Lahtelaisen äidin mukaan nuorten tyttöjen houkuttelua asunnoille tapahtuu kauppakeskus Triossa. Hän on myös kuullut kontaktiensa kautta, kuinka halveksivaan sävyyn maahanmuuttajanuoret puhuvat jälkikäteen tytöistä.
Lahtelaisen Veeran äidinvaistot heräsivät viime viikonloppuna, kun hänen 14-vuotias tyttärensä ei ollut tullut vielä kotiin myöhään illalla. Hän sai lopulta selvitettyä mutkan kautta, että tyttö on halunnut jäädä vielä yöksi ”syntymäpäiväjuhliin”. Veeran hälytyskellot soivat todenteolla, kun hän tajusi tyttärensä lähteneen maahanmuuttajataustaisten nuorten seurassa Liipolassa sijaitsevalle asunnolle. Hänen oli aiemmin kuulemiensa tietojen vuoksi pakko lähteä välittömästi etsimään tytärtään.
Nuoret maahanmuuttajamiehet retostelevat keskenään seksikokemuksistaan hyvinkin nuorten suomalaisten tyttöjen kanssa. Tyypillinen tarina saa alkunsa esimerkiksi kauppakeskus Triossa sijaitsevan nuorten tila Triplan nurkilta. Kuvio menee Veeran tietojen mukaan siten, että ensin voitetaan tyttöjen luottamus ja heitä houkutellaan lähtemään maahanmuuttajataustaisten henkilöiden asunnolle muun muassa lupaamalla alkoholitarjoilua.
Asunnolla tytöille todellakin juotetaan alkoholia, jotta miehet pääsevät lopulliseen tavoitteeseensa. Kun tyttö on riittävän puolustus- ja harkintakyvytön, useampi nuori mies käyttää häntä seksuaalisesti hyväksi. Veera käyttää tilanteesta kiertelemättä ja kaartelematta sanaa raiskaus.
Myöhemmin maahanmuuttajataustaisilla nuorilla miehillä on tapana osoitella kauppakeskuksen käytävillä ohi meneviä nuoria tyttöjä ja käydä retostelevaan sävyyn läpi, kuka on ollut kenenkin kanssa. Tällaisten keskusteluiden sävy on Veeran saamien käännösten perusteella tyttöjä kohtaan hyvinkin pilkallinen. Aika ajoin nöyryytys menee fyysiselle tasolle, jolloin on nähty esimerkiksi kengällä heittämistä tai sormien päältä kävelyä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.