Miksi poliisi tekee ihmisiä vihaisiksi esim. äänillä vasten tahtoa?
Vastaukset 3
- uusisähköhoitajasi
se olematon nipistys niskassa kun sua retuutettiin mustaan maijaan ja sitten kävit osastolla kuten ennenkin.. jossain vaiheessa sait olemattoman pienen mikrosirun niskaasi
nyt voimme komentaa sua oikeille raiteille- vaaleilla.valittu.hallit
Muistutan jälleen, että kaikki lääkkeillä ja hoidoilla uhkaamiset tallennetaan ja uhkaavien tai painostavien viestien alkuperä voidaan selvittää tarvittaessa.
- täydellinen.murha
Tänä maanantaina 13.3.2017 murhattiin virallisesti Suomen ensimmäinen ihminen joukkovainoamisella. Kaikki lähti siitä kun anonyymiksi jäänyt psykopaattipiirteinen kuvaaja taltioi ja jakoi julkisesti youtubessa videon miehestä joka oli tuonut risuja kuntoradalle. Video nousi suosioon ja täysin sivullinen 70-vuotias mies nostettiin vasten hänen tahtoaan Suomen negatiiviseen julkisuuteen. Tästä psykopaatikon luomasta julkisuudesta aiheutui 70-vuotiaalle miehelle kovan luokan joukkovainoa hänen kotipaikkakunnallaan johon kuului nimittelyä kadulla ja kotirauhan häirintään.
Vaino kulminoitui siihen pisteeseen, että mies ei enään uskaltanut lähteä 10 päivään kotoaan vainoamisen pelosta ja joutui sairaalaan tehohoitoon. 13.3. joukkovainon uhri menehtyi sairaalassa ja kuolema julkaistiin virallisesti mediassa 15.3. . Videon laiton julkaisu oli jo aijemmin otettu poliisintutkintaan ja oikeudenkäynnin piti tapahtua huhtikuussa. Vainon uhrin kuoleman jälkeen media julkaisi, että oikeusjutun jatkumisesta ei ole vielä varmuutta.
Vainon uhri siis saatiin murhattua ennen oikeudenkäyntiä ja oikeudenkäynti, jossa käsitellään vainon alulle panemaa laitonta videon julkaisua todennäköisesti perutaan kuolleen asianomaisen osallistumattomuuden vuoksi ja videon kuvaaja ei joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen teostaan. Laillinen murha on siis tapahtunut Suomessa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411877Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 991011
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 102888
- 62716
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku12505- 78501