Yksityiset parkkifirmat rahastaa 'väärin' pysäköimällä aiheutuneista sopimusrikkomuksista. Olisiko näpä sopimukset päteviä:
-Oman kerrostaloasunnon ovessa olisi sopimus, josta ilmenisi että jakamalla mainoksia postiluukusta sitoutuu maksamaan 100 euron mainostenkäsittelymaksun.
-Kauppias laittaisi sopimuskyltin sisääntulon kohdalle, josta ilmenisi syyllistymällä näpistykseen sitoutuu maksamaan 1000 euron maksun sopimusrikkomuksesta.
Sopimuksella rahastaminen
8
274
Vastaukset
Oikeudessa on todettu että sopimus voi syntyä "tekemällä teon" jos sopimusehdot ovat selkästi näkyvillä.
Samalla todettiin että sopimus on sopimusosapuolten välinen. Eli virhemaksu pitää periä kuskilta, ei omistajalta. Maksu mainosten jakamisesta jakajalta, ei firmalta joka jakaa jne- Liikennesäännöt-kertoo
Ns. ”sopimussakko” ei aiheuta minkäänlaisia toimenpiteitä minulta, sillä olen noudattanut kaikilta olemassa olevia ehtoja julkisilla kulkuväylillä ja parkkipaikoilla, vaikka yksityinen parkkifirma onkin usein eri mieltä. Olemassa olevia liikennesääntöjä ei voi muuttaa "yksityisoikeudellisilla sopimuksilla", kuin lakia muuttamalla. Yksityisoikeudelliset sopimukset julkisilla alueilla ja eritoten koulujen ja tarhojen sekä kerrostaloasumuston läheisyydessä on yleistä liikennettä häiritsevää luvatonta toimintaa, jossa autolla ajajan huomiota pyritään saamaan pois liikenteestä normaalista poikkeavin keinoin ilman laissa säädettyä perustetta.
KKO:n päätöksessä jäi huomioitta ettei kyse ollut yksityisoikeudellisesta sopimuksesta.
- poliisitutkii
Aloittajan mainitsemat sopimukset ovat pätemättömiä.
Sen sijaan vähittäiskaupassa tehdään joka päivä tuhansittain reaalisopimuksiin perustuvia sitoumuksia, kun asiakas kerää tuotteet kaupan hyllyltä ja kantaa ne kassatiskille kassaneidin käsiteltäksi. Mitään nimenomaista sopimusta kaupasta ei tavanomaisesti tehdä, vaan kassaneiti vain rekisteröi tuotteiden hinnat kassakoneeseen ja asiakas maksaa ilmoitetun hinnan.
Omistusoikeus siirtyy asiakkaan otettua tuotteet haltuunsa maksun jälkeen. Yleisellä paikalla tarkoitetaan:
a) tietä, katua, jalkakäytävää, toria, puistoa, uimarantaa, urheilukenttää, vesialuetta, hautausmaata tai muuta vastaavaa aluetta, joka on yleisön käytettävissä;
b) rakennusta, joukkoliikenteen kulkuneuvoa ja muuta vastaavaa paikkaa, kuten virastoa, toimistoa, liikenneasemaa, kauppakeskusta, liikehuoneistoa tai ravintolaa, joka on yleisön käytettävissä joko jonkin tilaisuuden aikana tai muutoin.
Ym. tarkoittaa sitä, ettei yksityisille parkkifirmoille ole tilaa ennen kuin laki saadaan aikaisesi. Viittaan mm. järjestyslakiin.- lakipuhuu
Yksityistä aluetta koskeva pysäköinnin valvonta perustuu tieliikennelakiin, 28 § 3 mom:
"Pysäköinti yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan tai haltijan lupaa on kielletty. Pysäköintiä koskevat määräykset yksityisellä alueella on ilmaistava selvästi havaittavalla tavalla."- Anonyymi
Pitää paikkansa. Yksityisiä alueita ovat (ei yleiseen käyttöön tarkoitettuja alueita, joita hallinnoi mm. järjestyslaki) mm. yksityishenkilön omistuksessa olevat omakotitalot jne. A C ei voi tehdä sopimuksia B:stä.
Tieliikennelaki
28 b §:n 1 mom. 1-2 kohta
Vammaisen pysäköintilupa
Vammaisen pysäköintiluvalla tai vastaavalla asianomaisen ulkomaisen viranomaisen myöntämällä luvalla, jossa on kansainvälinen vammaisen tunnus, saa ajoneuvon pysäköidä:
1) maksulliselle pysäköintipaikalle maksua suorittamatta;
2) alueelle, missä pysäköinti on liikennemerkein kielletty;
Trafin pysäköintilupaa ei voi muuttaa kuin lakia muuttamalla ja se tuo mukanaan mm. perustuslaillisia yhdenvertaisuusongelmia mm. liikkumisvapauteen. Viittaan alla olevaan järjestyslakiin.
2 § Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) yleisellä paikalla:
a) tietä, katua, jalkakäytävää, toria, puistoa, uimarantaa, urheilukenttää, vesialuetta, hautausmaata tai muuta vastaavaa aluetta, joka on yleisön käytettävissä;
b) rakennusta, joukkoliikenteen kulkuneuvoa ja muuta vastaavaa paikkaa, kuten virastoa, toimistoa, liikenneasemaa, kauppakeskusta, liikehuoneistoa tai ravintolaa, joka on yleisön käytettävissä joko jonkin tilaisuuden aikana tai muutoin;
2) taajamalla taajaan rakennettua aluetta, joka on osoitettu taajamaliikennemerkillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

2) taajamalla taajaan rakennettua aluetta, joka on osoitettu taajamaliikennemerkillä.Pieni, mutta tärkeä lisäys.
16 § (27.8.2010/774) Järjestysrikkomus
Rikesakosta ainoana rangaistuksena järjestysrikkomuksista säädetään rikesakkorikkomuksista annetussa laissa (756/2010).
- Anonyymi
Perintäfirman perustus kuvastaa yrittämistä. Jokainen voi kokeilla, mutta kaikille ei suvaita. Euroon yhdyntää varten voi yrittää keksiä uusia temppuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2361825- 1861591
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä451202Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50932- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30741Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21730- 38727
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23702Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627