Ja nimenomaan median provokatoristen kirjoitusten ja jatkuvan kiusaamisen takia.
Tällä tavoin vihervassari- marxilaistoimittajat ovat päässeet päämääräänsä.
Näin järvenpääläinen naiskaupunginvaltuutettu kertoo perussuomalaisvaltuuttuna olostaan:
"Aina leimattiin rasistiksi, jota en ole. Puoluetta ahdistettiin ja syynättiin muita tarkemmin.
Aina oltiin tikun nokassa ulkopuolisten silmissä.
Perussuomalaisia seurataan isommalla luupilla kuin muita.
Muiden puolueiden asiat lakaistaan maton alle ".
Valtuutettu vaihtoi jatkuvien ahdistelujen vuoksi toiseen puolueeseen.
Vanhat puolueet ja media näiden käskyläisenä ajoivat jo Veikko Vennamon SMP:n mediavyörytyksellä kumoon.
Sama ahdistelu- ja kiusausmentaliteetti on jatkunut nyt koko perussuomalaisen puolueen olemassaoloajan. Saa nähdä, saavatko
vallankipeät vanhat puolueet ja median masinointi puolueen nurin jälleen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sikamaista käytöstä erityisesti Helsingin sanomilta ja YLEltä.
Muuten olen sitä mieltä, että jos valtuutettu vaihtaa kesken kauden puoluetta, hänen pitäisi luovuttaa valtuustopaikkansa saman puolueen varavaltuutetulleen.
Toisella puolueella ei pitäisi olla oikeutta valtuustopaikkaan, jonka äänestäjät ovat tietylle puolueelle antaneet.
Varmaan+persuja+tuo+kyrsii+eniten,+koska+missään+muussa+puolueessa+ei+ole+niin+paljoa+loikkareita.+Persuissa+10%+valtuutetuista+loikkasi+kesken+kauden+muihin+puolueisiin.
Kertooko+se+persuista,+vai+mistä,+ainakin+persut+on+keskenään+riidelly+enempi+kuin+muut+puolueet+yhteensä.
Kyllä se on aika karmaisevaa katsoa kuinka koko ajan media on persujen kimpussa.
Kun Ylessäkin melkein joka ohjelmassa aloitetaan samoilla kliseillä kesksutelut
jostain persuista.tulee mieleen onko noiden toimittajien aina mentävä kaikista
rimoista alimman kautta.
Ei ainakaan kunnioitus heitä kohtaan parane.No sehän nyt on näkynyt varsinkin
Ylessä ja Hesarissa,että kun persut ja keskusta tulivat kansan valitsemina hallituksen
onkin hallituksen arvostelu ollut todella täydellistä mollaamista.
Ylen tulisi edustaa koko maata,eikä vain pääkaupunkiseudun äänestäjien mieli-
piteitä kannatttavaa.
Viime vaalikauteen verrattuna ero on suuri vaikka silloin melkein kaksinkertais-
tettiin valtion velka ja nykyisen piti alkaa ajattelemaan jo vähän tulevaisuuttakin.
Näyttää persuja jyrsivän pahasti, mutta itsehän ovat linjansa valinneet. Se on vaikea aina löytää syytä itsestä, samoin se on aina ollut Väyryselläkin. Mediapeliä syyttänyt häviöistään, persut on oppineet saman taktiikan.
Pitävätköhän kulttuurimarxilaiset toimittajat vuosikaudesta toiseen jatkuvalla persujen nälvimisellä itseään muita parempina - itselläni ainakin toimittajien arvostus on tehnyt täydellisen mahalaskun .
Vilkaisen aina ensin , mitä asia koskee , vilkaisen myös toimittajan nimen ja useimmiten ohitan koko jutun.
Ei ole mikään pakko saastuttaa omaa mieltään vihaa ja saastaista mieltä puhkuvan toimittajan hengentuotoksilla.