Superpitkä megakiima..

Pinni-neiti

Olen nyt pikkuhiljaa ajautumassa hulluuden partaalle ja olen nyt hiuksia päästäni repien yrittänyt pähkäillä mitä ihmettä tehdä.. Kyselisin nyt hieman onko vastaavaa ollut muilla.

Elikkä, ongelma meillä on kiima. Kyseessä on 3,5v siperiankissa neiti, jolle laitettiin suprelorin-kapseli 13.12. Viime vuoden puolella. Kiimojen esto oli ajatuksena tässä peliliikkeessä. Noin viisi viikkoa myöhemmin, eli tammikuun puolessa välissä neiti aloitti kiimailun, joka todellakin oli sitten melkoinen megakiima! No, olin jo henkisesti varautunut siihen, että piikki hormonitoiminnassa tulee ja sitä myöten kiima, joka mahdollisesti kestää normaalia pidempään. No, kiima on nyt jatkunut ja jatkunut ja JATKUNUT, eikä loppua edelleenkään näy.. Alkaa käydä melko raskaaksi molemmille tämä kiimailu, sekä minulle (henkisesti), että varmaan kissalle kun kiemurtelee ja ränkyy päivät ja yöt hormonihuuruissa.. Nyt on sitten alkanut sellainenkin, että esim sylissä ollessa kissa rupeaa aivan varoittamatta voimistuvalla äänellä rääkymään ja sätkimään, ja kun rääkyminen pääsee huippuunsa, heittäytyy lattialle kiemurtelemaan hullun lailla, hieromaan itseään mattoon ja nuolemaan itseään.

Olen soittanut nyt viiteen eri paikkaan (ell) avun toivossa, ja joka paikasta olen saanut erilaisen vastauksen. Vastaukset ovat olleet mm. tällaisia: yksi ehdotti kissan kohdunkaulan hieromista 4krt/pvä topzpuikon kanssa, että saadaan aikaan ovulaatio ja sitä myöten kiiman katkeaminen, toinen ehdotti kohdunpoistoa (?!), kolmas sanoi ettei tälle voi mitään tehdä, ja että tämä kuuluu asiaan, kuulemma loppuu aikanaan, mutta täytyy vain purraan hammasta ja odottaa että menee ohi, yksi oli sitä mieltä että e-pillerit kävisi muuten, mutta kun on kapseli jo, niin selkäydin ei tod.näk. kestä enää pillereitä tähän hormonimyrskyyn.. Myös kapselin poistoa ehdotettiin, koska kiima on jatkunut jo niin kauan, että voi olla että ei menekään ohi aivan heti..?

Mitähän tämän kissaneidin kanssa nyt kannattaisi tehdä? Pitkittynyt kiima on kuulemma normaalia, mutta että se jatkuu 2-3kk, niin onko se enää? Onko täällä ihmisiä joiden kissoille on kyseinen suprelorin-kapseli aiheuttanut megapitkän megakiiman, onko se lopulta loppunut vai onko kapseli lopulta pitänyt poistaa? En oikein tiedä enää mitä tehdä ja ketä uskoa...

Apua!

4

645

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nytlääkäriin

      Voi hyvä tavaton! Jos noin on kovat vaivat molemmilla, vie ihmeessä lääkäriin kohdun poistoon!! Johan tuo on kidutusta molemmille!!! Terve järki nyt käyttöön!!

    • sivustaseuraajan

      Miksi et ole vain suoraan leikkauttanut kissaasi? Vai onko kyseessä jalostusykilö?

      Kuulostaa jo hyvin inhottavalta tilanteelta kissallekkin, kauankohan reppanan pääkoppa ja kroppa kestää noinkin pahaa kiimaa. E-pillereissäkin on omat riskinsä, niitä suositellaankin vain väliaikaisratkaisuksi. Topsipuikko"hoidosta" en ole koskaa edes kuullut, liekö toimivaa tuollainen ollenkaan.

      Eihän tuohon ole muita vaihtoehtoja kuin joko odottaa ja katsoa, tai sitten kapseli pois ja kissa leikkaukseen.

    • Pinni-neiti

      Kiitos vain tästä "terve järki käyttöön" - kommentista. Niinkuin aloitusviestissäni jo kerroin, olen ollut tänä aikana ainakin viiteen eläinlääkäriin yhteydessä, Helsinkiin asti, kissoihin erikoistuneelle klinikalle olen soittanut myös ja viimeisimpään ellei pari viikkoa sitten, koska tiedän varsin hyvin, että kiimailu on raskasta kissalle. Eläinlääkärit eivät ole olleet huolissaan, ovat vain kertoneet vaihtoehdon odotukseen ja tilanteen seuraamiseen.. Että tervettä järkeä olen kyllä kiitos vaan käyttänyt ja kysynyt alan ammattilaisilta neuvoa ennen kuin tänne lähdin kirjoittamaan. Näistä tällaisista viesteistä on aina niin paljon hyötyä. 👍

      Kissa tuli meille vasta joulukuun alussa, että on meille aika uusi tapaus. Etsi siis uutta kotia omistajan "elämäntilanteen muutoksen" vuoksi. Aikaisemmassa kodissaan kissa oli sijoitusnaaraana, vaikkei koskaan pentuja sitten kuulemma ehditty teettääkään. Mutta jalostusyksilö on siis kyseessä ja siksi häntä ei kuulemma ole vielä leikattu. Minulle sitten suositeltiin tätä kapseliratkaisua, näin ensin ja leikkausta sitten myöhemmin.

      Itsekään en tosiaan innostunut siitä vanupuikko"hoidosta".. Mietin esim valeraskauden mahdollisuuttakin sen tuloksena. Sitä e-pillerihoitoa myös suositeltiin, ja se on kuulemma toiminutkin monille kapselihoitoisille kissoille, ja niitäkin on tarkoitus antaa vain sen pienen aikaa että kiima saadaan loppumaan, koska sitten kapseli pitää kiiman poissa. Eli ei siis jatkuvasta hoidosta ole kyse siinäkään.

      All in all, jos nyt positiiviseen mielentilaan uskallan heittäytyä, niin nyt ehkä alkaa näyttää siltä, että kissa alkaa rauhottua. Pari yötä on nukuttu ihan rauhassa, eikä olla huudettukaan enää, vähän vain nau'uttu. Eilen maistui ruokakin jo ihan eri tavalla. Että jospa se tästä sitten kumminkin iloksi olisi muuttumassa, vaikka meinasinkin uskoni jo heittää. Seuraan tilannetta varmaan vielä muutaman päivän. Perjantaina olin jo niissä fiiliksissä, että maanantaina viim. Soitan uudelleen ja varaan ajan taas kerran, että ell saa tarkastaa tilanteen ja miettiä mikä on paras ratkaisu tähän tilanteeseen ja sen rauhoittamiseen. Mutta jos tämä tosiaan meneekin itsellään ohi, niin aina parempi.

      • luonnonmenetelmä

        Kolli voisi ainakin vähäsen auttaa tohon mutta kuinkahan itte pärjäisit senjälkeen ja jatkossa toivotun pentueen kaa jos nyt on jo noi vaikiita?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe