Bottas surkea

Tuleekohan jopa Kovalaista surkeampi kakkoskuski?

Ura paketissa jo...
7179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ovat nämä suomalaiset F1 "asiantuntijat" aivan omaa luokkaansa. Vain voitto kelpaa - ja jos sitä ei tule, kuski on surkea. Autolla ei ole mitään merkitystä. Bottas oli Australiassa kolmas - jollekin muulle kuin suomalaiselle F1 "asiantuntijalle" sijoitus ei olisi ollut hassumpi. Kumma kun sarjan parhaaksi kuskiksikin mainittu Alonso saa kuitenkin aina vaan pitää kruununsa, vaikka sijoitukset ovat olleet jo vuosikausia kutakuinkin masentavia. Hänen tapauksessaan vika onkin yllättäen pelkästään autossa.

1Äänestä
  • Bottas ajoi hyvän debyyttikisan mersulla! Alonso ajoi myös uransa parhaan kisan, jopa omien sanojensa mukaan. Taisteli pistesijasta aina viimeisille kierrokselle saakka täysin kilpailukyvyttömällä McLarenilla. On se kuski!

    1Äänestä

Bottakselta ihan kelvollinen suoritus. Enemmän olisin huolissani Räikkösen kadonneesta vauhdista.

Äänestä
  • Auton säädöt vaan pielessä. Taisi talli haluta Vettelille etumatkaa heti alussa tai sitten vaan testasivat eri säätöjä, sai kuitenkin nopeimman kierroksen. Huolestuttavia nämä trollaajat, kun ainoa sisältö elämässä tehdä lapsellisia aloituksia nettipalstoille.

    Äänestä

Heikki Kovalainen.Maailmanennätys mies.
Eniten ajettuja peräkkäisiä kilpailuja ilman pisteiä.

Äänestä

Kateus ajaa ihmiset huuteleen sosiaalisessa mediassa ja oma paha olo, jonka kohteeksi voi joutua esim pakolaiset tai vaikkapa formulakuskit.

Äänestä
  • Niin, kyllähän ökyrikkaita veropakolaisia (=formulakuskit) haukkuu mieluummin kuin köyhiä pakolaisia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


GREGREWGREWG kirjoitti:

Tuleekohan jopa Kovalaista surkeampi kakkoskuski?

Ura paketissa jo...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu