Menen 2 viikon matkalle, ja päätin että kissan on paras jäädä kotiin kuin viedä häkkihoitoon. Kissanhoitaja käy joka päivä tunnin täyttämässä vesi ja ruoka-astiat. Lisäksi 2-3 kertaa on yötä.
Luulisi kissan pärjäävän, kun se nukkuu ja on omissa oloissaan paljon muutenkin.
Kissa loman ajan kotona
15
3512
Vastaukset 15
- lemmikinparhaaksi
Tuo on paras vaihtoehto kissan kaannalta. Vieraassa paikassa kissat vaan stressaantuu, kun on vieraat äänet, hajut, hoitajat.Omakoti, ja sinne hoito, on parasta, silloin kissa ei koe itseään hyljätyksi, sama homma on koirilla.Jos mahdollista kannattaa joku sukulainen/tuttava ottaa kotiin matkan ajaksi hoitajaksi.
- kikkaroita
Reppana makaa möllöttää 2 viikkoa yksin ja ainoa sosiaalinen kontakti siinä kun hoitaja antaa vettä ja ruokaa. Kyllä kissakin seuraa ja leikkiä kaipaa :(
- lomallelops
Oikein hyvä ratkaisu! Kissa nukkuu suurimman osan päivästä, ja omassa kotona se on rauhallista ja turvallista. Laita paljon turvallisia leluja ja pahvilaatikoita lattialle ja hyvä paikka katsella ikkunasta. Kyllä se pärjää,
ikävöi, mutta sitten on taas kiva nähdä! Hyvää matkaa! - viisasvalinta
hyvä ratkaisu. Hoitolassahan kissa olisi häkissä sen kaksi viikkoa. itsekin jättäisin kissan kotiin, kun hoitaja löytyy
- kissallekyytiä
Jospa nuokin akat huolehtisivat omaisistaan samalla tarmolla kuin kissoistaan, niin ei vanhukset valittaisi kohtelustaan.
- Kisuliinuja
Ukotkin voisivat alkaa ottaa osaa omiin omaisiinsa eikä jättää kaikkia akoilleen!
- hdtgut
Ap arvaa onko kissallasi kivaa, kun sinä huitelet reissussa.
Opettele ottamaan vastuuta ja koeta ymmärtää, että kun otit kissan, sitouduit siihen ja se rajoittaa menemisiäsi. - Kisso
Mietipä onko kissallasi kivaa yksin kotona kaksi viikkoa kun itse riekut
maailmalla ? Kissahoitola on parempi valinta, itselläni on vain hyviä kokemuksia
niistä. Ei kissat ole häkissä koko ajan. Entä jos kissasi sairastuu poissaollessasi, kuka hoitaa? En voi kun ihmetellä tuota itsekkyyden määrää. Tunti päivässä on aivan
liian vähän ihmiskontaktia. - lomailerauhassa
Oma koti on kissalle paras! Koira kaipaa enemmän ihmistä, kuin kissa!
Kissa kiintyy kotiinsa, tuntee olonsa siellä turvalliseksi. Omat kissani vein kerran hoitolaan, enkä toista kertaa vie!- naisen.aivot
Kissa on tunteeton tappaja ja opportunisti eikä kaipaa seuraa, jota te kahelit akat sen kuvittelevan kaipaavan.
- kissaterilaisia
Riippuu kyllä kissasta. Muutoin tuo on kyllä paras vaihtoehto mutta oma kissani on niin seurallinen että tuo tunti päivässä olisi vähän.
Kissahoitolaan en veisi kissaani mutta tuttuun kotiin voisin kyllä viedä. En vieraaseen. Paitsi jos sinnen olisi tutustuttu ensin - sivustaseuraajan
Omaa kissaani ei voisi jättää noin pitkäksi ajaksi yksin. On sen verran sosiaalinen kaveri. Pari kertaa olen jttänyt n. 12-15h ajaksi yksin kotiin tai vuorokaudeksi niin että joku käy katsomassa. Naapuri maininnut että näinä aikoina kissa on huutanut ulko-ovella kun hän on ollut menossa kotiinsa, kerrostalossa siis asumme. Lisäksi kun tulemme viimein kotiin, on kissa hyvin levoton, kiertää vaan eikä osaa rauhoittua millään. Eli selkeästi stressaa pitkää yksinoloa. En eläinhoitolaan ole kuitenkaan vienyt, vaan aina tutulle ihmiselle hoitoon.
- meilläsujusok
Meillä parinviikon reissu sujui hyvin, kun naapurissa asuva sisko kävi hoitamassa eläimet.Kesäaikaan, koira oli päivisin tarhassa, ja kissa tietysti sisällä.Kissa ei siskon seurasta perustanut,niinkuin ei yleensäkään.Mutta oli ihan oma isensä kun kotiin tulimme, ei käyttäytynyt normaalia oudommin XD
- kissatohtori
Epävakaan maailmantilanteen takia en suosittele ulkomaanmatkailua ainakaan kissa-ihmisille,ties mitä loisia tulee kissalle tuliaisiksi epähygieenisistä maista joten parempi pysytellä kotitanhuvilla.
- hyväämatkaa
Eihän muuta elämäänsä voi lopettaa lemmikin takia, vaikka rakas onkin!
Mielestäni kissan on kaikkein paras olla kotonaan. Ikävöi tietysti, mutta eihän ikävältä välty ihmisetkään! Sitten on taas kiva olla yhdessä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591