Meillä on LVI-saneeraus meneillään. Pari viikkoa sitten hallitus ilmoitti, että viime vuonna tehtyyn kilpailutukseen (josta siis jo annettiin vastuuvapautus), ei suunnitelmista huolimatta oltu saatu kaikkien osakkaiden arkkitehdilta tilattuja muutoksia ja kaikki ei ehtinyt siten jaetulle rakennusluvalle.
Eli osa osakkaista saa muutoksessa perushintaa ja osa maksaa ne itse.
Nyt olen huomannut, että minun suunnitelmassani seinät ja kalusteet ovat eri mittakaavassa. Lopputulos on, että pesukone ei mahdu kiinteän lasiseinän rajaamaan alueeseen (60x40) ja lasiseinä tulee oven eteen, joka on 80 cm, mutta aukko vain 70 cm. Lisäksi minulle on valittu taloyhtiön suunnitelmassa iso käsienpesu-allas, jonka edessä ei ole kuin 20cm vapaata tilaa. Hallituksen jäsen on sanonut, että muille on valittu pieniä kalusteita tilan takia. Itse en niitä osannut vaatia suunnitelman mittakaava-virheen takia (kuva näyttää ihan toimivalta).
Nyt kuulin, että jos vaihdan siihen samaan pieneen altaaseen mitä muilla yhtiössämme on tulossa, niin joudun maksamaan sen kokonaan itse, koska vaihtohyvitykset muotoista vesikalusteista menee taloyhtiölle. Eli minä maksan taas ekstraa siitä, mitä muut saavat perustasossa. Yhteensä maksan tuhansia euroja siitä, mitä osa saa taloyhtiön perustasossa.
Eli a) onko yhdenvertaisuutta rikottu, niinkuin minä sen näen?
B) voinko riitauttaa hallituksen vastuuvapauksen, kun he eivät kertoneet viime vuonna päättäneensä ottaa vain osan osakkaiden muutoksista mukaan rakennuslupaansa ja haastaa heidät oikeuteen? Mielestäni he rikkoivat yhdenvertaisuutta ja pimittävät sen.
C) jos en voi haastaa hallitusta tästä oikeuteen, niin voinko taloyhtiön?
Onko aihetta haastaa taloyhtiö oikeuteen?
3
1184
Vastaukset
- reginaxi
"Minun suunnitelmassani" Oletko tehnyt sen itse, vai tekikö sen taloyhtiö tai arkkitehti vai urakoitsija? Miksi Sinulle on valittu isommat kalusteet kuin kaikille muille? Jos olet itse tilannut on vastuu sinun, mutta jos erehdyksessä on laitettu isommat niin silloin virheen tehnyt vastaa.
Sovittelua kannattaa yrittää ensin, oikeudenkäynti tulee kalliiksi ellet itse ole juristi.
Juuri putkiremontista toipuneena ajattelisin noin. - Epätoivoinen.osakas
Suunnitelman teki taloyhtiön palkkaama arkkitehti
- Olikokiire
Vai tavoitehinta. Aika heikolta näyttää, joutuisit pestaamaan virallisen tavarantarkastajan (joka on vain inssi) asianajajan lisäksi, pääsuunnittelija voisi vedota piirustusten luonnostasoon, niillä ei ole suurta painoarvoa. Olisi kannattanut käyttää rakennusliikettä, joka olisi antanut huonekortin, ja vastannut sen virheistä takuuna. Projektin johtaja vastaa tietojen oikeellisuudesta, jos rakennuslupapiirustuksessa on edelleen tuo mittakaavavirhe, niin sen voisi todistaa helpommin. Yleensä näissä jutuissa on kyse satojen tuhansien summista.
Jos virheelliset piirustukset ovat taloyhtiön toimittamat, eikä arkkitehti ole mitannut kylppäriä, niin ehkä. Omista hankinnoista vastaat itse, mutta yleensä sellaista ei sallita. Selostuksen perusteella vaikuttaa siltä, että paperilappujen kanssa on tuhrattu, mittaamatta itse kylppäriä. Kyllä maallikonkin pitäisi nähdä, milloin Kh on liian ahdas. Mittaamatta jättäminen on kuitenkin aika iso moka ammattilaisilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433027Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta612991- 422377
- 311873
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa811763Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251729- 481586
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä781294- 391260
- 791080