Ihminen jai rekan alle kauppakeskus Goodmanin kohdalla tunnelin pohjoissuulla ja Valtatie 3 on poikki pohjoisen suuntaan Hämeenlinnan keskustan kohdalla. Kuka on vastuussa kaikesta?
Rekka poiki kuoleman Hämeenlinnassa!
surunvalittelijoita
221660
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Varmaan tunnelin rakennuttaja?Vai kaupunki?Olsiko kuitenkin alle jääneen ihan oma vika kaunistelematta asiaa?
Minä otan kaikesta vastuun
Mitä se ihminen yleensä teki sillä? Tyhmyydestä sakotetaan jopa kuolemalla.
Tilannehuone: "Rekka osui Kolmostiellä kauppakeskus Goodmanin alittavan tunnelin suulla mieheen, joka menehtyi välittömästi. Mies oli kävellyt tai juossut Hämeenlinnan keskustan eli idän suunnasta suoraan ajokaistoille." Mitä lie miehen päässä liikkunut juuri ennen kohdatessaan kuolettavan rekan?
"Tapan nyt itsein!"
Tuossakin otsikko oli väärin argumentoitu. Olisiko "mies juoksi rekan alle..." oikeampi. Kaippa saamme kohta kuulla, kuinka oli väärä tilannenopeus.
Paikka ei ole kävelijöille sallittu (moottoritie, ei kävelykaistoja tai edes suojatietä), eikä sinne vahingossa kävelemällä/juoksemalla eksy, oli yllättäen tullut rekan eteen pylvään takaa. Eiköhän ko. henkilöllä ollut selvät aikeet kun rekan eteen valitsi tulla. Ei ainakaan ollut oikoreitti kun moottoritiesillan yli pääsee nopeammin, turvallisemmin ja helpommin.
Rekka poiki kuoleman??? Eiköhän se rekan alle mennyt ole tässä se poikija. Tsemppiä rekkakuskille, ikävää että joutui osalliseksi toisen lopulliseen päätökseen.
Kiva tulla, Helppo olla.
Ei olis mikään ihme, jos on Kelan toimeentulotuen asiakas. Siinä on nyt sellaset kuviot, ettei kukaan vois kuvitella, joka ei o joutunu siihen turvautuun. En ihmettele jos näin oli. Virkailijat on yhtä avuttomia monissa vaikeissa tilanteissa. Heillä on vaan peruslaskukaavat, eikä siihen tehdä yhtään mitään poikkeuksia. Ihmisen lähtötilannetta ei huomioida tippaakaan. Se asiakkuus on suoraan helvetistä.
Menisitte oikeisiin töihin ei tarvis pummia veronmaksajien rahoja.se että joudutte puoli tuntia jonottaa ilmaista rahaa ei o paljon kun taas kuukausi aikas lorvia
En toivo sitä asiakkuutta edes sinulle. Mutta elämä opettaa. Sinunkaltainen kommentoija ajautuu ennen pitkää tilanteeseen, jossa valinnanmahdollisuudet ovat vähissä. Hyvää jatkoa kuitenkin.
Olen samaa mieltä tuosta kela-asiasta. Tosin, se että "ongelma" sysättiin kelalle, oli varmasti aivan tarkoituksellista. Kuolleet asiakkaat on poistuneita kulueriä.
Munkin käy sääliksi tuota rekan kuljettajaa, on varmaan aika traumaattista ajaa ihmisen päälle.
Tästäkin yksittäistapauksesta kannattaa kysellä siellä Kokomuksen vaaliteltalla.
Tai persujen, kepun...
Kokoomus, ei kokomus. Vai onko uusi puolue?
Kokomus=kokomusta, kuten aatekin. Köyhille tarjotaan muffinsseja kuin Marie Antoinette aikoinaan, ja taitaa samankaltainen kohtalokin vuorollaan odottaa.
Aika asiallista tekstiä täällä liittyen tähän mieheen joka meni rekan alle. Pientä kunnioitusta. Hänellä on ystäviä ja läheisiä, jotka jäämään kaipaamaan häntä.
Tai vaan itteensä kyllästyneen seköpään jolla ei kaikki inkkarit juuri tuolla hetkellä ollut kanootissa.
Muutkin kuin sekopäät voi kyllästyä. Toivon myös sinulle hyvää jatkoa, ja ettet kyllästy itseesi.
Niin näytit joo kyllästyneeltä tänään, useamman kertaa palstallakin mainostettu.
Mikähän lienee tosi tarina tässäkin taustalla. Ei hyvin mee.