Olin TSS Travel Service Scandinavia As:n matkalla Arabiemiirikunnissa. Matkalle lähdin lähinnä mielenkiinnosta tämän järjestäjän matkoista, joista on niin paljon esitetty erilaisia mielipiteitä. Olin jo kerran aiemmin lähdössä Turkin matkalle mutta se peruuntui paikallisten olojen vuoksi. Tämä matka oli mielestäni juuri sitä, mitä siltä odotinkin. Hotellit olivat todella tasokkaita, hintaan sisältyvät buffet aamiaiset mahtavia, nähtävää oli paljon ja mukana ollut suomalainen opas kyllä osasi kertoa paikoista hyvin, pieni miinus tuli hänen käytöksestään. Kysellä häneltä ei oikein "uskaltanut", ehkä hän oli stressaantunut. Vähän pakonomaista oli paikanpäällä esitettyjen retkien myynti, mutta jos ei ostanut en huomannut siitä mitään erikoista seuraavan.
Oppaan esittämät "tipit" viimeisenä päivänä eivät mielestäni olleet asianmukaisia, niistä sai käsityksen että on pakko, asian voisi hoitaa toisinkin.
Retkiin kuului niitä matto- ym. kauppoja, ehkä niihin voisi soveltaa jotain toista systeemiä, ettei koko ryhmän tarvitsisi mahdollisia ostajia odotella. Ja pakkohan näistä ei ole ostaa. Lennot vähän ikävään yöaikaan, mutta lentoyhtiö Turkish Airline tarjosi ateria joka lennolla. Harvinaista näinä aikoina.
Nähtävää oli paljon, bussikuljetukset ja kuljettaja ihan ok, ilmakin yhtä sadepäivää lukuunottamatta hyvä. Omatoimisesti löytyi myös ruokapaikkoja tarpeen mukaan.
Mielestäni hintaan nähden ihan mainio matka!
Matka Arabiemiirikuntiin
KN-6521442
2
612
Vastaukset
- prosessix
Oltiin TSS Dubain matkalla 3-10.3.2017. Meillä oli oppaana Sami - ketä teidän opas oli?
- SallaN0906
Meillä oli myös turkkilainen Sami tai oikealta nimetään Cem.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1433196EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403002- 1101463
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1451217Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621087Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661057- 601017
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373979Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne23833- 41827