Lähteekö DynAudion kajareista ääntä. Riittäkö koko syvien sävyjen toistoon. Hintaa näkyy olevan aika mukavasti n. 2500 ekee/pari. Koko linnunpöntön luokkaa.
DYNAUDIO
5
1271
Vastaukset
- MrHifi
Kysymyksesi "sävystä" voi jo päätellä että ne eivät ehkä ole sinun kaiuttimesi. Niistä kyllä lähtee nimenomaan sävyjä mutta ei aivan valtavan alas, kokoluokka kun on ilmeisesti (et mainunnut mallia!) pienehkö kaksitiekaiutin. Jos olet tottunut joihinkin halvahkoihin isoihin lattiakaiuttimiin, olet todennäköisesti kyllä kuullut paljon bassoa, mutta sävyjä huomattavasti vähemmän. Laadukkaat pienehköt kaksitiekaiuttimet taas yleensä toistavat vähän mallista riippuen max. johonkin 50-60hz saakka (-6dB) mutta niillä kyllä kuulee sitäkin enemmän sen toistetun basso-osan sävyjä. Voisit yllättyä kuinka paljon "tavaraa" alapäässä voi itse asiassa olla kun ne ensikertaa kuulee. Tietysti riippuu musiikista. Jos kuuntelee elektronisesti tuotettua "huttua" niin ei siellä tietysti mitään sävyjä olekaan, mutta akustiset soittimet kullä sisältävät paljonkin erilaisia äänensävyjä.
Mutta turha minun on jaaritella, mene kuuntelemaan, ota omia levyjä mukaan ja totea itse!- ääntä
Mulla on nurkassa vanhat Hifi-lehden kajarit. Niitä myytiin joskus BBX 85:n nimellä. Isot ovat. Kuuntelen nykyisin lähinnä klassista musiikkia jatsia ja sävyt ovat tärkeitä. Eli kokeilukierros alkamassa. Testaan DynAudiotkin. Mutta onko muita suositeltavia kajareita: miten JBL:n kajarit nykyisin toimivat? Puhun hintaluokasta 2-3keuria.
ääntä kirjoitti:

Jos sijoittaisin n. 3000EUR, niin ensimmäiseksi testaisin Gradient Revolution kaiuttimet. En nyt ala sen enempää perustella, mutta kysymyksessähän on testienkin mukaan aivan ehdottomasti huippukaiuttimet.
Olohuoneeni on n. 18m2, bet./puurak. seinät, puuta pääasiassa. Voisi kuulua hyvin ehkä pienemmilläkin.
Jos ko. Gradientit löytäisin käytettynä alle 2-tonnin, niin kyllähän ne pitäisi hetimiten ottaa.- MrHifi
KSi kirjoitti:
Jos sijoittaisin n. 3000EUR, niin ensimmäiseksi testaisin Gradient Revolution kaiuttimet. En nyt ala sen enempää perustella, mutta kysymyksessähän on testienkin mukaan aivan ehdottomasti huippukaiuttimet.
Olohuoneeni on n. 18m2, bet./puurak. seinät, puuta pääasiassa. Voisi kuulua hyvin ehkä pienemmilläkin.
Jos ko. Gradientit löytäisin käytettynä alle 2-tonnin, niin kyllähän ne pitäisi hetimiten ottaa.Minäkin suosittelisin kuuntelemaan noita Gradientin Revolutioneja. Mutta on tosiaan hyvä ottaa huomioon kuuntelutilan koko. Isot kaiuttimet eivät yleensä ole kovin kotonaan pienessä tai kovassa kuuntelutilassa (Revolution sopii isoksi kaiuttimeksi yllättävän pieneen tilaan), pieni soi usein nätisti pienessä, mutta voi tuntua kovin ponnettomalta suuressa.
Muita varteenotettavia vaihtoehtoja voisivat olla vaikka Amphionin kallimman pään kaiuttimet, Gradientin Lauri (pieneen tilaan)yms. Vaihtoehtoja on kyllä niin paljon että että ei oikein edes tiedä mistä aloittaa. Jos olet valmis sijoittamaan noinkin suuren summan kaiuttimiin niin kannatta kyllä tutustua alan lehtiin (Hifi-lehti yms.), kierrellä oikeissa Hifi-likkeissä ja kysellä mielipiteitä ja suosituksia muilta harrastajilta. Hyvät lähtökohdat valinnalle ovat kuuntelutilan koko, sointimieltymykset ja kuunneltava musiikki. Aina kannattaa olla mukana sellaisia tuttuja levyjä jotka "osaa ulkoa" eli joita on kuunnellut todella paljon ja nimenomaan ajatuksella. Silloin on helpompi saada eroja esiin. Ja kun mielenkiintoinen kaiutin on löytynyt, se kannattaa otta ehdottomasti kotikuunteluun ennen ostopäätöstä.
Huomaathan että käytetyt kaiuttimet ovat hyvä vaihtoehto, ne kun eivät paljon käytössä kulu. Katsele vaikka Hifi-lehdem (www.hifilehti.fi) myyntipalstaa. Sieltä löytyy muuten paljon asiantuntevampi keskustelupalstakin kuin täältä... - taakka79
MrHifi kirjoitti:
Minäkin suosittelisin kuuntelemaan noita Gradientin Revolutioneja. Mutta on tosiaan hyvä ottaa huomioon kuuntelutilan koko. Isot kaiuttimet eivät yleensä ole kovin kotonaan pienessä tai kovassa kuuntelutilassa (Revolution sopii isoksi kaiuttimeksi yllättävän pieneen tilaan), pieni soi usein nätisti pienessä, mutta voi tuntua kovin ponnettomalta suuressa.
Muita varteenotettavia vaihtoehtoja voisivat olla vaikka Amphionin kallimman pään kaiuttimet, Gradientin Lauri (pieneen tilaan)yms. Vaihtoehtoja on kyllä niin paljon että että ei oikein edes tiedä mistä aloittaa. Jos olet valmis sijoittamaan noinkin suuren summan kaiuttimiin niin kannatta kyllä tutustua alan lehtiin (Hifi-lehti yms.), kierrellä oikeissa Hifi-likkeissä ja kysellä mielipiteitä ja suosituksia muilta harrastajilta. Hyvät lähtökohdat valinnalle ovat kuuntelutilan koko, sointimieltymykset ja kuunneltava musiikki. Aina kannattaa olla mukana sellaisia tuttuja levyjä jotka "osaa ulkoa" eli joita on kuunnellut todella paljon ja nimenomaan ajatuksella. Silloin on helpompi saada eroja esiin. Ja kun mielenkiintoinen kaiutin on löytynyt, se kannattaa otta ehdottomasti kotikuunteluun ennen ostopäätöstä.
Huomaathan että käytetyt kaiuttimet ovat hyvä vaihtoehto, ne kun eivät paljon käytössä kulu. Katsele vaikka Hifi-lehdem (www.hifilehti.fi) myyntipalstaa. Sieltä löytyy muuten paljon asiantuntevampi keskustelupalstakin kuin täältä...Minustakin tuossa hintaluokassa mielenkiintoisin vaihtoehto, ainakin näin etukäteen on Gradientin Revolution. Jalustakaiuttimista tutustuisin ensimmäisenä Dynaudio Contour S1.4 -kaiuttimeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692762Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt162662Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242237Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052167Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072033MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5991897Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673