käyneet terapiassa, mutta nyt pidetään tauko ja katsotaan miten asiat kehittyvät. Seurataan kun ja jos kykenee kypsymään rauhassa omaan ongelmatilanteeseensa. Hänen ongelmalleen ei kukaan muu voi tehdä mitään vaan hän itse joutuu sen työstämään ja toimimaan siten kuten on meille kaikille normaalia käydä esim. vessassa sekä erottamaan oikean näläntunteen ja pelonahdistavan- tunteen ym.
Me vanhemmat olemme saaneet mielestämme hyvän tuen ja on käyty läpi näitä monia ongelmaalueita ja saatu neuvoja, tehtäviä kokeilla eri tapoja aivan käytännössä ja sitten keskusteltu siitä miten asiat toimivat lapsen arkielämässä.
Johdonmukaisuus on yksi hyvin tärkeä osa joka tilanteessa.
Leikin opettelu aivan nollasta ja siihen mukaan se leikin johdonmukaisuus joka on aina leikin aloittaminen ja lopettaminen.
Ensin vain lyhyitä hetkiä mutta tietoisesti pyrkiä johdonmukaisuuteen leikin juonessa. On muuten mukava leikkiä aikuisenakin usein on minulla vaikeaa lopettaa, haluaisin jatkaa ja kehittää leikkiä. Mutta on otettava huomioon tytön taidot ja kypsyystaso.
Piirtäminen, maalaaminen isolle paperille ja myös että minä myös maalaan samalle paperille jne. on ollut hyvin kehittävää.
Ensin alkuun tytöllä oli vain yksi kuva jota vain toistuvasti piirsi/maalasi mutta nyt on aivan tavallisen 13 vuotiaan tasolla siis on aiheellista olla perään antamaton, se kiitos lapsella on sitten niin suuri ja merkittävä.
Erilaiset pelit ovat myös kehittäviä ja siinä samalla mukava jutella niitä näitä.
Rajojen asetus on mielestäni tärkeä ja on tuotava esiin myös että meillä aikuisillakin on rajat joita me noudatamme. Arjessa on niin paljon asioita joista löytää terapeuttista toimintaa ja tekemistä. Esim. odottaminen, tekemisien suunnittelu joka ensin alkuun oli vain puoli päivää ja joka ei meillä ainakaan saa olla vieläkään enempää kuin yksi viikko kerrallaan. Haaveillaan kylläkin esim. kesälomasta, matkoista jne. On oltava jokin tulevaisuuden haave ja odotus joka sitten hiljalleen kypsyy tapahtumaksi. Sekin on sitä kasvua luottamukseen.
Tässä todella joutuu toimimaan myös kotiterapeuttina joka on mukavaa mutta käy välillä työlääksikin.
...samat oireet on lapsella kuin täällä, mutta kun olemme kokeilleet sylissä pitelyä, niin lapsi on kyllä mielellään sylissä, mutta ei pysty ilman raivokohtausta siitä pois lähtemään? Ei kenenkään, vieraankaan sylistä.
on toiminut meilläkin, mutta se onnistuminen ja palkkio on siellä jossakin tulevaisuudessa. Teet sen määrätietoisesti ja se sylissä pito on kait paras tehdä ensin lyhyinä ja sitten pidentää aikaa. On myös pidettävä holi että ei ole mitään muita kiireitä eikä suurempia häiriötilanteita. Kuten me teimme samalla hivellen käsiä katsellen niitä ja samalla jutella miten esimerkiksi kädet ovat muksvat ja mitä kaikkea niillä voi tehdä joka on mukavaa kosketella esim jotakin esinettä ym.
Lopettaminen on usein vaikeaa mutta jos tekee siitä pienen aina toistuvan kuten me keksimme sormi lorun ja lopuksi sormet kävelivät lapsen rinnalta päänpäälle ja siitä omiin leikkeihinsä hellä pieni halaus/rutistus. Sitten joko valmistatte yhdessä esim. iltapalan ja tarjoatte toisille myös hetken yhdessäoloa.
Tämä on jotenkin yksilöllistä mutta jokin johtolanka on aina oltava ja se johtaa hyvän oloon ja eheyttää myös läheistä suhdetta. Aikaa menee kuukausia ja jatkuu myös sen ylläpitämiseen kaikessa arjen touhuissa. Mutta samalla on pantava rajat että lapsi ei "syö" koko aikuista olemassa olollaan.
Kuten meillä lapsi nyt halaisi joka paikassa ja kaikkialla eihän sekään ole tavallista elämää joten ohjaus tässäkin oikeille raiteille ja hyväksyttyyn käyttäytymiseen.
kirjoitus virheitäni toivottavasti ymmärrätte tai arvaatte sanat mitä oli tarkoitus kirjoittaa.