Työkokeiluunko

Olen pian 34-vuotias nainen. Minulla on 8-9 vuotta työkokemusta opetustyöstä alakouluissa sekä nyt hieman työkokemusta nuorisotyöstä. Olen KM (ei luokanopettaja) ja sosionomi (AMK). Tällä hetkellä opiskelen opettajan pedagogisia opintoja ansiosidonnaisella (omaehtoinen opiskelu) ja laitoin jo ison summan omaa rahaa maksulliseen koulutukseen, valmistun NLP-Practitioneriksi.

Pian olen siis myös ammatillinen opettaja, mutta tuskin työllistyn siihenkään: ammattikorkeakouluun pitäisi olla työkokemusta esim. lastensuojelusta tai varhaiskasvatuksesta kolme vuotta, jotta voisi toimia ammattiaineiden opettajana. Sama pätee todennäköisesti myös ammatilliseen koulutukseen ja siellähän opettajien määrää nyt vähennetään.

Koulutusta minulla on vaikka muille jakaa ja osaamistakin löytyy, mutta töitä en vain saa - siis niitä mitä haluaisin tehdä. Tämä on tietysti todellisuutta monelle ihmiselle. Hain esimerkiksi juuri unelmatyötä (ainakin luulisin niin) kansalaisopiston sihteerinä, mutta en päässyt edes haastatteluun. Hakijoita oli yli sata. Tämän ikäisenä ihmisenä sitä haluaisi jo tehdä jotain, mistä oikeasti innostuu ja missä kokee olevansa hyvä ja voisi vieläpä kehittyä.

Oma tarinani menee niin, että olen tehnyt luokanopettajan töitä pakosta tuon 8-9 vuotta; vihaten kyseistä työtä ja työyhteisöjä. Vakava uupumuskin on asian tiimoilta kärsitty. Se ei vain sovi minulle, mutta sitä nyt olen tehnyt osin opintojen ohella ja useita vuosia kokopäiväisesti. Enää en vain taida siihen pystyä, edes pakolla. Tämän hetkinen osa-aikainen nuoriso-ohjaajan työ tuskin jatkuu, säästöjä on tulossa.

Alun perin hain yliopistoon, sillä halusin työskennellä koulutussuunnittelun jne tehtävissä. Päivääkään en ole vielä päässyt näitä töitä tekemään. Uskoni siihen, että joskus näihin tehtäviin pääsisin, on jo hiipunut olemattomiin. Työpaikkoja ei näissä tehtävissä ole montaa tarjolla per vuosi, ja jos on, hakijoita on 100-200 ja työhön valitaan tradenomeja ja luonnontieteen kandidaatteja tai muuten vain tuttuja tyyppejä.

"Työurani" tässä vaiheessa huomaan myös, että olen introverttina sellainen luonne/ihminen, että kaikkein parhaiten sovellun työhön, jossa ihmiskontakteja ei ole ympärilläni niin valtavasti..

Muutenkin häviän työnhaussa huomattavasti vähemmän koulutetuille. Ymmärrän toki sen, että työnantaja ei maksa koulutuksesta, vaan osaamisesta. Katson kuitenkin, että minulla - ja toki monella muullakin - on paljon hyvää osaamista.

Tämän pitkähkön vuodatuksen jälkeen pääsen siihen, että olen ajatellut mennä elokuusta alkaen työkokeiluun, yhteen tai useampaan paikkaan. Tavallaan en hyväksy koko systeemiä, ilmaista työvoimaa ja epätodennäköisiä mahdollisuuksia työllistyä, mutta sitten toisaalta: tulen hulluksi kotona eikä osaamiseni ainakaan täällä kartu.

Millaisiin paikkoihin kannattaa hakeutua työkokeiluun? Yrityksiin? Tavallaan haluaisin mahdollisimman "korkealle" - AMK:t, yliopistot - jotta saisin sellaista työkokemusta, joka auttaisi minua pääsemään koulutussuunnittelun tehtäviin. Mutta sitten taas.. onko toiveeni työllistyä näihin tehtäviin "ikinä" jo aivan epärealistinen..?

Mietin kyllä usein, miksi juuri minä olen tässä tilanteessa. Oma vikaa on varmasti se, etten ole osannut verkostoitua, joten kontakteja ei ole. Jotenkin sitä ajatteli, että hyvä opintomenestys ja se, että on aina hoitanut työnsä hyvin, auttavat eteenpäin.

Onko muita, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä? Mitä suunnitelmia sinulla on? Miten suhtaudut tilanteeseen? Oletko ollut työkokeilussa tms?