Kuntavaalit

Eiköhän panna hösseliksi ja äänestetä nuori edustajisto kuntavaaleissa.Ylieläikäiset jarruttavat vaan toimintaa ja kuunneltuani nuoria ehdokkaita heillä olisi losto ideoita kehittää Suomussalmea niin matkailullisesti kun muutenkin.Kunnassa on jo virkamiesporras sitä ikäluokkaa että niitä ei kiinnosta mikään eikä minkään tekeminen.Otan esimerkin.keskustan kehittämis hanke toteutettiin joitakin vuosia sitten,rahaa paloi kunnalla melkoisesti ,saatiin hyvä suunnitelma mutta toteutus jäi jonnekkin pöytälaatikon kätköihin.
16688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Orait! Hösseliksi vain, valtuustossa istuu lähes satavuotiaat edustajat jotka siunaavat puoluekantansa ohjeistuksen mukaan asiat, puolesta tai vastaan! Lehteenkin rustatut hienot kirjoitukset ei takuulla ole oman kynän piirrättelyjä, kuiskaajan - sanoisin! Joten laitetaan asialle ei ensimmäisenä mieleen tullut vaan kolmas tai vaikka neljäs vaihtoehto ja katsotaan millainen on pöytäpeli sen jälkeen.

Äänestä

Iästä riippumatta pitäisi saada ihmisiä joilla tietoa, taitoa, osaamista ja ennenkaikkea rohkeutta! Viestin aloittajan tekstistä olen muuten aivan samaa mieltä. Samaa ilmiötä olen harmitellut. Mutta jonkinmoisena lohtuna se, että eläkeikä alkaa heillä lähestyä.

Äänestä

Kukahan se noista persuista olisi sopivin. Löytyisikkö sopivaa vai riitautuutko keskenään

Äänestä
  • Eikös se riidankylväjä ole loikannut vihreälle nurmelle näin sanotusti

    Äänestä

Alkanut minua niin ärsyttää YLE:n kuntavaalien puffi tv:ssä, että nukkuvien puolue taitaa houkuttaa!

Tai sitten ärsyynnyn niin, että todellakin äänestän. Ehkäpä puolue menettää jopa merkityksensä nyt.

Äänestä

Saahan ne eläkeläesetkii olla eholla.

Äänestä

Äänestäkkää peräkammarin pojat feministejä niin ne palakihtee jollakin tavalla teiät.

Äänestä

Lumperilla se aina välähtää... Miettikääs oikeasti joku ehdokas jolla lanttu leikkaa. Ei liian keltanokkia eikä liian seniilejä. Monia fiksuja tarjolla, toivon. Ei olisi niin virkamiesvetoista tai vedotonta touhu kunnassa. En vielä tiedä minäkään ketä lapulle laittaisin.

Äänestä

kommeinta naikkosta vaan äänestäkkää jos ette feministejä..ja sitten heilutatte sen kuvvaa kepin nokassa vaaliviikolla torilla...

Äänestä

Kuka on Suomussalamen kommein vaaliehokas?

Äänestä
  • Perussuomalaisten listassa näkyy olevan jos minulta kysytään,tämä naisen mielipide, mutta mitäs se Lumperi tuommoisia kyselee? Pitääkö huolestua jo? ;) Jos olisi omassa vaalipiirissä niin häntä äänestäisin ja on sillä muitakin puolia kuin ulkoinen muoto

    Äänestä

..ottakaapa huviksenne selvää miten tämä "suhteellinen ääntenlaskenta" toimii ja kuinka paljon ääniä pitää sen listaan ensiksi merkityn menettää että valtuustosta tipahtaa..ja kuinka paljon sen listan viimeisen pitäisi saada jos se ääniharava ei satu olemaan samasta koplasta..

Äänestä
  • Selvennä? Paljonko noin keskimäärin pitää saada ääniä sisäänpääsyyn?

    Äänestä

Loppuse tuon sipilän puolueen äänestys, ei tuu muuta kuu hallaa näijen sote sotkujen,veikkaus harkimon valintojen ja näihän se on tuo puolankalainen poliitikko kaapista tullut kokoomuslainen.

Äänestä

Siinä taas yksi kirjoitustaidoton vasuri/viherpiipertäjä ottaa kantaa asioihin..

Äänestä

Keskustahan se täällä maaseudulla jyllää, muut ei voi mitään. Keskusta vetoisiahan useimmat kunnat on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänestysikäinen kirjoitti:

Eiköhän panna hösseliksi ja äänestetä nuori edustajisto kuntavaaleissa.Ylieläikäiset jarruttavat vaan toimintaa ja kuunneltuani nuoria ehdokkaita heillä olisi losto ideoita kehittää Suomussalmea niin matkailullisesti kun muutenkin.Kunnassa on jo virkamiesporras sitä ikäluokkaa että niitä ei kiinnosta mikään eikä minkään tekeminen.Otan esimerkin.keskustan kehittämis hanke toteutettiin joitakin vuosia sitten,rahaa paloi kunnalla melkoisesti ,saatiin hyvä suunnitelma mutta toteutus jäi jonnekkin pöytälaatikon kätköihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu