Nuorten ystävät Rovaniemen Hiekkarinne

helev

Tämä laitos tekee kaikkensa tuhotakseen nuoren kotoutumissuunnitelman.Meidän nuori oli jo jonkin aikaa koekotiutus asia ajankohtainen.
Kun palaveripäivä alkoi lähestyä ja kaikki kotona siltä osin hyvin,että kotiin voisi tulla,niin johan alkoi vikojen etsiminen hyvin aktiivisesti.Mitään positiivista ei esitetty.Kaivamalla kaivetut viat olivat kiroilu laitoksessa ( joka on normaali murrosikäisten hommaa jolta ei kukaan välttyä,saatikka väittää ettei koskaan kiroile)
Hassua tosin että paikan ohjaajat voivat tai olevat oikeitettua kiroilemaan nuorille.He myös huutavat nuorille ja uhkaavat heti pienestä viedä eristykseen ,kotilomien jäädyttämisellä ym
Ja kaikki mitä sisällä tapahtuu laitoksessa ja jos nuoret kertovat tai vanhemmat esittävät,niin heitä ei lastensuojelun työntekijä usko.
Mutta sittenpä uskoo laitoksen ohjaajia jotka rakentavat pitkän listan viikossa siten että sillä saadaan iso haitta perheelle.

9

2139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tapetaan.perheet

      Eipä kuulosta sellaiselta paikalta, missä lapsen vointi mitenkään ainakaan parantuisi.

      On olemassa termi Lapsen kuuleminen.

      Perheyritys -buumiin on jo vuosikaudet sisältynyt sijaiskotien ja laitosten mieltäminen yrityksiksi. Yritys ei toimi ilman voittoa. Voitto ohittaa perusturvan ja ihmisen perusoikeudet.

    • Anonyymi

      Itse näin laitos nuorena voin sanoa että se kiroilu on oikeesti niin pieni pahe. Itse olin pohjolakodilla muhoksella ja siellä oltavat oli omasta mielestä hyvät. Mutta mitä itse olen kuullut tästä hiekkarinteen toiminnasta en ymmärrä miten se on vieläkin pystyssä. Olen myös kuullut sen että kun ne näitä nuoria riisuttaa alasti ettei olisi huumeita tai tupakka tuotteita hallussa, niin se riisuttaja saattaa olla mies tai nainen oli sitten kyseessä poika tai tyttö. Ja mikä itselläni vistoo tässä riisuttamisessa. On se että sekin on nykysin laitonta ellei ole poliisi tai tulli työntekijä.

      • Anonyymi

        Olen nuorena täällä ja tämä toiminta ei ole oikein . Tämä on jotain järkyttävää niin järkyttävää että en tiedä mitä tehdä kun kukaan ei edes usko minua..mitä tehdä enää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen nuorena täällä ja tämä toiminta ei ole oikein . Tämä on jotain järkyttävää niin järkyttävää että en tiedä mitä tehdä kun kukaan ei edes usko minua..mitä tehdä enää?

        Koeta tallentaa tilanteita dokumenttiaineistoa varten. Onko mahdollista nauhoittaa kännyllä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen nuorena täällä ja tämä toiminta ei ole oikein . Tämä on jotain järkyttävää niin järkyttävää että en tiedä mitä tehdä kun kukaan ei edes usko minua..mitä tehdä enää?

        Sama mieipide olin hiekkarinteellä vuosi sitten ja voi luoja mikä meno ihan oikiasti... siis ohjaajat pomputteli pingistä 2 yöllä ja kiroilivat minkä kerkesi ja sitten aamulla valittivat miksi ei voi herätä ajallaan... no mites siinä nukut. Minut riisuttiin kun tulin jotten tuo mukanaan laittomia tavaroita ja heti kun tulin laitettiin kahden viikon lvr ja ypr ilman syytä. Hiekkarinteen ohjaajat käyttää valtaansa väärin:( Onneksi olen päässyt pois täältä.


    • Anonyymi

      Ei niitä ääniä päässä voi nauhoittaa kännyllä. Sitä paitsi äänittäminen voi olla salakatselua ja se vasta laitonta onkin. Pyydä päästä terapiaan - alkaa normaali arki tuntua laillisemmalta..

      • Anonyymi

        Yksilötasolla, esim parisuhteessa, nimenomaan kehotetaan kaltoinkohtdeltua osapuolta dokumentoimaan väkivaltatilanteita. Solvaaminen, pakottaminen, alentava toisen häpäisy, ohittaminen...kaikki tuo on alistavaa käytöstä.

        Virkavirhe/-rikos on vakava asia ja kun työntekijät kohtelevat vastuullaan olevia huollettavia ala-arvoisesti, huollettavalla on oikeus tallentaa tuollainen.


    • Anonyymi

      Outoa, että nuorten ystävien laitokset ovat olleet niin huonossa vlossa, kun kehittämisjohtajana on yksi Suomen kuuluisimmista lastensuojeluguruista. Miten homma menee näin huonosti?

      • Anonyymi

        Ei kai J. Sinkkonen ole tämä mainitsemasi guru? En kyllä ihmettelisi :/


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      163
      4934
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1499
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      8
      1143
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe