Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

"kaverit" hylkäs

kaverithylkäs

Olen tällä hetkellä lukion ekalla oleva poika. Minulla oli lukion alussa aika vaikeaa löytää ryhmästäni kavereita, koska olen varsin ujo. Yritin ensin kaveerata ensin erään 5 viiden hengen kaveriporukan kanssa, mutta ei meillä vain synkannut. No sitten tutustuin yhden ryhmätyön yhteydessä yhteen toisen kaveriporukkaan. He olivat kaikki aluksi todella mukavia ja meillä synkkasi hyvin. Mutta muutaman kuukauden jälkeen meillä alko menee sukset ristiin yhden tyypin kanssa siinä porukassa. Häntä alkoi jokin minussa vain vituttamaan sitten kaikki alkoi kusta. viimiset pari kuukautta on ollut meillä yhtä riitelyä sen yhen tyypin kanssa. Lisäks se tyyppi on yrittänyt järjestelmällisesti syrjii mua siin porukassa. Ne toiset siin porukassa on yrittänyt tulla väliin ja ollaan yritetty selvitellä asiaa ties kuinka monta kertaa , mutta ei ne oo mihinkään johtanu. Muutama päivä sitten ne sitten päätti hylätä mut. Ne kaks muuta ei nyt ollut aktiivisesti mua hylkäämässä vaan yritti pitää mun puolii, mut nekin sit lopulta turhautu jatkuvaan riitelyyn ja mut hylättiin siit porukasta.

Mitä mun nyt pitäis oikeen tehä. En tiedä saanko enää uusia kavereita, kun kaikki kaveriporukat on ehtiny muodostuu jo ajat sitten. Tietty mua harmittaa et menetin myös ne kaks muuta siin porukassa, joiden kaa mul meni suht hyvin sen yhden tyypin takii.

8

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kjhkjhkhjk65

      Ei kuulosta, että sinulla olisi paljoa menetettävää. Olisiko aika rankaista tätä syrjijää?

    • keskenkoulunlopettanut

      Syrjijä on varmaan kaateellinen esim jos sull on vientii ja muijii en mä muuta keksi miks joku yhtäkkiä tekis tollee.

    • Usein valitettavasti kaveriporukalla ei ole yhteistä säveltä, vaikka siltä näyttää aluksi. Yksi tyyppi saattaa olla sinulle kateellinen, kun tulit mukaan porukkaan. Hän saattaa esim. luulla, että olet viemässä hänen paikkaansa porukassa.

      Uskon kyllä että löydät vielä monta hyvää kaveria!

    • Yksinäisiä löytyy aina. Etsi niiden joukosta uusia kavereita.

    • MstrFckr

      Ei sun tarvi tehdä mitään. Tee mitä haluat! Pelkästään aloituksen perusteella sulla on aivoissa löylyä ja sitä kautta mahdollisuus löytää oma varmuus. Mä en halua löpistä mitään "löydät vielä muita kavereita" koska se voi olla täyttä hattaraa yhtä hyvin kuin totta. Mutta Sinä voit tehdä siitä totta ja enemmänkin. Tän maailman kummallisuus on että sosiaalisesti valveilla olevat ja älykkäät herättävät muissa epävarmuutta ja hiljaijaiset/ujot mahdollisuuden kiusata eli olla itse parempi kuin"tuo". Jos ihminen on molempia niin se vetoaa toisaalta kiusaajiin potensiin 10, vaikuttaa itseensä potensiin 10. Mutta lohdullista että se mahdollistaa olla kiusaajiin verrattuna potensiin 1000.

      Suurinta osaa ihmistä lopulta vetää puoleensa positiiviset ominaisuudet, mutta nuorilla se on myös peliä uskaltaako esim vastustaa joukon vahvaa tai joukon kusipäätä. Silti se hyvä vetoaa 24h/7.

      Lukion eka voi olla ehkä vielä tuota yläastemenoa mutta muuttuu 2. luokalla viimeistään. Sinä et kuitenkaan odota sitä vaan teet omia asioita. Mikä sua kiinnostaa? Mee kursseille! Koulun ulkopuolisiin juttuihin ja harrastuksiin. Jos vähänkään nappaa niin kamppailulajeihin, näitä osa kritisoi eikä tajua että juuri niillä kusipäiden uhka loppuu kilttien ja hyvien päältä. Ei tarvi montaa kk treenata sopivaa lajia ja voi hengittää rennommin....Sulla on tie auki ja kaikki eessä! Anna palaa ja elä taivu väärän edessä. Ihmisen tykkää hyssytellä ja myssytellä, mutta mieluummin aidosti hyvä olo ja turvallinen...siihen ei tarvi vihaa tai väkivaltaa, päinvastoin. Kaverit vaikka muualla tuntemattomassa vaikuttaa suhun tietyllä tunnilla. Ja lukioon ei kuulu kiusaaminen tai kusipäät.

    • Keskitävoimavarasi

      näihin kahteen, jotka sinua puolustivat! Voithan tehdä heidän kanssaan asioita koulun ulkopuolella?

    • Moro!

      Ikävää, että näin on päässyt käymään. Voisit ottaa asian puheeksi heidän kahden kanssa jotka sinua puolustivat. Olisiko sinun mahdollista tavata heitä muuten kuin alkuperäisessä porukassa? Jos tilanne pahenee, kannattaa ottaa vaikka ryhmänohjaajaan yhteyttä, sillä hän osaa auttaa.

      Aurinkoista kevättä sinulle, toivoo Kaltsu ja Sampsa NettiSaapas.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1668
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1486
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe