Meni hyvin.
Ensimmäisellä joku nuori nainen alkoi nauraa nähdessään reseptin ja kyselemään minulta asiasta hirveästi. Jostain syystä koko hiton apteekin akkalauma piti kutsua paikalle katsomaan, aivan kuin tilanne ei olisi ollut nolo muutenkin. Hirveä kysely kuka kirjoitti reseptin sun muuta ja selostus yksityiskohtaisesti miten käytetään. Lääkkeet sentään sai annettua
Tällä kertaa ei tarvinut kertoa miksi tarvitsen niitä ja homma hoitui asiallisesti. Olin jo suoraan etäisellä asenteella ja juttua ei nyt tule irtoamaan
2. Viagranhakureissi apteekkin
6
390
Vastaukset
- syöpis
Alapään jäykistettä.
Ihmisten ajatukset kulkevat suppeita uria myöten.
Odotellessani vuoroani reseptitiskille kysäisi eräs tuttavani asiaani apteekkiin.
En ollut mitenkään vakituinen kävijä.
Kerroin rehellisesti ääneen olevani hakemassa alapään jäykistettä.
Ilmeisesti kaveri, ja ehkä kuulomatkan päässä olevat tulkitsivat sanomani yhdellä ja samalla tavalla.
En viitsinyt täsmentää, että olin hakemassa ulosteen kiinteyttäjää joka oli tarpeen hieman aikaisemmin tehdyn suolen syöpäleikkauksen jälkeisen avanteen sulkemisen jälkeen.
Paska lensi kuten vanha kansa sanoo, varpusparvan lailla. - 56t7yi8uonpå
Ja taas näitä höpöjuttuja, joiden ainoa tarkoitus on lisätä porukalle ennakkoluuloja, jotta oma pimeä pillerikauppa kävisi paremmin.
- 72828282
Juttu on tosi. Ekalla kerralla taisi osua joku harjoittelija, suoraan sanottuna v*tutti kun tämä nainen hihitteli minulle päin naamaa ja pyysi loputkin katsomaan reseptiä.
Oli lähellä etten tilannut nettikaupasta.
- fghhhhhj
Sehän käy ilman mainostamista muutenkin.
- restdfyguhjgyhft
Oikeastiko niitä urpÅja vielä löytyy, jotka ostelee jotain pimeitä nappeja joltain randomilta nettikauppiaalta?
- eiootottax
No ei tasan varmasti ole kukaan apteekkihenkilökunnasta toiminut noin, että olisi hihitellyt ja kutsunut muitakin katsomaan. Jos on ollut harjoittelija, niin heidän täytyy aina pyytää oikea koulutettu farmaseutti tarksitamaan, että ovat tehneet merkinnän oikein ja antaneet oikeaa lääkettä. Jos ostaja on jo valmiikksi ollut häpeilevä, voi tämän sitten tulikta miten vaan. Mutta ammatihenkilöt eivät asiakkaille naureskele, se on ihan varma.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2853558Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell281984Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441616- 841471
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.851177- 1431149
- 811054
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.95982Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.210821Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61757