Omistan Metallialan Oy:stä 33%. Olen työskennellyt yrityksessä 25v, mutta nyt työt loppuivat. En siis ole saanut palkkaa pariin kuukauteen yrityksestä tai muualtakaan.
En ole johtoasemassa yhtiössä. Olenko oikeutettu ensin ansiosidonnaiseen ja sitten peruspäivärahaan ajalta kun olen nyt ja tulevaisuudessa työtön? Mihin pitää ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, onko oikea taho TE-keskus?
Tarvitseeko TE-keskus jotain lausuntoja tuon entisen työnantaja-OY:n johdolta tai muilta osakkailta vai riittääkö pelkkä oma ilmoitukseni työttömyysjakson alkamisesta ja siitä, että en ole saanut palkkatuloa yhtään euroa pariin kuukauteen?
Vaikuttaako työttömyysturvaani (esim. peruspäiväraha) saatu osinkotulo Oy:stä tai muut tuloni (vaikkapa pörssiosakkeista)? Miten osinkotulot vaikuttavat peruspäivärahan suuruuteen (palkkatuloa en saa siis ollenkaan)?
Ex-yrittäjän työttömyysturva
9
258
Vastaukset
- RahallaYritetään
Jos olet yrittäjä, niin sinulla ei ole ns. työttömyysturvaa.
Voi olla, että kun 33% , niin katsotaan että olet oikeasti yrittäjä, jota ilmeisesti oletkin.... Käytännössä kun Omistat yrityksen !!
Kunnon yrittäjä pärjää itse, omilla rahoilla, eikä hyväksy kommunistista sosiaali turvaa, joten elä siis puhtaassa kokoomus ek hengessä ! Vältä sosiaaliturvaa !
Esim. yrittäjäksi alkanut köyhä työtön ei saa yrityksen kaaduttua rahan puutteeseen työttömyysturvaa.. - 8574385
Ilmoittaudu työnhakijaksi. Yrittäjästatus vaikuttaa, mutta ei estä hakeutumasta palkansaajaksi, mutta karenssia tietysti tulee joksikin aikaa. Yksikertaisinta olla yhteyksissä TE-toimistoon, täältä kautta sitä ei voi hoitaa.
- 8574385
Ja TE-toimistolle ei kuulu kaikki, joten googleta vaikka 'yrittäjästa palkansaajaksi' sillä esim. kassojen sivuilta löytyy hyvin informaatiota.
- ihmejakummakaan
Ookkaan ihime että firma menee perseelleen tuollaisilla tiedoilla,varsinkaan kun ohjeita kysellään keskustelupalstalta.
- yrittäjääää
siis perusajatushan on valtakunnassa se, että jos olet yrittäjä (yrittäjäksi lukeudut jos sinulla on vähintään 5% omistus yrityksestä) niin KAIKKI aivan KAIKKI yhteiskunnan luukut ovat sinulle suljettuna.
Ajan henki on nimittäin se, että työttömistä työntekijöistä tehdään valtiontoimesta erilaisin avustuksin (alkuun, vain alkuun) yrittäjiä ihan heidän itsensä huomaamatta.
Kaikki nämä joilla on "yrittäjä status" viranomaisten papereissa ovat kaikkien luukkujen ulkopuolella.
Hämmästyttävää, eikö vain?
Mutta erityisen älykästä valtiolle ja virkamieskoneistolle.
Thats the name of the game.
Annan sulle vinkin, perusta pieni yritys, siis esim. pikaruoka ravintola, jota pyörität ainoastaan perheen voimin, siis ei yhtäkään ulkopuolista työntekijää. Tässä pisneksessä on etuna se, että kaikki käteisenä tuleva rahan voit sujauttaa suoraan taskuusi, siihen ei kassakonetta tarvita (tai se on juuri sillä hetkellä epäkunnossa).
Tällä tavalla pärjää ja tosi hyvin suomessa tuhansia perheitä! - dknemme
Ansiosidonnaista saadakseen pitää olla ollut vähintään minimiaika joko palkansaajakassan (esim. YTK-kassa ai joku muu) tai yrittäjäkassan (niitä on Suomessa 2 kpl) maksavana jäsenenä. Muuten on oikeutettu enintään vain ansioista riippumattomiin tukiin. Ja niidenkin saaminen voi olla hankalaa, jos pysyy omistajana firmassa eikä ole välissä tehnyt muita töitä.
- juristix
Näillä tiedoilla olet työttömyysturvalain mukaan palkansaaja-asemassa, mikäli et ole YEL-vakuutusvelvollinen 33 % omistuksella. Voit tällöin saada työttömyyspäivärahaa Kelasta (jos et ole palkansaajakassan jäsen). Edellyttää tietenkin, että sinun työsopimus on päätetty ja olet ilmoittautunut työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi.
Työttömyysturvassa yrittäjäksi katsotaan YEL- ja MYEL-vakuutetut yrittäjät sekä TyEL-vakuutuksen (poislukien laskutusosuukunnan kautta tehty työ) piiriin kuuluva yrityksen osaomistaja ja yrittäjän perheenjäsen, jos hän
* omistaa yksin vähintään 15 % tai jos hänen perheensä omistaa vähintään 30 % yhtiöstä, jossa hän työskentelee johtavassa asemassa (tj, hallituksen jäsen)
* omistaa yksin tai jos hänen perheensä omistaa vähintään 50 % yhtiöstä, jossa hän työskentelee ilman johtavaa asemaa (työntekijänä)
Perheenjäsen
Perheenjäseniksi katsotaan yrittäjän kanssa samassa taloudessa asuva puoliso (myös avopuoliso), lapset ja vanhemmat.
Johtava asema
Johtavassa asemassa työskenteleväksi katsotaan yrityksen toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen sekä tasaomisteisen yhtiön yhtiömiehet, joiden omistusosuus on yli 15 %.
Lisätietoja löytyy yrittäjäkassan esim. SYT-kassan nettisivuilta www.syt.fi - Kelatietäämut
Tarveharkinta riippuu iästäsi, jos olet lähellä eläkeikää, niin istä ei ehkä sovelleta
- Jotenkinnäin
Olet oikeutettu toimeentulotukeen. Yrittäjällä se voi olla vain tilapäinen. Yleensä joitakin kuukausia. Hakeminen voi kestää sillä tekevät selvityksenyrityksen tilasta. En tiedä tarkalleen meneekö samalla tavalla nykyään kun siirtyi KELA:lle. Vanhassa järjestelmässä (kaupunki) jonkin TTT-ajan jälkeen esitettään että paras on sinun myydä osuutesi yrityksestäsi ja hakeutua ensisijaisen etuuden piiriin eli työttömyysturvan piiriin. Sinne pitää sitten osoittaa että et enää yrittäjä. Myyminen on helpoin tapa vaihtaa statusta. Jos lopetatte yrityksen niin sitten kestää kauemmin ja voi tulla 4 kk karenssi. Joka voi raueta heti jos tulee tapahtumia yritykselle (esim. tilisiirtoja). Yleensä työkkäri edellyttää että yritys ei ole ALV ja ennakonperintärekistereissä. Kauppareksisterissä saa olla. Eli voi olla uinuva yritys. KELA:n kannalta oleellinen on myös YEL -vakuutus joten se ei saa olla voimassa jos haluat mieliä päästä irti yrittäjästatuksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856304
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283140Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42859