Pikkuhuligaanit poistumassa Tehtaanpuistosta

Tänään torstaina 27.1.2005 poistui eteläisen Helsingin Tehtaanpuiston luistinradalta klo 12.30 suuri joukko noin-toisluokkalaisia pieniä poikia ja tyttöjä. Miesopettajakin oli mukana, mutta ei opettanut lapsille käytöstä. Seurasin tilannetta omalta parvekkeeltani. Järkyttävää!!!!

Lapset huusivat kurkku suorana, siis todella huusivat kuin maaniset rajapersoonallisuushäiriöiset "Punaset päällä, punaset päällä!" Kymmeniä kertoja peräkkäin. Huutoa ja karjuntaa keskellä kaupunkiasutusta!

Lisäksi he kävelivät ja juoksivat hajallaan pitkin alueen nurmikoita, vaikka kadun kävelyosuus ja puiston polut olivat kunnossa.

Levottomat lapsiraukat, sääliksi käy. Ei kuria kotona, ei koulussa. Aikuiset pelokkaita lastensa kasvun edessä. Kierre on Suomessa loputon:(

Voin kertoa, että näen paljon myös suomenruotsalaisia lapsia. He kulkevat rivikkäin tai jonokkain, ainakin lähempänä toisiaan ja OSAAVAT KÄYTTÄYTYÄ. Miksi he eivät ole levottomia?

Ja kuten jokainen fiksu, terve ja tasapainoinen aikuinen ymmärtää, KAIKKI suomensuomalaiset lapset eivät käyttäydy luonnehäiriömäisesti karjuen eivätkä KAIKKI opettajat naureskele tupppisuisesti oppilaidensa talloessa nurmikkoa ja huutaessa parvekkeella nukkuvat vauvat hereille.
6358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eikö lapset saa edes leikkiä ? Pitääkö jo 7 vuotiaana olla ja käyttäytyä niinkuin aikuiset ? Huoh näitä valittajia...

Äänestä
  • Olet niin tyypillinen suomalainen, että sääliksi käy perhettä. Poimi parvekeäiti-kirjoittajan tekstistä ydin ja ajattele uudelleen .......................................!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! etkö osaa muuta verbiä kuin 'valittaa' . siinäkin oot tyypillinen suomalainen. niukka sanavarasto :(

    Äänestä

  • toinen äiti kirjoitti:

    Olet niin tyypillinen suomalainen, että sääliksi käy perhettä. Poimi parvekeäiti-kirjoittajan tekstistä ydin ja ajattele uudelleen .......................................!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! etkö osaa muuta verbiä kuin 'valittaa' . siinäkin oot tyypillinen suomalainen. niukka sanavarasto :(

    Ottiko joku muka tuon aloituksen ihan tosissaan? Itse ainakin olin varma että kyseessä on huono provo, mutta näitä vastauksia lukiessani mieleeni tuli kauhea ajatus - voiko tämä olla tosissaan kirjoitettu? Toivottavasti ei!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Otin tosissani alkuperäisen viestin ja
    monen muunkin pitäisi ottaa. Miksi on niin
    vaikea ottaa vastuuta käytöksestään,
    niin kuin luonnehäiriöisiä lapsia
    omalla aikuistumattomuudellaan
    sikiävien vanhempien ja opettajan, joka ei
    opeta koululaisiaan käyttäytymään.

    Mä en vaan ymmärrä.

    Äänestä

SUOMESSA SAA ASUA MISSÄ HALUAA. JOS HÄIRITSEE NIIN MUUTA MUUALLE JA ANNA LAPSIEN LEIKKIÄ!!!!!!!!!!!EI SE HELSINKI OO SE AINOA PAIKKA SUOMESSA MISSÄ VOI ASUA.

Äänestä
  • ...lapsetkin osaavat heittää paremmat
    argumentit kuin nuo sinun kliseesi, HUUTAJA!!!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Parvekeäiti kirjoitti:

Tänään torstaina 27.1.2005 poistui eteläisen Helsingin Tehtaanpuiston luistinradalta klo 12.30 suuri joukko noin-toisluokkalaisia pieniä poikia ja tyttöjä. Miesopettajakin oli mukana, mutta ei opettanut lapsille käytöstä. Seurasin tilannetta omalta parvekkeeltani. Järkyttävää!!!!

Lapset huusivat kurkku suorana, siis todella huusivat kuin maaniset rajapersoonallisuushäiriöiset "Punaset päällä, punaset päällä!" Kymmeniä kertoja peräkkäin. Huutoa ja karjuntaa keskellä kaupunkiasutusta!

Lisäksi he kävelivät ja juoksivat hajallaan pitkin alueen nurmikoita, vaikka kadun kävelyosuus ja puiston polut olivat kunnossa.

Levottomat lapsiraukat, sääliksi käy. Ei kuria kotona, ei koulussa. Aikuiset pelokkaita lastensa kasvun edessä. Kierre on Suomessa loputon:(

Voin kertoa, että näen paljon myös suomenruotsalaisia lapsia. He kulkevat rivikkäin tai jonokkain, ainakin lähempänä toisiaan ja OSAAVAT KÄYTTÄYTYÄ. Miksi he eivät ole levottomia?

Ja kuten jokainen fiksu, terve ja tasapainoinen aikuinen ymmärtää, KAIKKI suomensuomalaiset lapset eivät käyttäydy luonnehäiriömäisesti karjuen eivätkä KAIKKI opettajat naureskele tupppisuisesti oppilaidensa talloessa nurmikkoa ja huutaessa parvekkeella nukkuvat vauvat hereille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu