Alkoholin osto vaikeutuu

1.......hoitsu

Olen ilolla seurannut uutisia , että Kelan toimeentulotukien maksaminen takkuilee. On vain hyvä, että itseään ja perhettään elättämään kykenemättömät syrjäytyneet saavat miettiä miten tähän on jouduttu? Olisiko opinnot jääneet kesken, työpaikoilla laiskoteltu, tietenkin ryypätty ja hankittu köyhiin oloihin liikaa kersoja. Monet näistä luusereista ovat köyhien vanhempien lapsia, joita vanhemmat tehtailleet tukiaisten perässä. Nyt koittaa uusi aika ja Suomessa on oikeus myös asua kadulla ja nähdä nälkää. Mieltäni lämmittää, että sontaseppojen rahat syynissä ja jatkossa saavat korkeintaan osallistumisrahaa tai pakkohoitoa laitoksessa. Kelan soisi viivyttelevän tukiaisten maksua yli ensi talven niin vuoden päästä tähän aikaan olisi köyhyys merkittävästi poistunut maasta ja mustille vierastyöläisille olisi asuntoja tarjolla.

8

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puohitienpummi

      Me puohitieläiset ollaan ilmeisesti jotain kelan vip-asiakkaita, kun ensimmäinen kelan hakemus kesti 7 päivää ja puoltava päätös tuli vaikka en laittanut mukaan tarvittavia liitteitä. Ennen tämmösestä olis tullut hirveä rumba ja valitus. Nyt toisen hakemuksen kohdalla meni 5 päivää ja rahat oli jo tilillä, eikä tarvinut laittaa mitään liiteitä.

      Oon jättäny monesti hakematta, kun ei jaksa niitä liitteitä kerätä ja avata yksityiselämää sossuille, mutta nyt on toiminu todella nopeasti ja helposti tämä uusi systeemi. Varsinkin tämä on hyvä uudistus, kun ei tarvi enää avata sossuille pankkitietoja vaan uusi systeemi on anonyymimpi.

    • Tissun.ratkaisu

      Tissu on sontaseppo, joka yrittää saada ryyppäysrahaa myymällä pascaansa.

    • Minä oon ihmetellyt miksi työttömän pitäisi tyytyä köyhään elämään? Toki voi hankkia esim ponun valmistamiseen tarvikkeet ja myydä sitä tai kannabista,pillua,persettä ihan mitä vaan ja samalla nostaa täydet tuet. Helppo elämä eikä rahasta ole pulaa,ilmainen asunto,ilmaista käyttörahaa eikä ikinä tarvitse herätä aikaisin töihin ja koko elämän tarjoaa 1hoitsu

      • puohitienpummi

        Kyllä varmaan moni tekee sivubisnestä, mutta sitten on näitä Kylmiksiä, jotka ei kykene mihinkään. Kylmis on sanonut monesti, että polttais pilveä mielummin kuin jois kaljaa, mutta ei voi poltella, koska se on laitonta. Ei jumalauta mikä nössö.


      • puohitienpummi kirjoitti:

        Kyllä varmaan moni tekee sivubisnestä, mutta sitten on näitä Kylmiksiä, jotka ei kykene mihinkään. Kylmis on sanonut monesti, että polttais pilveä mielummin kuin jois kaljaa, mutta ei voi poltella, koska se on laitonta. Ei jumalauta mikä nössö.

        Mulla kaverikin on semmonen että ei oo päivääkään ollut töissä ja kruisaa jenkkiautolla ja reissaa ulkomailla. Suomessa ei tosiaan kannata tehdä oikeita töitä vaan omia bisneksiä ja samalla esittää köyhää kelalle


    • jOSKSU köyhyys on myös itseaiheutettua, mutten yleist.

    • Asdfh33444

      Takautuvasti tulee. Vähän kärvistelyä ja taas nostetaan maljaa 1hoitsu loputtomalle maksukyvylle

    • 1.......hoitsu

      Kelan elätit ovat tottuneet surkeaan elämäänsä, vaikka hankkisivat pimeitä tienestejä ovat he aina valkoista roskaväkeä, eikä oikeat salongit heille avaudu koskaan. Viimeistään puhetyyli paljastaa lähiöapinan sivistyneistön juhlissa. Alkoholin myynnin rajoitusten poistaminen ja perustulo ovat merkittäviä edistysaskeleita, koska aivan kuin rottakokeissa ilmennyt, kun alkoholia on aina saatavilla huonot geenit omaavat, hevostelevat ja laiskat rotat ryyppäävät itsensä hengiltä nopeasti. On ilo odottaa sitä päivää , kun Kylmis joutuu sisätautiosastolle ja työni hyviä puolia on ohjata henkilöitä laitoshoitojaksoille, jossa heidön itsetuntontonsa ja järkensä nujerretaan , sillä helpommille tapauksille avohoito ja oikeat reseptit vie sontasepon omatoimisesti katuojan kautta kukkapenkkiin alta aikayksikön.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      82
      1584
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1024
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      96
      930
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      922
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      734
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      141
      699
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    8. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      81
      670
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      651
    Aihe