Mediassa on näköjään 10-vuotiaan pikkutytön raiskauksesta epäillyn ulkomaalaisen nimi ja kuvia. Hyvä niin.
Rehellinen uutinen
Kovaaedessä
10141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Rangaistuslaitoksessa mainittu vuohipaimen joutunee vielä monta kertaa katumaan Suomeen tuloaan. Kyseisestä teosta tuomitut eivät ole niitä arvoasteikon yläpäitä vankiyhteisössä.
Sinähän sen tiedät näköjään montako vuohta olet hoidellut
Entäs itte, eläinten "ystävä" ?
Rehellinen uutinen on sekin, ettei ulkomaalaisvihan puolesta kampanjoivat ja puhuvat pienpuolueet ja öykkäriryhmät edusta kansaa, eivätkä toimi demokratian edellyttämällä rehellisyydellä ja arvokkuudella.
Päinvastoin. Pienet elämäänsä turhautuneet punavihersuvakkiryhmät rääkyvät kitarisat tremoloiden onnettoman elämänsä korvikkeeksi muodostuneen maahantunkeutuneiden hyysäysoperaation puolesta.
Valtaosa väestöstämme heittäisi loisivat vuohipaimenet välittömästi takaisin aavikolleen rakentamaan omaa kotimaataan, kuten irakin ulkoministerikin toivoi.
Viherpunikkienkin tulee ymmärtää että on kaksi aivan eri asiaa työperäinen maahanmuutto sekä tutkijat ja opiskelijat ja sitten nuo vastikkeetonta elintasoa havittelevat sotilaskarkurit ja rikolliset.
Sinähän joudat sieltä sohvan pohjalta lähtemään näille paimenille rakentamaan savimajoja ettei täys persesuolen velttous yllätä kyllä SPR kustantaa tuollaisen älypään matkan
Sitähän he tekevät että pääsevät olemaan maassamme,tämä pikkutyttöihin kohdistunut juttu alkaa mennä jo vaaralliseksi lasten turvallisuuden puolesta.MUTTA kaiketi jätkällä tiukat paikat linnassa-jos edes joutuu...
Sulla taitaa olla kokemusta vuohipaimenista siellä linnassa annoit opetuksen niinsanoen suomi kaappihomo pojan tyyliin
Mees jo siitä tumputtamaan.
Nimim. "reppupykälään", et kauaksi osunut. Olin 70- luvulla todellakin rakentamassa Irakissa sekä Iranissa "savimajoja". Todellisuudessa viiden tähden sellaisia. Elämäni parhaita keikkoja, palkkaa sai mitä ilkesi pyytää ja palvelut pelasi ilman mitään uskontorajoituksia.