Ahdistaa...

Tuota, en osaa tarkalleen sanoa, johtuuko ahdistus vaihdevuosioireista VAI vuosikautisesta pitkäaikaistyöttömyydestä.

Vastaus: ahdistaa tosi paljon. Henki meinaa välillä salpaantua, olen hätääntynyt. Tai vaihtoehtoisesti totaalisen lamaantunut. Henkisesti joko tärisen, vapisen tai tuijotan apaattisena ikkunasta ulos. Ahdistus tuntuu myös vatsassa möykkynä, oksettavana tunteena. En osaa rentoutua mitenkään. Korkeintaan saunassa. Kenellekään en voi puhua, mieheni ei ole kiinnostunut mielialastani. Seksi on kuollut. Mielenkiintoni kaikkeen on mennyt: ei koske minua asiat, olen syrjääntynyt, erkaantunut kaikesta.

Aikaisemmin olin energinen ja aikaansaapa. Nykyään en saa tehtyä mitään. Aloitekyky ja itsevarmuus ovat asioita, jotka kuuluvat muille naisille.

Itsetuntoni on romahtanut, koska olen ollut pois työelämästä pitkään. En saa työtä jostain syystä kouluista tällä paikkakunnalla. Olen aineenopettaja. Tulkitsen, että olen vapiseva, epävarma ihmisraunio, jota yksikään rehtori ei tietenkään ymmärrettävästi halua palkata. TE-toimisto ja jonkinlainen työvalmennus ovat lisänneet huonouden tunnettani entisestään - sekä erittäin paljon lisää ahdistusta.

Olen jo jonkun aikaa tiedostanut, että mielialani ei ole kunnossa. Ei tasapainossa. Itken päivittäin salaa vähän väliä. Minulla on vuotohäiriöitä, rinnat ovat kroonisen kipeät. Olen hymytön, en edes muista milloin viimeksi olisin ollut iloinen ja onnellinen. Ainoastaan kaksi lastani aiheuttaa minulle onnentunteita. Kiitollisuutta.

Minulla on tasan kaksi syytä elää: kaksi lastani. Joudun kyllä teeskentelemään heidän kanssaan iloisempaa kuin olen. En halua kuormittaa lapsiani tällä.

Luultavasti tämä on pahaa masennusta. Mutta silti en halua mennä lääkärille "hakemaan mielialalääkitystä". Sen sijaan olen kyllä hieman kiinnostunut hormonikorvaushoidosta, että tämä jatkuva kuukautistiputteluvuoto loppuisi. Ja alavatsakivut edes kahdeksi viikoksi. Kärsin em. oireista tauotta.

Avaudun tuntemattomana täällä. Muutoin kaikkinainen naisten avautuminen, omista asioista kertominen tympäisee minua. Olen sitäkin nuoremapana harrastanut, puhunut antaumuksella elämästä, yms. Nykyään kaikki em. puhe on turhaa. Arvostan enemmän puhumattomuutta ja tekoja.

No eipä silti: aina olen ollut negatiivinen ihminen ja hanakka valittamaan kaikesta. Niin kuin nyt tästä vaihdevuosiahdistuksesta.

Kyllä on tullut psyykkistä ahdistusta 45-50-ikävuoden aikana. En sitten tiedä johtuuko vaihdevuosista vai muusta vaikeista asioista elämässä. Tuntuu koko kehossa outona tuntemuksena ja tukahduttavana tunteena ja siinä kohtaa pitäisi päästä siitä tilanteesta pois. Ehkä elämässäni on ollut liikaa stressiä myös jotka näitä tuntemuksia ovat aiheuttaneet, mutta uskon kyllä että vaihdevuosillakin on osansa, koska tällaista ei ole koskaan ennen ollut. Ja kun näitä tuntemuksia on tullut, niin niitä alkaa pelkäämään ja kierre on valmis. Välillä pelottaa, onko sekoamassa.

Olen itse alle 40-vuotias ja olen joutunut kaikkiin leikkauksiin ja mua jo nyt ahdistaa hormonimuutokset. Ja sit mua ahdistaa lapsettomuus. Ja ero. Mutta toisaalta, olen miettinyt, että haluaisin uusia ystäviä ja kavereita. Ja haluaisin juosta. Mun mielestä liikkuminen on tosi kivaa ja haluan yhtä hyvään kuntoon kuin 4 vuotta sitten. Erosin vuosi sitten. Ei saa masentua. Elämä voittaa.

Ahdistus on tuttua. Alan miettimään vanhoja asioita, joissa olen kokenut vääryyttä. Turhana olemisen tunnetta aika usein. Tulevaisuus pelottaa ja ahdistaa. Pelottaa että luovutan vaan kaikki ja olen sitten lapsille häpeäksi ja taakaksi. Selitän järkisyillä. Ennen yli 50:nen on kuollut pois jo elämäntyönsä tehneenä. Hyvän terveydenhuollon ansiosta olemme terveitä ja valmiita taistelemaan elinpaikastamme. Mutta kun ei tartte.
Siis pakenen. Olen valinnut erilaisia ryhmiä, johon kuulun. Osallistun retkille, liikuntoihin, talkoisiin, hyväntekeväisyystempauksiin, musiikkitapahtumiin. Siellä uskon olevan monta kaltaistani, miten minä nyt ainutlaatuinen voisin olla. Smooltookkaamme pirteän näköisinä, kahvittelemme, jumppaamme ja venyttelemme, kuuntelemme ja vaihdamme pintapuolisia kuulumisia, ehkä muutama lause syvällisempiäkin. Ei aina tunnu mukavalta, mutta usein tuntuu. Olen iloinen, että olen jaksanut aloittaa. Kun näitä menoja on vaikka kolme-neljä viikossa, niin ihan mielellään on kotonakin tv:n, kirjan tai ristikon ääressä. Ja pitää joskus vähän kotiakin järjestellä.
Näin hääräten on harvemmin mahdollista miettiä erojaan ja muita kokemiaan kolhuja. Sen vaan sanon että vastoinkäymiset eivät minua vahvistaneet, paskapuhetta jotkut sananlaskut, tekivät hermot heikommaksi ja muutenkin pelokkaammaksi, herkemmäksi kokemaan negatiivisia tunteita ja ahdistumaan nykyisestä ja tulevasta.

Mulle ei kerrottu etukäteen, että kohdunpoiston myötä vaihtarit rysähtää niskaan. Aiemmin joskus hikoilin, se saattoi johtua huonosta kunnostakin.

Hädintuskin pääsin sairaslomalta takaisin, kun yt alkoi ja mut irtisanottiin. Tosin piti ensin kiusata neuvottelulla, koska laki niin määrää. Olisin kaivannut jotain siihen suuntaan, että olet hyvä työntekijä, vaikka nyt joudumme irtisanomaan.. Luottari oli ja sitten pari johtajaa eli minä ja kolme äijänpätikkää. Taisin lähinnä kiukutella. Mutta kaksi noista ei enää ole kyseisessä talossa, kuten en minäkään.

Nukkumisongelmia tuli ja se vaikutti ainakin fyysiseen kuntoon ja siten mielialaankin. Kokeilin ensin melatoniinia. Sitten sain Progynovaa ja se auttoi ensinnäkin nukkumiseen ja muuhunkin. Olen naimisissa, mieheni tuki kyllä. Sinkuilla, jotka menettää työnsä ja vaihtarit iskee samaan aikaan, on varmaan vaikeaa.

Nyt tässä on jo helpompaa, asunto ym maksettu ja lapset opiskelevat/ovat jo töissä. Tuskin enää töitä löydän, hyvä jos jotain pätkiä. Siipalla on terveysongelmia ja hänellä on useampi lääkekin. Hänen asiansa ovat kai seuraava ahdistuksen aihe. Mulla on muuten hyvä, ikäiseni naisgyne.

Kärsin. Ilmenee siten että herään liian aikaisin ja ahdistus hyökkää päälle. Aamuisin siis pahinta. Korvaushoito aloitettu ja pientä helpotusta tullut, annostuksen määrää pitää nyt gynen määräyksestä nostaa. Toivoa on !

Käytättekö ahdistukseen jotain lääkettä, millaisella tuloksella?

On tullut kyllä ihmeellistä alakuloa, ahdistusta ja toivottomuutta. Kun tuo "kohtaus" iskee, niin se vie koko elämänhalun. Mikään ei tunnu miltään ja kaikki asiat ahdistaa tuhatkertaisesti. Ikinä ennen en ole ollut masentunut, niin tämä olotila tuntuu ihan kauhealta. Se tulee ja sitten se ykskaks häipyy ja taas tupsahtaa esiin ihan yllättäin.