Kerrostalolähiöiden sosioekonomista asemaa selvittänyt tutkijaryhmä on päätynyt esittämään pakollista ok-asumisen kurssia alueiden kouluihin. "Kun ei koskaan ole päässyt näkemään laadukasta ok-asumista, ei välttämättä edes tiedä kuinka paljon paremmin asiat voisivat olla" sanoo tutkijaryhmän johtaja, emeritusprofessori Reino Ruumis.
"Ja kun ei paremmasta tiedä, tavallaan tyytyy kohtaloonsa eikä määrätietoisesti pyri kehittämään itseään tai asuinympäristöään" Ruumis jatkaa. Tutkijaryhmän mukaan nykyinen tilanne tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi syrjäytymisen, työttömyyden ja päihteidenkäytön muodossa, koska kerrostaloympäristö on passivoivaa eikä kannusta itsensä kehittämiseen.
"Ympäristön paine puuttuu", selventää Ruumis, koska ympärillä on runsaasti syrjäytymistä, kynnys jäädä sohvalle makaamaan madaltuu. Siksi ryhmä haluaa kaikkien näkevän ok-asumisen mahdollisuudet, ero kerrostaloasumiseen
on niin merkittävä, että tämän uskotaan toimivan voimakkaana kannustimena ponnistamaan pois kerrostalo-kierteestä, ja sitä kautta osaksi veroja maksavaa yhteiskuntaa, Ruumis toteaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitään ei tapahdu kun käännän virta-avaimesta. Akku taas tyhjä. Eipä hätää, konepelti pystyyn, etujalkatilasta apustartteri akunnapoihin ja uusi yritys. Vectra pärähtää laakista käyntiin. Otan hanskalokerosta alkometrin ja totean olevan rajoilla, joten peruutan ruosteenruskean maantiennielijän katoksesta kadulle. Naapurin mulkku kyräilee lumikolan kanssa pihatiellään eikä ole näkevinään. Peilistä huomaan, että taas se apina puskee lunta minun puolelleni.
Ajelen tankkaamaan apsille bonus-bensaa, halpuuttivat onneksi hintaa joten nyt saa melkein kaksi desiä enemmän lientä samalla rahalla. Sitten nokka kohti motonettiä, ruohonleikkuriin pitää ostaa uusi tulppa. Tai jotakin, kai ne siellä tietävät mikä perse sitä savuttavaa paskakasaa vaivaa. Onneksi ei kuitenkaan vielä hetkeen tarvi sitä olla pukkaamassa hikisenä pitkin tonttia, kolaushommia sen sijaan muutama viikko vielä.
Paluumatkalla äässistä einestäydennykset ja äässin päädystä helmeilevät kyytipojat.
Äässin kepukkien lisäksi.
Palatessa huomaan Mr. kusipään pukanneen kinokset estottomasti yli tonttirajan.
Voi sen vittu sitten taas kerran. Hurautan sen verran läheltä apinan postilaatikkoa, että Vectran sivupeili pamauttaa muovikannen laatikosta hittoon. Tyytyväisenä napakymppiin parkkeeraan, otan muovikassit takapaksista ja rymistelen sisälle.
Eukko aloittaa välittömästi iänikuisen kälätyksensä kiinteistön huolto- ja korjaustarpeista, jotka hän näkee tarpeelliseksi suorittaa viipymättä kasvattamasta korjausvelkaa kohtuuttomaksi. Uusien kylpyhuoneen sisustusratkaisujen pohtimisen päästyä kehittymään omiin sfääreihinsä, luikahdan alakertaan. Lataan kiukaaseen halot. Kitusiin olut. Ja välittömästi toinen. Avaan takkahuoneen Saloran ja housunnapin. Miten voikaan tehdä takkahuoneen täyteen ladattu jääkaappi väsyneen miehen onnelliseksi.
Haistat vitun niille persereille
Haista vittu luuseri!
Suurin osa ok asukkaista ovat tyhmiä ja idiootteja suorastaan. Helvetin meteli kiljuntoineen ja rääkymisieen ja vitun tyhmät vanhemmat. Ei vittu kun olen kuunnellut sitä kymmenen vuotta ja sitten kun kyllästyin niin tultiin uhkailemaan, tappo uhkaus jos en jaksa sitä paskaa kuunnella.
Missä olisi pakollinen turvat kiinni kurssi aikuisille ja niiden kiljuville kakaroille?
Olen valmis vaikka tappamaan jotta saan olla rauhassa kiljunnalta.
Peräkammarinpojat taas vauhdissa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703122200083766_uu.shtml