Huono äänieristys ja asuntokaupan purku

Asunnonmyyjä

Hei,

olemme laittamassa myyntiin 1980-luvulla rakennetun kerrostalon alakerrassa sijaitsevaa asuntoa. Meille on tässä asuessa tuottanut ongelmia asunnon erittäin huono äänieristys.

Yläkerran pariskunta antaa lapsensa pelata sählyä sisällä tuntikausia putkeen aina kun ovat kotona - kolina ja pauke on todella kovaa ja pallon vierimisen ja mailalla lattian ja seinien hakkaamisen kuulee kuin urheilua harrastettaisiin meidän asunnossa. Meteli on kestänyt vähintään pari-kolme vuotta ja se on päivittäistä, pitkäkestoista ja häiritsevää. Lattiassa on kuulemma parketti ja asianmukaiset äänieristykset.

Asiasta keskusteltaessa naapurin kanssa, on hän kertonut ettei voi kieltää lastaan pelaamasta sählyä sisällä koska siitä syttyisi sota jota ei kukaan jaksaisi kuunnella ja että sählyn pelaamiselle on asetettu aikarajat joita pyritään noudattamaan. Asialle ei siis ole mitään tehtävissä vaikka asumisrauhaa ei asunnossa ole oikeastaan lainkaan - jos yläkerrassa ei pelata tuntikausia putkeen niin sitten siellä kolisee jatkuvasti kun tavaroita tiputellaan lattialle ja heitellään ympäriinsä.

Kysymys kuuluukin että jos jätämme tämän äänieristykseen liittyvän seikan kertomatta asunnon mahdollisille ostajille, voivatko he purkaa kaupan myöhemmin vedoten äänieristyksen olemattomuuteen? Emme usko saavamme asuntoa kaupaksi ikinä jos kerromme asiasta totuudenmukaisesti.

19

5477

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järkyttynyt_

      Tuohan on ominaisuus tietyissä huonosti (=halvasti) rakennetuissa taloissa, ei pitäisi vaikuttaa mitenkään teihin / kauppaan. Kokemusta on 50-60 luvun kämpistä, joissa veden käytön (hanat) kuuluu naapurin, yskimiset, puhe, vessassa käynnit jne. Paras äänieristys on ennen sotaa rakennetuissa 1900-alun, jos Helsingin asunnoista puhutaan, seinät järkyttävän paksuja. Kokemusta on myös v. 2010 rakennetuista kahdesta kerrostalo asunnosta. Toinen oli selvästi paremmin rakennettu ja sai nukkua rauhassa. Nykyisessä kuuluu naapuri rouvan yskiminen seinän läpi missä minulla on sänky, kusenlorinat naapurista jos olen ilmanotto/poisto aukon lähellä asunnossa. Samoiten yläkerrasta kuuluu pallon pompotukset ja kalusteiden siirrot todella herkästi. Jos naapuri pitää kemuja niin puhe kuuluu tänne musiikista puhumattakaan. Tähän vielä lisänä ongelma väliovien puute rappuun, eli asunnon ulko-ovi jonka paksuus vaihtelee = kaikki rapun äänet kuuluvat sisään ja samoiten myös ulos jos vaikka musiikkia kuuntelee. Säästetty on väärissä paikoissa selvästi.

      Kannattaa ottaa todella tarkkaan selvää minkälaiseen asuntoon muuttaa. Ja valita se ylin kerros jos mahdollista, muuten on vaarana yöunien sekä hermojen menettäminen. Vuosiluku ei ole tae hyvästä rakentamisesta nykypäivänä.

      • Asunnonmyyjä

        Hei kiitos sinulle vastauksesta. Totta, monenlaista äänieristystä mahtuu mukaan riippuen talosta. Tässä 80-luvun kerrostalossa kuuluu esim. liesituulettimesta puhe, vessan vedot ja veden juoksuttaminen, askeleet, huonekalujen siirtämiset, moppaaminen ja imurointi mutta nehän ovat normaalin elämän ääniä. Eri asia on kun lapsi pelaa tuntikausia putkeen sählyä ympäri yläkertaa niin että meidän tulee puhua melkein huutamalla ja kääntää television äänet isommalle että kuulemme sen. Mielestämme tuo luetellaan jo tahalliseksi häirinnäksi että joka iltapäivä/ilta on sellainen pauke yläpuolella ettei alakerrassa saa hetken rauhaa. Hiljaisuusaikana saa vain olla rauhassa.


    • 958943894

      Sopii perehtyä.

      Käytetyssä asunnossa on virhe, jos
      - myyjä on jättänyt kertomatta tiedon, joka todennäköisesti olisi vaikuttanut kauppaan tai kauppahintaan

      Myyjän tiedonantovelvollisuuden piiriin kuuluvan seikan voi kertoa monella tapaa. Jos äänieritys on selvästi alle sen mitä 1980-luvuilla rakennetuissa keskimäärin, sen voi olettaa vaikuttavan kauppaan ja sen vuoksi tulee ottaa huomioon.
      Ja sekin, että ne yläkerran metelöivät naapurit eivät ole asunnon virhe.

      https://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Ostaminen-myyminen-ja-sopimukset/asuntokauppa/osakehuoneiston-myyminen/
      https://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Viat-viivastykset/asuntokaupan-virhe/vanhan-osakehuoneiston-virhe/

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940843

      • Asunnonmyyjä

        Kiitos näistä linkeistä. Kysyimme kuitenkin asiasta jo kiinteistövälittäjältä ja hän oli sitä mieltä että 80-luvulla valmistuneissa taloissa on yleistä juurikin nämä äänieristykselliset puutteet eikä myyjän tarvitse niistä erikseen mainita eivätkä ne ole perusteita kaupan purkamiselle. Sen sijaan naapureiden tulisi ajatella muitakin asukkaita etenkin äänieristeiden puuttuessa. Edellisen perheen asuessa yläkerrassa, ei näitä ongelmia ollut koska osasivat asua muut asukkaat huomioonottaen.


    • helppoa_

      Äänieristyksestä on normit. Voidaan mitata vakio äänilähteen melu naapuriasuntoon ja jos melua on liikaa ja rakennuksen luovuttamisesta on alle 10 vuotta niin rakentajalla on velvollisuus korjata niin, että päästään normien arvoihin. Saman mittauksen voi teettää missä tahansa asunnossa jos epäilee asiaa.

    • pelkkäähyvää

      Meillä juteltiin naapurin kanssa 1980 luvun talossa liesituulettimen ja kylppärin poistohormin kautta ne kun oli suunniteltu niin, vanhassa 1920 luvun kivitalossa taas juteltiin seinän läpi naapurin kanssa, niissä kun on seinät usein sitä kuulua kanasen kakkaa eli riksilevyä ja oli kyllä kokemuksia.
      Uudessa kerrostalossa onkin nyt hyvä asua kun ei asumisen äänet kuulu lainkaan.

    • 958943894

      Aloin nyt ihmettelemään tuota kysymyksenasettelua, ikäänkuin kysyjä olisi se, joka haluaa purkaa kaupan meluavien naapureiden vuoksi vai mistä se loppujen lopuksi hiertää?

      • Asunnonmyyjä

        ''Kysymys kuuluukin että jos jätämme tämän äänieristykseen liittyvän seikan kertomatta asunnon mahdollisille ostajille, voivatko he purkaa kaupan myöhemmin vedoten äänieristyksen olemattomuuteen? ''

        Etkö todella ymmärtänyt mitä haimme takaa? Me haluamme siis myydä asunnon jossa on huono äänieristys ja meluavat naapurit yläkerrassa. Haluamme tietää voiko asunnon tuleva ostaja vaatia asuntokaupan purkamista myöhemmin kun huomaavat äänieristyksen laadun josta emme heille erikseen ole maininneet.


      • 958943894
        Asunnonmyyjä kirjoitti:

        ''Kysymys kuuluukin että jos jätämme tämän äänieristykseen liittyvän seikan kertomatta asunnon mahdollisille ostajille, voivatko he purkaa kaupan myöhemmin vedoten äänieristyksen olemattomuuteen? ''

        Etkö todella ymmärtänyt mitä haimme takaa? Me haluamme siis myydä asunnon jossa on huono äänieristys ja meluavat naapurit yläkerrassa. Haluamme tietää voiko asunnon tuleva ostaja vaatia asuntokaupan purkamista myöhemmin kun huomaavat äänieristyksen laadun josta emme heille erikseen ole maininneet.

        Aivan niin, mutta ongelma on se äänieritys, ei ne naapurit. Ja kuitenkin kysymyksestä jää se käsitys, että naapurit ovat päällimäinen huoli ja se voi olla omiaan viemään myyntiä kokonaan väärille raiteille. Myynnin voi ajoittaa vaikka kesään, jolloin se tenava on arvatenkin enempi ulkosalla ja voihan se ostaja olla senluontoinen, ettei mikään häiritse tai pistää ruotuun hetikättelyssä koko porukan.


    • aikamulkkuja

      Vitun grynderit säästäneet halpaa betonin paskaa ja terästä?

    • pois_pois

      Meillä oli 1920 luvulla tehdyssä talossa olematon äänieristys ei saatu kauppaa purettua kun sanottiin että vastaa aikakautensa määräyksiä eli silloin ei ollut mitään ääneneristävyysmääräyksiä. Vitutti kun naapurin varjokuva miltei näkyi, no myytiin se lopulta vuokrakäyttöön eikä ikuna enää muuteta vanhaan kerrostaloon.

      • Töölönmimmi

        Moikka, laitoin ilmalämpöpumpun vanhaan kämpään, talo on jugendia olisko 1912 tai 13 tehty ja siinä on pikku parveke ja pumppu tuli parvekkeelle, taloyhtiö määräsi sen purettavaksi kun oli tullut kondenssivettä alakertaan ja jouduin maksamaan kun ei ollut lupaakaan kysytty, talossa on heikko äänieristys etenkin välipohjassa ja kahdessa seinässä puhekin kuuluu läpi selvästi ja nyt mietin uskallanko laittaa seinään ja lattiaan jotain eristeleyvä vai vaatiiko sekin luvan ja mitä tehdä tuolle painovoimailmaröörille kun sieltä tuntuu tulevan hajujakin ja ääntä.
        Miä ainakin olen tarkkana asioiden kanssa vasteden kun jouduin jo maksamaan kallin pietin ja asuntolainaakin on.


      • välittäjälkvkiat

        Asuntokauppaa ei heppoisin perustein pureta, talolla tietyt ikäänsä vastaavat määräykset ja ne ovat vuosia sitten olleet hyvinkin keveät, ennenvanhana katsottiin että vanha talo tehtiin työväelle vuokrakäyttöön ja mitään äänieristystä ei tarvita, sitten vuosikymmeniä jälkeen muutettiin osakekäyttöön mutta talohan on ihan samanlainen yhä.
        Hgin rakennusvalvonnasta hakaniemestä löytyy hyvinkin mielenkiintoista tietoa ja piirrustuksia, moni vanha arvotalo ei nykypäivänä läpäisi asumisen vaatimuksia lainkaan mutta ennen oli ennen.
        Näissä ilmalämpöpumpuissa sun muissa, missään tapauksessa et saa ilman lupaa laittaa ja olet tehnyt emämunauksen ja ole kiitollinen jos sait asian hoidettua.
        Tarkkuutta asumisessa peliin.


    • eihmesäheltäjiä

      Tuusulassa oli myytävänä kämppä jossa sanotaan, asennettu luvatta ilmalämpöpumppu uusi omistaja ottaa vastuun ilmalämpöpumpusta!!!!
      Onkohan tuo myyntivaltti...

    • Uuttelias

      Selittäkää uteliaalle miten uusissa kämpissä on vedetty putket(vesi,viemäri,lämmitys,sähkö) niin ettei ne rajoita äänieristystä. Ilmanvaihto on jo ymmärretty.

    • enpi

      Luvattomasti laitettu ilmalämpäpumppu voi tulla kalliiksi, nykyään kun pitää olla taloyhtiön lupa ja aikamoinen lauseke jos uusi omistaja eli ostaja ottaa vastuun itselleen mahdollisessa asunto-osakkeen kaupassa, ihmettelen.

    • peltikka

      Kokonaisuudessaan noissa vanhoissa eli 1900 luvun alusta loppuun melko huono äänieristys, sisko asui pengerkadulla helsingissä 1927 rakennetussa ja kärsi äänistä, muutti Lohjalle 1964 tehtyyn kivitaloon ja muutti ojasta allikkoon, kärsi naapureiden puheista ja töminästä, kävin paikan päällä kuuntelemassa ja todistin erittäin huonon ääneneristyksen.
      Sisko osti lopulta uuden asunnon ja ihan uudesta talosta Lohjalta on nyt pari vuotta asunut ja kehuu hiljaisuutta ja rauhaa, itsekin todennut uusi talotekniikka mahdollistaa paljon paremman asumisen kuin vanhempi, kehitystä on tullut, meilläkin on melko uusi aso-asunto ja on hiljaista ja mukavaa kun vertaa 15 vuotta vanhempaan asoon, aika iso ero siinä on.

    • iloinen_kulkuri

      Meillä myös asuinkokemusta vanhoista aikas monesta ja kolmesta "uudesta", yksi vuokratalo joka oli aiemmin tarkoitettu omistuskohteeksi mutta markkinatilanteessa muutettu vuokrakohteeksi tämä on rv-2009 ja oli varsin hyvä ääneneristävyys, toinen oli omistusasunto rv-2008 ja oikein hyvä ääneneristys, kolmas ja nykyinen omistus rv-2013 ja oikein hyvä ääneneristys.
      Vanhat asunnot olleet 30 luvulta, 60 luvulta, 70 luvulta ja 90 luvulta ja niissä oli kaikissa huono äänieristys.
      Merkillepantavaa on että näissä uudemmissa ei kuulu naapurin suihkuäänet tai muut vedenkohinat, että jotenkin ne on erilailla tehty.
      Kuka tykkää asua missä asuu , valinnanvapaus on hieno asia vaikka rahaa mennyt aikalailla asumiseen vuosien myötä.

    • rivitalossakinhyvä

      Rivari rv-2011 ei kuulu mitään naapurista, entinen oli 1992 tehty rivari ja siellä kuului jopa pissaaminen seinän läpi, lasten puhe , huudot, töminä ja tässä uudessakin meillä asuu lapsiperhe seinän takana, mutta mitään ei kuulu kun tässä tuplaseinät ja muut.
      Myöskin ilmanvaihto on hyvä tässä nykyisessä, pitää mainita vaikka tämä kerrotalopalstakin on.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4030
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2081
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      549
      1647
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      94
      1366
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1038
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      916
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      828
    Aihe