Kun pitäisi taas todennäköisesti palkata asianajaja...
Palkkasin asianajajan, joka arvioi palkkionsa olevan noin 1000 eur, jos kaikki menee yksioikoisesti ja sovinnon kautta. Meni juuri niin, mutta hän laskutti palvelustaan lopulta yhteensä 2400 eur.
Hän laskutti joka kerta, kun olimme missään yhteyksissä puhelimitse tai emailin kautta vähintään 55 eur. Joo, ymmärrän että konsultoinnista laskutetaan. Mutta sitä en ymmärrä, että jos hän lupaa tehdä jotain esim. viikon sisällä, eikä tee, ja sitten soitan yli kuukauden kuluttua ja kysyn, missä mennään, niin hän laskuttaa taas puhelusta, joka kesti 7 min. puolen tunnin 55 eur. Varsinkin kun soitin siksi, ettei hän ollut pitänyt lupaustaan hoitaa asiaa. Kyseessä ei siis ollut konsultaatio missään muotoa. Näistä tällaisista puheluista sekä emaileista (Hei, oletko jo tehnyt tämän, kun lupasit viimeksi niin), hän laskutti minulta 275 eur ylimääräistä.
Eli on yksi tapa hinata laskua ylöspäin jättämällä tekemättä, mitä lupaa, ja sitten tyhmä asiakas soittelee perään....
Lisäksi kun katsoin erittelyä, mitä hän on laskuttanut, niin sanoisin, että tuossa omassa laskussani oli ilmaa vähintään 900 eur. Hän laskutti mm. asiani kirjalliseen aineistoon perehtymisestä 440 eur, vaikka hän ei tehnytkään mitään kyseisenä ajankohtana asiani eteen vaan vasta 5 kk myöhemmin. No, sitten 5kk myöhemmin hänen täytyi taas luonnollisesti muka perehtyä aineistoon uudelleen ja se maksoi taas toiset 440 eur... Puhelimessa hän sanoi, että meinasin jo ennen kesää kirjelmöidä vastaajalle, mutta se sitten jäikin muiden kiireiden vuoksi. No, ei jäänyt kuitenkaan laskuttamiseni "muiden kiireiden vuoksi"...
Kovin taisi olla myös hidasälyinen tämä asianajajani, koska niin pitkiä tovia hän joutui viettämään sisälukutaitoaan harjoittamassa asiani varsin pienen aineistomäärän kanssa....
Joo, ja vielä vitsi :
-Miten voit estää asianajajaa hukkumasta ? Ampumalla.
Asianajan ahneus -eikä voi edes valittaa laskusta
lalaw666
0
227
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.931487Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471013- 15896
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40838Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82758- 92741
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17737- 46728
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27687- 68672
- 13672
- 47664
- 59662
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97651Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56585Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47576Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129557- 43544
Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla149534Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31525