Mistä saitte Halun sukututkmituksen aloittamiseen ??

itselläni kiinostus heräsi sukututkimukseen Äitini myötä ja halu selvitää juurensa.
Alussa ahmimalla luin kirjoja sukututkimuksesta hyvinkin paljon kävin monet kurssit kuten vanhat käsialat mistä on jälkeenpäin ollut hyötyä.
4 vuotta olen jo tätä tehnyt tai no pitemmänkin aikaa mut oli muutaman vuoden tauko .
Osaa sukulaisiani ei kiinosta sukututkimukseni vaikka olen heiille postissa lähettänyt tulostamiani.En lannistu eikä kiinostus sammu sukututkimukseen.Nyt aloin tutukimaan isäni puolen sukua siellä kun on vaiettu asioista niin uteliasuuteni heräsi. Mukavaa sukutukimusksen täyteistä kevättä kaikille sukujaan penkoville.
olisi mukavaa lukea teidänkin kokemuksianne siittä että mitenkä innoistuitte sukututkimuksesta .
5751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minun kiinnostukseni sukututkimukseen alkoi vuonna 1998. Tietoni esiisistäni olivat täysin tuntemattomia. En tiennyt isoisistänikään juuri mitään. kävin useiden seurakuntien toimistoissa joista sain alun ja sitten siirryin eri maakunta-arkistoihin tutkimaan sukuani. olen päässyt suhtkoht pitkälle esi-isistäni ja saanut tietoa jota en osannut edes odottaa. Harmina vaan on että lähipiirini ei ole yhtään kiinnostunut sakututkimuksesta ja saan orpona edetä kun kukaan ei ole kiinnostunut sukututkimuksesta.
Olisi hauskaa vaihtaa ajatuksia toisen henkilön kanssa, jolla on sama harrastus.minuun voi ottaa yhteyttä sähköpostilla [email protected].

Äänestä
  • Katso esim. Sukujutut SukuHakuri netistä.
    On muitakin sukupalstoja Napsuttele jotain sopivaa Googleen.
    Saattaa olla, että paikkakunnallasi on sukututkijoiden yhdistys. Niitä on aika monia perustettu viime aikoina. Liity sellaiseen.
    Sukutukimus on kiva harrastus. Se vain ei tule koskaan valmiiksi!

    Äänestä

  • netissäkin kirjoitti:

    Katso esim. Sukujutut SukuHakuri netistä.
    On muitakin sukupalstoja Napsuttele jotain sopivaa Googleen.
    Saattaa olla, että paikkakunnallasi on sukututkijoiden yhdistys. Niitä on aika monia perustettu viime aikoina. Liity sellaiseen.
    Sukutukimus on kiva harrastus. Se vain ei tule koskaan valmiiksi!

    www.genealogia.fi

    Äänestä

  • netissäkin kirjoitti:

    www.genealogia.fi

    Tiedän jo nuo osoiteet jos minulle niitä tarkoitit.Sillä olen jo 4 vuotta tehnyt sukutukimusta .

    Äänestä

heippa! Minua on alkanut kiinnostaa juureni ja varsinkin isäni suku: Sinkkonen. Hän oli kotoisin Viipurista. Mistä saisin tietoa siitä, että tutkiiko joku jo sitä sukua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suku.N kirjoitti:

itselläni kiinostus heräsi sukututkimukseen Äitini myötä ja halu selvitää juurensa.
Alussa ahmimalla luin kirjoja sukututkimuksesta hyvinkin paljon kävin monet kurssit kuten vanhat käsialat mistä on jälkeenpäin ollut hyötyä.
4 vuotta olen jo tätä tehnyt tai no pitemmänkin aikaa mut oli muutaman vuoden tauko .
Osaa sukulaisiani ei kiinosta sukututkimukseni vaikka olen heiille postissa lähettänyt tulostamiani.En lannistu eikä kiinostus sammu sukututkimukseen.Nyt aloin tutukimaan isäni puolen sukua siellä kun on vaiettu asioista niin uteliasuuteni heräsi. Mukavaa sukutukimusksen täyteistä kevättä kaikille sukujaan penkoville.
olisi mukavaa lukea teidänkin kokemuksianne siittä että mitenkä innoistuitte sukututkimuksesta .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu