Valittamisen aihettako

Valittaminen on kaunojen kantamista
"Eikö olekin totta, että et tunnista joitakin hyökkäämisen muotoja? Jos on totta, että kaikki hyökkäämisen muodot vahingoittavat sinua yhtä paljon kuin sellainen hyökkäämisen muoto, jonka todella tunnistat, niin siitä täytyy seurata, että et aina tunnista tuskan lähdettä. Hyökkäys on kaikissa muodoissaan yhtä tuhoavaa." (T-23.III; s.563).

Kun tehtävä 68 ja sitä seuraavat tehtävät ymmärretään laaja-alaisesti, siitä seuraa, että kaikki valittamisen aiheet (grievances) ovat oman mielen kannalta yhtä tuhoisia kuin omassa mielessä tunnistetut kaunatkin. Haasteeksi nousee valittamisen tunnistaminen pelkästään oman mielen sisällä tapahtuvaksi toiminnoksi. Tavallisesti valittamiselle nähdään itsen ulkopuolinen syy ja sen myötä myös oikeutus. Näin on myös silloin, kun valittaminen tai tyytymättömyys kohdistuu omaan itseen. Valittamiselle, joka selvästi on eräs hyökkäämisen muoto, ei oikeasti ole mitään todellista perustetta tai syytä. Toisaalta valittamisen tunnistaminen projisoimiseksi ja itsessä tapahtuvaksi toiminnoksi avaa mahdollisuuden anteeksiantoon, eli mielen muuttumiseen. Oman mielen kannalta valittamisen kohde ei koskaan ole ongelma,
//vaan ainoa ongelma on anteeksiantamattomuus, //
joka on aina omassa mielessä tapahtunut valinta. Todellinen anteeksianto, eli uuden valinnan tekeminen, johtaa mielen muuttumiseen ja parantumiseen. Tässä kukaan ei ole yksin, vaan omaksi osuudeksi jää ainoastaan ongelman tunnistaminen oman mielen sisäiseksi erehdykseksi ja halukkuus erehdyksen oikaisemiseen. Varsinaisen työn tekemisen voi jättää - ja on syytäkin jättää Pyhän Hengen tehtäväksi.

Jokainen meistä voi tunnistaa itsessään olevan arvostelijan, jolla on loputtomasti erilaisia valittamisen ja arvostelemisen aiheita. Niitä ei välttämättä tarvitse lausua julki – jo mielen sisäisinä ajatuksina ja tuntemuksina ne pimentävät sisäisen valomme ja salpaavat todellisen Itsemme luomiskyvyn. Valittamisemme avulla ylläpidämme ja syvennämme välimatkaa toinen toisiimme, mikä merkitsee erillisyyden syventymistä samalla myös Luojaamme. Todellinen anteeksianto on väline, jolla tätä erillisyyttä puretaan.

"Haluaisin nähdä sinut ystävänäni, jotta muistaisin, että olet osa minua ja tulisin tuntemaan (todellisen) Itseni."

"Rakkaus ei pidä kiinni valittamisen aiheista. Kun luovun kaikista valittamisen aiheistani, tiedän, että olen täysin turvassa."

"Rakkaus ei pidä kiinni valittamisen aiheista. Kunpa en pettäisi itseäni." (Kunpa en olisi tietämätön siitä, että hyökkään).

"Rakkaus ei pidä kiinni valittamisen aiheista. Haluan herätä tuntemaan (todellisen) Itseni siirtämällä syrjään kaikki valittamisen aiheeni ja heräämällä Hänessä." (vrt. tehtävä 68, s. 120-121).
(Niilo)

0

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        147
        1013
      2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        112
        960
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        63
        758
      4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        49
        547
      5. 42
        519
      6. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        491
      7. Miksi meidän yhteys vain

        Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
        Ikävä
        63
        463
      8. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        22
        427
      9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

        Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
        Ikävä
        13
        411
      10. Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt
        Maailman menoa
        157
        375
      Aihe