Lisää Apua tarjolla

Olen samaa mieltä. Tuo vitsailu on tahditonta ja osoittaa huonoa makua. Mutta juuri tämä on Apu-hahmon idea. Mauttomia sanaleikkejä, pöhköjä neuvoja, sopimattomia kannanottoja maailman tapahtumiin, julkisuuden henkilöiden pilkkaamista tavalla, joka muissa tiedotusvälineissä tulisi kirjoittajalle kalliiksi… (Puolassa lehtimies sai sakot sanottuaan paavia ”Seniiliyden Ruhtinaaksi”. Tulivatkohan ne sakot kunnianloukkauksesta vai Vatikaanin valtiosalaisuuden paljastamisesta?)

Alun perin hahmoni oli puhtaasti provokatiivinen huutelija, sovinistinen öykkäri, ennen kuin lisäsin siihen huumorin nyansseja. Kuitenkin toisinaan palaan juurilleni ja vien tilanteen äärimmilleen, hyvin kauas hyvän maun rajoilta. Kun mietitään tätä tekstiäni, jonka loppukaneettia pidit mauttomana… Alkuosassa käytin Kolmannen valtakunnan tapahtumia huumorin lähteenä. Vaikka asiaan liittyy miljoonien ihmisten täysin turhat, sadistiset kuolemat, tämä ei kuitenkaan ollut mielestäsi loukkaavaa (ainakin sellaisen käsityksen tekstistäsi sain: tosin puhuit kuolleista yleisesti, joten saatoit toki tarkoittaa samalla myös natsi-Saksaa, mene ja tiedä). Johtuuko tämä siitä, että tuosta on jo yli 60 vuotta aikaa vai siitä, ettei se silloinkaan koskettanut varsinaisesti meitä suomalaisia? Milloin Myyrmannin pommista vitsaileminen muuttuu täydellisestä tabusta vain sen verran huonoa makua osoittavaksi, että sille voi hyvällä omallatunnolla nauraa? Tai Konginkankaan bussiturma?

Oletko katsonut Milos Formanin elokuvan ”Man On The Moon”? Tässähän katsojalle esitellään Andy Kaufmanin sivupersoona, epäsovinnainen yökerholaulaja Tony Clifton. Hänen tapauksessaan juuri täysin yliampuva käytös, loukkaavuus ja hyvän maun ja moraalisten näkökohtien romukoppaan heittäminen toimii huumorina. Toki kaikkia tämä ei naurata, mutta ainakin meitä joitakin. Ja, kuten Kaufmanillakin, myös minulla yleisön reaktiot kuuluvat vitsiin oleellisena osana. Te nauratte jutuilleni (jos nauratte, en tiedä; yritän parhaani), minä reaktioillenne silloin, kuin anekdoottini ei ole hauska vaan pelkästään törkeä (tai sekä että). Toki pyrin sisällyttämään provokatorisiinkin tekstinosiin tiettyä nokkeluutta (ja taas en voi tietää, miten siihen suhtaudutte, mutta toivon parasta).

Radiossa olivat kuulemma jo 27. joulukuuta 2004 puhuneet Thaimaan alueen ”kosteasta joulunvietosta”. Kun kuulin tästä, minua harmitti kovasti. Miksi en itse keksinyt tuota ensin?

Apun alter ego kirjoitti:

Olen samaa mieltä. Tuo vitsailu on tahditonta ja osoittaa huonoa makua. Mutta juuri tämä on Apu-hahmon idea. Mauttomia sanaleikkejä, pöhköjä neuvoja, sopimattomia kannanottoja maailman tapahtumiin, julkisuuden henkilöiden pilkkaamista tavalla, joka muissa tiedotusvälineissä tulisi kirjoittajalle kalliiksi… (Puolassa lehtimies sai sakot sanottuaan paavia ”Seniiliyden Ruhtinaaksi”. Tulivatkohan ne sakot kunnianloukkauksesta vai Vatikaanin valtiosalaisuuden paljastamisesta?)

Alun perin hahmoni oli puhtaasti provokatiivinen huutelija, sovinistinen öykkäri, ennen kuin lisäsin siihen huumorin nyansseja. Kuitenkin toisinaan palaan juurilleni ja vien tilanteen äärimmilleen, hyvin kauas hyvän maun rajoilta. Kun mietitään tätä tekstiäni, jonka loppukaneettia pidit mauttomana… Alkuosassa käytin Kolmannen valtakunnan tapahtumia huumorin lähteenä. Vaikka asiaan liittyy miljoonien ihmisten täysin turhat, sadistiset kuolemat, tämä ei kuitenkaan ollut mielestäsi loukkaavaa (ainakin sellaisen käsityksen tekstistäsi sain: tosin puhuit kuolleista yleisesti, joten saatoit toki tarkoittaa samalla myös natsi-Saksaa, mene ja tiedä). Johtuuko tämä siitä, että tuosta on jo yli 60 vuotta aikaa vai siitä, ettei se silloinkaan koskettanut varsinaisesti meitä suomalaisia? Milloin Myyrmannin pommista vitsaileminen muuttuu täydellisestä tabusta vain sen verran huonoa makua osoittavaksi, että sille voi hyvällä omallatunnolla nauraa? Tai Konginkankaan bussiturma?

Oletko katsonut Milos Formanin elokuvan ”Man On The Moon”? Tässähän katsojalle esitellään Andy Kaufmanin sivupersoona, epäsovinnainen yökerholaulaja Tony Clifton. Hänen tapauksessaan juuri täysin yliampuva käytös, loukkaavuus ja hyvän maun ja moraalisten näkökohtien romukoppaan heittäminen toimii huumorina. Toki kaikkia tämä ei naurata, mutta ainakin meitä joitakin. Ja, kuten Kaufmanillakin, myös minulla yleisön reaktiot kuuluvat vitsiin oleellisena osana. Te nauratte jutuilleni (jos nauratte, en tiedä; yritän parhaani), minä reaktioillenne silloin, kuin anekdoottini ei ole hauska vaan pelkästään törkeä (tai sekä että). Toki pyrin sisällyttämään provokatorisiinkin tekstinosiin tiettyä nokkeluutta (ja taas en voi tietää, miten siihen suhtaudutte, mutta toivon parasta).

Radiossa olivat kuulemma jo 27. joulukuuta 2004 puhuneet Thaimaan alueen ”kosteasta joulunvietosta”. Kun kuulin tästä, minua harmitti kovasti. Miksi en itse keksinyt tuota ensin?

Lue lisää

Huumori on siitä hauska laji, että sitä voi keksiä ihan mistä tahansa. Mitä vaietummista aiheista vitsiä vääntää sitä hauskempaa se yleensä on. Se saa ihmiset vapautumaan kauhustaan ja ajattelemaan asiaa toiseltakin kantilta. Ei ole mitään mieltä jäädä surkuttelemaan jotain traagista tapahtumaa seuraavaksi sadaksi vuodeksi, eihän siitä ole kenellekään mitään hyötyä.

Tietenkin onnettomuuksiin ja muihin ikäviin tapahtumiin on suhtauduttava aluksi tietyllä sille kuuluvalla vakavuudella ja kunnioituksella, mutta sen ei pitäisi estää ihmisiä elämästä elämäänsä eteenpäin. Huumori ja vitsit vapauttavat meidät monilta ikäviltä taakoilta, joita ei yksinkertaisesti pysty kantamaan koko elämäänsä.

Kun kerran on jotain asiaa surtu, voi sen murehtimisen minun puolestani siirtää sivuun. Näin esimerkiksi kuolleista puhuttaessa. Toki kuollutta on kunnioitettava ja muisteltava ja suotava hänelle se tietty arvokkuus, mutta jos ei osaa muuta tehdä häntä ajatellessaan kuin masentua, on jokin pahasti pielessä. On tervettä pystyä nauramaan ikäville asioille jälkikäteen ja mitä nopeammin, sen parempi. Kaiken maailman onnettomuuksien, kuolemien, katastrofien ja muiden takia ei tulisi samalla lopettaa sitä omaakin elämäänsä, vaan nauttia siitä niin kauan kuin vaan voi. Siispä myös Apu-sedän harjoittama pilkkaaminen, sanaleikit, sopimattomat kannanotot ja absurdit neuvot ovat tervetulleita tänne, kiitos siis niistä!