American Airlines myöhästymiskorvaus

AmericanCusetus

Olin viime elokuun matkallani määränpäässäni Helsingissä noin yhdeksän tuntia myöhässä. Matkalaukku tuli kolme päivää myöhemmin ja päälle päätteeksi lukko rikottuna ja sisältö myllättynä. Sisälle jätetystä lapusta luin, että asialla jokin hassu kirjainyhdistelmä-viranomainen. No, heillähän sitä on valta kaikenlaiseen.

Pyysin sähköpostilla American Airlinesilta korvauksena puolta lentojeni hinnasta, lähettivät 200 dollarin voucherin. Luin juuri internetistä, että pitkästä myöhästymisestä jopa 600 euron rahallinen korvaus olisi ollut mahdollinen.

No, edes tuon 200 dollarin käyttö ei näytä liian helpolta. Voucher pitäisi joko esittää heidän toimistossaan, jollaista Suomessa ei ole tai sitten lähettää heille postissa (siis postissa ja vuosi on 2017) Pensacolaan, Floridaan. Nähtävästi kiukkuisen palautteen vuoksi ovat myöntyneet siihen, että lapussa olevan koodin voi syöttää myös varausta internetissä tehdessään (tähän fanfaari).

Vaan eipä se välttämättä toimi ja ongelmatilanteessa lähin asiakaspalvelu on Britanniassa. Numero on suomalainen 09-alkuinen, mutta takeita ei ole, ettei puhelu maksaisi helposti vähän enemmän kuin luulet. Hyöty 200 dollarista on äkkiä syöty.

Customer relations tyyppi vastasi välittäneensä viestini myynttiosastolle, josta oltaisiin pian yhteydessä. Ei vastausta kysymykseeni, ettäkö sähköpostilla yhteydessä vai muka oikein soittavat Suomeen. Eikä tietenkään mitään yhteydenottoa sieltä myynnistä, useita viikkoja on jo kulunut.

Finnairin kanssa eurooppalaisena yhtiönä lienee vähän helpompaa, vaikka ovat sielläkin aika venkuloita. Onko joku vaatinut korvausta American Airlinesilta?

1

428

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korrrvaus

      varmasti on joku jossain päin maailmaa vaatinut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1323
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    5. 60
      641
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      487
    Aihe