Työni puolesta olen päässyt reilun kuukauden ajan vertailemaan Paljakan ja Ukkohallan meininkiä.
Nyt kolulaisten hiihtolomien aikaan pitäsi olla hulina suurimmillaan, niin Paljakan rinteet loistavat tyhjyyttään.
Sen sijaan Ukkohallassa on aina "täysrähinä päällä".
Ukkohallan rinteissä näyttää välillä olevan lähes haitalle asti laskettelijoita.
Ravintola puolella, Paljakassa voit kahvit juoda yksinään, kun Ukkohallassa saa katsella vapaata istunpaikkaa.
Rakennusalan ammattilaisena voin sanoa, että kaavoitus on Paljakassa perseestä.
Tämä nuorison kielellä sanottuna.
Mökit on sijoiteltuna kilometrien päähän kuusi röteikköihin, mahdollisimman kauas palveluista.
Kuka ihme tälläisessä röteikössä lomiansa kuluttaa.
Kaavoittajat ja kuntapäättäjät ovt tehneet päänsä edestä vahinkoa, koska heillä ei ole ollut rakennuskulttuurista hajuakaan.
Olisivat käyneet katsomassa mallia Ukkohallasta tai Rukasta, niin olisivat olleet paljon viisaampia.
PALJAKKA EI TULE IKINÄ MENESTYMÄÄN NÄILLÄ EVÄILLÄ KILPAILUSSA.
Vielä totean, etten ole Ukkohallan mainosmies, en omista sieltä mitään, enkä ole edes Hyrynsalmelta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Paljakka on rakennettu ennen Ukkohallaa, joten mallin ottaminen on ollut hankalaa, ainakin Ukkohallasta. Nykyisellään Ruka on taas liian ahtaasti rakennettu. Mikä esti rakentamisen aloittamisen Paljakassa rinteiden läheltä? Ainakin jotkut maanomistajat ovat olleet ilmeisesti vasten..
Muistelen, että taisipa rinteiden lähellä olevat rivitalot olla rakenteilla jo ennen rakennusluvan olemassaoloa.. Kuntapäättäjät eivät nyt ymmärrä muustakaan mitään, saati rakennuskulttuurista. Kaikki tehdään takaperin. Sanoisinko, että mennään perse edellä puuhun.
Kyse oli kunnan "viisaiden päättäjien" visiosta, missä etäiseen ryteikköön rakennetaan ensin. Kun heidän visioissaan rakentaminen jatkuu buuminomaisena vuodesta toiseen, sitten rakennetaan tiivis ydinalue keskukseen. Vaan meni visiot, kuten Mycofood Oy:n kuvitellussa rekkarallissa.
Paljakka ei tule nousemaan milloinkaan. Tulemme näkemään konkurssin, konkurssin jälkeen, kuten on ollut paikan historia tähänkin saakka.
Jos (kun) nykyinen omistaja nostaa kädet pystyyn ja myy halvalla tappiota tuottavan rinnekeskuksen eteenpäin, ennusmerkit on helppo päätellä.
Konkurssi parin vuoden välein ja taas yhteikunnan (veronmaksajien) rahoja kirraamaan, niin eiköhän se kituuta vielä vähän aikaa eteenpäin.
Luonnollista poistumaa on tapahtunut aina ja tulee aina tapahtumaan. Yrityksiä, matkailukeskuksia, hiihtokeskuksia, kuntia yms. loppuu ja uusia tulee. Ei pidä vaipua synkkyyteen.