Miksi Kelan toimeentulotuesta ei voi valittaa sähköisesti? Mihin se perustuu, kun ymmärtääkseni lain mukaan on aina voitava asioida myös sähköisesti?
Kela toimeentulotuesta ei voi valittaa sähköisesti
Kela-kurjuus
9233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ahaa, lakia on kirjoitettu korvamerkillä ennen Sipilääkin.
Oikaisuvaatimuksen voi lähettää viestinä liitteineen sähköisessä asioinnissa.
Toivottavasti ylläpito tulee järkiinsä eikä poista viestejä aiheetta kuten tuossa yllä kävi.
Oma kokemus ns viestillä liitteineen valittamisella oli se että ei mennyt mihinkään viralliseen yläinstanssiin vaan oikaisivat virkailijat itse. Virallista päätöstä oikaisusta en saanut mutta puuttuvat rahat tuli.
Ensin voi toki virkailija oikaista. Minulla meni oikaisuvaatimuskeskukseen, kuukauden kesti. Oikaistiin vain osittain, nyt hallinto-oikeudessa. Viestin otsikoksi pitää laittaa oikaisuvaatimus.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14660184/vesimaksun-quotkohtuullistaminenquot-laitonta!!
Millä tavoin sitä oikaistiin, siis oliko alkuperäinen päätös tehty suuremmalle summalle kuin mitä oli tilitetty ja loppu puuttuva osa maksettiin vasta myöhemmin sen jälkeen kun olit ilmoittanut siitä?
Jos se alkuperäinen päätös ollut virheellisellä summalla, siitä olisi pitänyt tehdä uusi todellisen maksetun määrän suuruinen päätös tai vähintään sen puuttuvan osan määrältä, sillä ei ne voi maksella eri summia kuin mitä on päätöksellä myönnetty, eikä muutoin sisäinen tarkistuslaskenta täsmää ikänä.
Mun tapauksessa kyse oli että noin 60 euron apteekkiostosta ei ollut hyväksytty ja perusteluna oli että kuitin lisäksi pitää olla joku lääkelaskelma tai resepti.
Luulin siis että näkevät kantajärjestelmästä mutta nähtävästi tietosuoja estää tms. Tein oikaisupyynnön johon siis lisäsin yhteenvedon kantasysteemistä niin se tuli maksuun noin 2 viikon päästä valituksesta.
huomioitavaa oli että minulta ei koskaan pyydetty lisäselvitystä vaan päätös vain tehtiin hyläten tämä ostos.
Minulle tuli uudet päätökset oikaisun jälkeen ja Kela kun luovutti heti hallinto-oikeuteen valittamiseni jälkeen niin siitäkin tuli uudet päätökset ja rahatkin joita sossu olisi kyllä pihdannut viimeiseen saakka. Aikoinaan uhkasin sossua perintätoimilla kun ei hallinto-oikeuden päätöksen toimeenpano maistunut, alkoi maistua. Eli tammi- ja helmikuulta on tullut päätökset 3 kertaan. Hallintolakikin vaatii että korjattu päätös on lähetettävä.
"huomioitavaa oli että minulta ei koskaan pyydetty lisäselvitystä vaan päätös vain tehtiin hyläten tämä ostos."
Näin se menee, koska on ohjeistettu ja lisäksi valitusmahdollisuus, mutta siitä muutoksesta olisi kuitenkin pitänyt lähettää päivitetty päätöslaskelma.
Toisin sanoen et toimittanut tarvittavia liitteitä hakemukseesi ja kun sitten vihdoin toimitit, niin asia olikin kunnossa.