Edunvalvoja

Hämmästynytolen

Hei.Sain eräässä tilaisuudessa kuulla että jommalla kummalla vanhemmistani olisi jossain vaiheessa ollut edunvalvoja,nyt molemmat jo kuolleet,mutta voinko mistään saada näin jälkikäteen tietoa kummalla se on ollut?Minulle ei tästä aikanaan kukaan kertonut ja nyt tutkisin että onko kaikki asiat niin kuin pitäisi.

27

3292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • edunvalvoja

      Kysy maistraatista. Normaalisti kun jollekin haetaan edunvalvoja, kysytään kaikilta lähiomaisilta, onko kyseinen edunvalvoja ok.

      • 88989

        Menettely ei todellakaan ole tuo, että kaikilta lähiomaisilta kysyttäisiin, onko kyseinen edunvalvoja ok.

        Ensinnäkin edunvalvojaksi määrätään ensisijaisesti juuri joku henkilön läheinen (esimerkiksi puoliso tai lapsi). Jos kukaan lähipiiristä ei ole tehtävään sopiva tai pystyvä, määrätään edunvalvojaksi yleinen edunvalvoja.

        Jos läheisiä kuullaan, heille annetaan mahdollisuus lausua mielipiteensä edunvalvojan määräämisestä. Heidän tehtävänsä ei siis ole hyväksyä edunvalvojan määräämistä tai määrättävää henkilöä. Puolisoa kuullaan aina, jos se vain on mahdollista. Muut läheiset ihmiset kuullaan maistraatin ja käräjäoikeuden harkinnan mukaan. Joskus henkiö jolle edunvalvojaa ollaan määräämässä on voinut kieltää olemasta yhteydessä läheisiinsä.

        Kun päämies kuolee, edunvalvojan tekemä päätöstili annetaan tiedoksi kuolinpesän osakkaille. Tällöin ap olisi todennäköisesti saanut tietää edunvalvonnasta. Viimeinen edunvalvontapalkkio ja maistraatin maksut laskutetaan vasta kuoleman jälkeen, jolloin ne ovat vähennyksinä perukirjassa.

        On tietysti mahdollista, että edunvalvottava tokenee niin, että pystyykin taas hoitamaan itse asiansa ja tällöin edunvalvonta lakkautetaan. Silloin perillinen ei välttämättä saa tietoa siitä, että henkilö oli aiemmin edunvalvonnassa.

        Maistraatista saa tietää, onko jollakullla henkilöllä tällä hetkellä edunvalvoja. Enpäs tiedä, miten suhtautuvat kyselyihin joskus aiemmin olleesta edunvalvojasta. Se tieto kun ei ole samalla tavalla tarpeellinen kuin tieto tällä hetkellä olevasta edunvalvojasta.

      • edunvalvoja
        88989 kirjoitti:

        88989, kirjoitit että "Jos läheisiä kuullaan, heille annetaan mahdollisuus lausua mielipiteensä edunvalvojan määräämisestä. Heidän tehtävänsä ei siis ole hyväksyä edunvalvojan määräämistä tai määrättävää henkilöä."

        Juuri jokin aikaa sitten tuttavani sedälle haettiin edunvalvoja, joka oli hänen veljenpoikansa. Kaikilta lähisukulaisilta nimenomaan kysyttiin maistraatin taholta, vastustavatko asiaa. Kaikilta. Tästä maistraatti oli ehdoton, vaikka monet lähiomaisista eivät olleet edes missään tekemisissä tämän sedän kanssa, eivätkä häntä mitenkään esim. lähemmin tunteneet.

        Paperi, joka tuli täyttää ja allekirjoittaa oli Lausuma edunvalvonta asiassa. Eli koska tällä sedällä ei ollut omia lapsia, jokaiselta hänen sisaruksensa lapselta kysyttiin asiasta, koska olivat lähimpiä elossa olevia sukulaisia.

        Paperissa nimenomaan tuli valita kahden vaihtoehdon väliltä:
        "Hyväksyn että päämiehelle määrätään ehdotettu edunvalvoja."
        tai
        "En hyväksy, että päämiehelle määrätään edunvalvoja, koska____________________ "

        Tätä kautta siis kaikki lähimmät omaiset saivat tietoonsa, että tämä setä tuli edunvalvontaan.

      • 88989

        Okei, sinulla on kuulopuheiden kautta tietoa jonkun tuttavan sukulaisen asiasta.

        Menettely edunvalvojan määräämisasioissa on siis se, että läheisiä kuullaan tarpeen mukaan. Kaikkia lähisukulaisia sisarusten lapsia myöten ei todellakaan joka casessa kuulla. Toisaalta myös muitakin henkilön läheisiä ihmisiä (siis muita kuin sukulaisia) voidaan tarvittaessa kuulla. Puolisoa tulee kuulla aina, jos se vain on mahdollista, kuten jo kerroinkin.

        Maistraatti selvittää kuulemisprosessissa ennen kaikkea sitä, saadaanko kyseisen henkiön asiat hoidettua asianmukaisesti eli onko edunvalvojan määrääminen ylipäätään tarpeen. Edunvalvojan määräminenhän on viimesijainen keino ja tulee kysymykseen vain jolleivät asiat tule asianmukaisesti hoidetuiksi muulla tavoin.

        Tuollaisia valmiita rasti ruutuun -lomakkeita käytetään siksi, että keskivertoihmisen taito ilmaista asioita ei välttämättä ole niin hyvä, että hänen näkemyksensä ja kyseisen henkilön tilanne tulisivat vapaamuotoisesta lausumasta selväksi.

        Kuultava henkilö ei siis ratkaise edunvalvonnan tarvetta tai edunvalvojan henkilöä. Edunvalvontaan ehdotettua itseäänkin kuullaan, mutta hänen omakaan vastustuksensa ei välttämättä estä edunvalvojan määräämistä.

        Jos henkilö nimenomaisesti kieltää kertomasta edunvalvontaprosessista sukulaisilleen, niin lähtökohtaisesti hänen tahtoaan tulee kunnioittaa. Tällöin voi käydä niin, että edes oma lapsi ei ole saanut tietoa edunvalvonnasta.

        88989, Kirjoitit että "Okei, sinulla on kuulopuheiden kautta tietoa jonkun tuttavan sukulaisen asiasta."
        Ei ole kuulopuheita, olen nähnyt paperit itse ja olen keskustellut paljonkin prosessista siinä mukana olleiden henkilöiden kanssa.

        Lääkäriäkin kuultiin ja maistraatin toimeksiantamana joku muu henkilö tätä setää kävi myös tapaamassa ja toteamassa tilanteen.

        Juttu on tosi, ei mikään keksitty.

        88989, alat olla änkyryydessä kohta samaa luokkaa kuin 00530 / Nix-Nax etc.

      • 9likjhg

        Voi huokaus. Ihan siis todella kuvittelet, että joka ikisessä edunvalvontamääräyksessä kuultaisiin joka ikistä lähisukulaista? Niitähän saattaa olla ihan yleisten lähisukulaisuusmääritelmien mukaan yhdellä henkilöllä olla kaksinumeroinen määrä. Mitäs sitten kun lähisukulainen x, sanotaan vaikka veli, ei hyväksy edunvalvontaa tai edunvalvottavaksi esitettyä henkilöä, vaikka kaikki muut hyväksyvät? Miten ratkaisu sinun mielestäsi tehdään?

        88989 siteeraa relevanttia sääntelyä ihan oikein. Missään ei sanota, että kaikkia lähisukulaisia tulisi kuulla. Holhoustoimilain 73 § sääntelee puolison kuulemisesta, kuten 88989 kirjoittaa.

        Sen lisäksi tarpeen mukaan kuullaan muita. Siitä miksi tuossa sinun esimerkkitapauksessasi on kuultu laajaa henkilöpiiriä, ei tietenkään noilla antamillasi tiedoilla avaudu, mutta ei se myöskään kelpaa miksikään osoitukseksi siitä, että yleisesti ottaen aina pitäisi kuulla kaikkia lähisukulaisia.

      • edunvalvoja
        9likjhg kirjoitti:

        En ole väittänyt, että AINA kuultaisiin.
        Mutta 88989 kirjoittikin: "Menettely ei todellakaan ole tuo, että kaikilta lähiomaisilta kysyttäisiin, onko kyseinen edunvalvoja ok."
        Tuossa tapauksessa, josta kerroin, kun todellakin meneteltiin niin.

      • 8kuyhjgf
        edunvalvoja kirjoitti:

        En ole väittänyt, että AINA kuultaisiin.
        Mutta 88989 kirjoittikin: "Menettely ei todellakaan ole tuo, että kaikilta lähiomaisilta kysyttäisiin, onko kyseinen edunvalvoja ok."
        Tuossa tapauksessa, josta kerroin, kun todellakin meneteltiin niin.

        Kirjoitit:
        "Kysy maistraatista. Normaalisti kun jollekin haetaan edunvalvoja, kysytään kaikilta lähiomaisilta, onko kyseinen edunvalvoja ok. "

        Kuten sinulle osoitettiin, näin ei ole, vaan ainoastaan puolisolta kysytään (melkein) aina. Muilta kysytään tarvittavassa laajuudessa. Tähän vastineeksi rupesit tarjoilemaan omaa kokemustasi, jossa kertomasi mukaan kaikilta kysyttiin. Sinulle vastattiin, että yksittäinen kokemuksesi ei anna oikeutta tehdä siitä yleistäviä johtopäätöksiä.

      • edunvalvoja
        8kuyhjgf kirjoitti:

        Pahoittelen vastaukseni epäselvyyttä (kaikki -sanan käyttö lepsusti). Tarkoitus oli ilmaista, että kysytään todellakin lähiomaisilta. Mikäli henkilöllä on aviopuoliso, hän on lähiomainen, mutta jos ei ole puolisoa, niin lähin omainen voi olla niinkin "kaukainen" kuin sisaruksien lapset. Ja silloin kysytään heiltä kaikilta, ei vain esim. yhden sisaruksen lapsilta.

        En siis tarkoittanut, että tapauksessa, jossa esim. aviopuoliso tai omia lapsia on olemassa, kysyttäisiin esim. sisarusten lapsilta.
        Jos vanhemmat ovat olleet iäkkäitä/sairaita tms., voisin kyllä kuvitella, että silloin kysytään myös kaikilta lapsilta. Mutta voihan olla, että niin ei ole ollut. Siltikin kysyisin asiasta maistraatista. Hehän päätöksen edunvalvonnasta tekevät. Täytyneehän heidän arkistoida päätöksensä.

      • Hämmästynytolen

        Hei.Olisiko siis minulta kuulunut kysyä kun jommalle kummalle vanhemmistani on haettu edunvalvoja silloin jos se on haettu isälleni niin onko kysytty vaan äidiltäni ja jos ollut äidilläni niin onko kysytty vaan isältäni ja mistä toiset sisareni on tämän tienneet kun minulle ei ole kukaan ilmoittanut kuulin vasta heidän kuoleman jälkeen perinnönjaossa.

      • LW-
        Hämmästynytolen kirjoitti:

        Mitään lakiin kirjattua velvoitetta kuulla henkilön lapsia asiassa ei siis ole, kuten ylempänä on jo kerrottu. Puolisoa kuullaan, jos se on mahdollista.

        Edunvalvojaksi määrätään ensisijaisesti joku henkiön läheinen, joka on hoitanut hänen asioitaan muutenkin (esim. puoliso tai lapsi). Yleinen edunvalvoja on viimesijainen ratkaisu.

        Henkilön itsensä tai hänen läheistensä vastustaminen ei välttämättä vaikuta lopputulokseen eli edunvalvoja voidaan määrätä vastustuksesta huolimattakin. Läheisiä kuullaan lähinnä tilanteen selvittämiseksi. He eivät siis ratkaise asiaa, eikä myöskään henkilö itse.

        Joskushan saattaa ihmisellä olla sairautensa vuoksi sellainen tilanne, että kaikki laskut on maksamatta ja tuet hakematta, mutta silti henkilö vastustaa edunvalvojan määräämistä. Lähipiiri saattaa käyttää henkilöä hyväkseen ja vastustaa siksi, että rahahanat menevät edunvalvojan myötä kiinni. Tilanteita voi siis olla vaikka minkälaisia.

        Hyvin usein kaikkia lapsia kuullaan edunvalvojaa määrättäessä. Mutta muunkinlaisia tilanteita tietysti on. Olitko ap tekemisissä vanhempiesi kanssa silloin kun edunvalvoja mahdollisesti oli määrätty? Eikö teillä koskaan ollut puhetta siitä, miten asiat hoituvat, kuka maksaa laskut yms.? Miksi asia mietityttää sinua nyt, kun vanhempasi ovat jo kuolleet?

      • Anonyymi
        88989 kirjoitti:

        Menettely ei todellakaan ole tuo, että kaikilta lähiomaisilta kysyttäisiin, onko kyseinen edunvalvoja ok.

        Ensinnäkin edunvalvojaksi määrätään ensisijaisesti juuri joku henkilön läheinen (esimerkiksi puoliso tai lapsi). Jos kukaan lähipiiristä ei ole tehtävään sopiva tai pystyvä, määrätään edunvalvojaksi yleinen edunvalvoja.

        Jos läheisiä kuullaan, heille annetaan mahdollisuus lausua mielipiteensä edunvalvojan määräämisestä. Heidän tehtävänsä ei siis ole hyväksyä edunvalvojan määräämistä tai määrättävää henkilöä. Puolisoa kuullaan aina, jos se vain on mahdollista. Muut läheiset ihmiset kuullaan maistraatin ja käräjäoikeuden harkinnan mukaan. Joskus henkiö jolle edunvalvojaa ollaan määräämässä on voinut kieltää olemasta yhteydessä läheisiinsä.

        Kun päämies kuolee, edunvalvojan tekemä päätöstili annetaan tiedoksi kuolinpesän osakkaille. Tällöin ap olisi todennäköisesti saanut tietää edunvalvonnasta. Viimeinen edunvalvontapalkkio ja maistraatin maksut laskutetaan vasta kuoleman jälkeen, jolloin ne ovat vähennyksinä perukirjassa.

        On tietysti mahdollista, että edunvalvottava tokenee niin, että pystyykin taas hoitamaan itse asiansa ja tällöin edunvalvonta lakkautetaan. Silloin perillinen ei välttämättä saa tietoa siitä, että henkilö oli aiemmin edunvalvonnassa.

        Maistraatista saa tietää, onko jollakullla henkilöllä tällä hetkellä edunvalvoja. Enpäs tiedä, miten suhtautuvat kyselyihin joskus aiemmin olleesta edunvalvojasta. Se tieto kun ei ole samalla tavalla tarpeellinen kuin tieto tällä hetkellä olevasta edunvalvojasta.

        Kaikkia edunvalvonta pyyntöjä isään nähden Oulu ei hyväksi.
        Laatijat äiti on vain joku.
        Todellisuus tiedetään

    • edunvalvoja

      Jo on kumma, kun ylläpito poistaa aivan asialliset viestit!!!!!

      Mikä ihmeen idea tässä on?

      Minunkin viestissäni oli vain linkki maistraatin sivulle ja siellä kohtaan holhousasioiden rekisteri.

      Voisiko ylläpito vastata, mitä sääntöjen vastaista viestissäni oli????

      - - -
      Ap:lle,
      Holhousasioiden rekisteristä:

      Holhousviranomainen päättää tietojen luovuttamisesta rekisteristä.

      Holhousasioiden rekisteristä luovutetaan tietoja eri viranomaisille, yhteisöille ja yksityisille henkilöille.

      Holhoustoimesta annetun lain (442/1999) 67 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada holhousasioiden rekisteristä tieto siitä, onko tietty henkilö edunvalvonnassa, kuka on tietyn henkilön edunvalvoja, mikä on edunvalvojan tehtävä sekä onko ja millä tavoin henkilön toimintakelpoisuutta on rajoitettu. Henkilötunnuksen saa kuitenkin luovuttaa vain sille, joka tarvitsee sitä etujensa, oikeuksiensa tai velvollisuuksiensa hoitamiseksi.

      Holhousasioiden rekisteriin merkityt tiedot säilytetään kymmenen vuoden ajan siitä, kun edunvalvonta on päättynyt.

      Sen jälkeen, kun edunvalvonta on päättynyt, oikeus saada holhousasioiden rekisteristä tieto holhoustoimesta annetun lain 67 §:n 1 momentin nojalla on ainoastaan sillä, joka tarvitsee tietoa etujensa, oikeuksiensa tai velvollisuuksiensa hoitamiseksi.
      - - -

      Jospa nyt viesti pysyisi...??!!!!!

      • älytön_keinoäly

        suomi24 keskusteluissa on otettu käyttöön keinoäly-moderointi. se ei tykkää mm linkeistä, lainauksista ja vieraista kielistä.

    • epätietoa

      Miten tämä edunvalvojan hakeminen menee, voiko itseään suositella edunv.ja jos henkilö jolle haetaan ei itse kykene ilmaiseen kenet haluaa,millaisia papereita täytettävä ym..

      • edunvalvoja

    • saankoneuoa

      Olen yksinäinen mies. Lähimmät omaiseni ovat sisarusten lapset. Voisinko nyt tehdä jonkinlaisen testamentin siitä, että minulle hommataan maistraatista edunvlvoja, jos ja kun lääkäri toteaa minut kyvyttömäksi hoitaa omia asioitani. Sisarusten lapsia en haluaisi ko. tehtävään.

    • edunvalvoja

      Kyseessä on tällöin edunvalvontavaltuutus.
      Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi itse etukäteen järjestää asioidensa hoidon sen varalta, että hän tulee myöhemmin kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan esimerkiksi heikentyneen terveydentilansa vuoksi.

      Tietoja löydät maistraatin sivulta:
      http://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/holhoustoimi/Edunvalvontavaltuutus/

      • 88989

        Edunvalvontavaltuutuksella ei voi määrätä, että yleinen edunvalvoja hoitaa asiat. Jos haluaa valtuutuksen tehdä, pitää aina osata nimetä joku tietty yksityishenkilö tehtävään.

      • edunvalvoja
        88989 kirjoitti:

        Edunvalvontavaltuutuksella ei voi määrätä, että yleinen edunvalvoja hoitaa asiat. Jos haluaa valtuutuksen tehdä, pitää aina osata nimetä joku tietty yksityishenkilö tehtävään.

        Ymmärsin että kysyjän pääongelma oli, miten saada etukäteen asia hoidettua niin, että edunvalvoja hänen asioitaan sitten valvoo, kun sen aika on. Ja että sisarusten lapsia hän ei ko. tehtävään haluaisi, eli että hän haluaisi vaikuttaa edunvalvojan valintaan. En siis ymmärtänyt kysymystä niin, että edunvalvoja olisi ehdottomasti yleinen edunvalvoja. Ymmärsin lausahduksen "minulle hommataan maistraatista edunvlvoja, jos ja kun lääkäri toteaa minut kyvyttömäksi hoitaa omia asioitani" lähtökohtaisesti niin, että edunvalvojan toimintaa valvottaisiin ts. edunvalvoja olisi maistraatin hyväksyä ja valvoma, ja niinhän tässäkin tapauksessa on.

        Lisäksi edellä mainituilla sivuilla, joissa puhutaan edunvalvontavalvuutuksesta, lukee myös: "Edunvalvojaksi voidaan määrätä oikeusapu- ja edunvalvontapiirin edunvalvontatoimiston tai muun palveluntuottajan yleinen edunvalvoja tai yksityishenkilö, joka on antanut siihen suostumuksensa ja on sekä sopiva että esteetön toimimaan edunvalvojana."

      • 88989

        Puhutko nyt edunvalvojasta vai edunvalvontavaltuutetusta?

        Edunvalvonnasta säädetään holhoustoimilaissa ja edunvalvontavaltuutuksesta omassa eri laissaan.

        Edunvalvontavaltakirjalla ei voi määrätä itselleen edunvalvojaa.

      • 88989

        Oman tahtotilansa koskien sitä, kenen ei halua asioitaan hoitavan, voi saattaa lähipiirinsä tietoon. Ja aikanaan henkilöä itseään kyllä kuullaan edunvalvontaprosessissa, jos se vain on hänen terveydentilansa huomioon ottaen mahdollista. Tällöin on siis mahdollista ilmaista, että ei halua tiettyjä henkilöitä edunvalvojakseen. Tietty jos makaa vaikka koomassa, niin eihän sitä tahtoa sitten enää ilmaista. Mutta edunvalvontaprosessin voi panna itsekin vireille siinä vaiheessa kun on vielä jollain lailla tolkuissaan. Silloin voi pyytää nimenomaan yleistä edunvalvojaa.

        Mutta edunvalvontavaltuutus on siis valtakirja, jonka maistraatti vain vahvistaa, ja siinä pitää olla edunvalvontavaltuutetuksi määrättynä tietty nimetty henkilö.

      • edunvalvoja
        88989 kirjoitti:

        Puhutko nyt edunvalvojasta vai edunvalvontavaltuutetusta?

        Edunvalvonnasta säädetään holhoustoimilaissa ja edunvalvontavaltuutuksesta omassa eri laissaan.

        Edunvalvontavaltakirjalla ei voi määrätä itselleen edunvalvojaa.

        88989, tämän ketjun loppupäässä oli kaksi kysymystä, ensimmäinen edunvalvojasta (nimimerkki epätietoa) ja jälkimmäinen tapauksesta, jossa kysyjä halusi varautua siihen, että itsellä olisi tarpeen tullen edunvalvoja (nimimerkki saankoneuoa).

        Ensimmäiseen kysymykseen kommentoin vain kerran, jälkimmäiseen useammin. Ja jälkimmäisen vastauksissa/kommentoinneissa puhuin edunvalvontavaltuutuksesta.

      • 88989

        Jep. Ja nimimerkille "epätietoa" neuvoitkin nuo maistraatin sivut, josta tarvittavat lomakkeet löytyvät. Se ohje oli oikea.

        Mutta nimimerkille "saankoneuoa" annoit ohjeeksi tehdä edunvalvontavaltakirjan. Se ei kuitenkaan ole oikea ohje, sillä edunvalvontavaltuutetuksi ei voi määrätä yleistä edunvalvojaa, kuten jo ylempänä kerroinkin. Edunvalvontavaltakirjalla voidaan asioita määrätä hoitamaan vain yksityishenkilö.

      Tämä jos yleensä jollakulla on määrätty edunvalvoja, koskee vain edunvalvottavan ja edunvalvonnan välillä asiaa. Se fi sinänsä kuulu sukulaisille.
      Määrättäessä edunvalvojaa voidaan kuulla lähintä tai lähimpiä, esimerkiksi puolisoa. Ellei puolisoa ole, kuullaan muuta lähintä tahoa.
      Edunvalvojan tehtävä ei liity sukulaisten minkään etujen valvomiseen, joten asia ei heille kuulu. Vaan valvottavan edusta on kysymys, eikä suvulle kuulu edunvalvonnan ajan asiat niin kauan kuin päämies elää, rai on edunvalvonnassa.
      Vasta tämän jälkeen on päätöstilaisuuteen, esimerkiksi perukirjaan liitettävä.

      • Anonyymi

        Sukulaisten ym. edunvalvottavalle läheisten kuulemisessa ei ole kysymys heidän etujen valvomisesta. Digi- ja väestötietoviranomainen haluaa läheisiä kuulemalla saada selvyyttä siihen, onko edunvalvoja luotettava ja sopiva henkilö tehtäväänsä. Säännönmukaisesti mahdollisimman laajaa piiriä edunvalvottavan läheisiä kuullaan ennen edunvalvonnan määräyksen antamista yksityiselle henkilölle.

        Samaa kuulemisprosessia ei ole, jos määrätään yleinen edunvalvoja virkansa puolesta hoitamaan edunvalvontaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4169
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2634
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      40
      2380
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1426
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe