Isä kuritti tytärtään remmillä Jämsässä

åqpwoe

.. ja sai sakkoja.

Aamulla uutisissa tuollainen. Oli kuulemma aiheuttanut kipua 12-13 vuotiaalle.
On maailma mennyt oudoksi. Tapausta tarkemmin tuntematta ihmettelen.
Mitä lie tytär tehnyt. Ainakin osannut heti valittaa oikealle taholle.
Ennen tuo kuului enemmän kasvatukseen, eikä kenellekään tullut mielen viereen viedä asiaa oikeuteen.
Jo asia ns. tervettä kasvatusta, ei voi kuin ihmetellä.
Murrosikäinen lapsi voi olla aika pirulainen, joka ei puhetta usko.

Itse sain selkääni tuon ikäisenä ja vähän vanhempanakin. Harmitti silloin, mutta jälkeen päin ajatellen ihan aiheesta.

33

629

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • timpurnoi

      Jos ruumiillinen kuritus on lailla kielletty, niin silloin ei kuriteta ja sillä hyvä. Ja hyvä niin. Silloin kun meikäläinen oli siinä iässä, saatiin piiskaa ja se oli yleisesti tiedossa oleva asia kaikille ja silloin elettiin sen mukaan. Tiesin ihan tasan tarkkaan, että jos jään kiinni esim. tupakan poltosta, on siitä seurauksena ensinnäkin piiskaa joka annettiin paljaalle takapuolelle ja sen jälkeen oltiin nurkassa puolisen tuntia häpeämässä ja sitten nostettiin housut. Muuna rangaistuksena sitten jotain ylimääräistä työtä. Ei sovellu enää nykyaikaan moinen.

      • Nonkessu

        Opitko sinä tupakoimaan?


      • Anonyymi
        Nonkessu kirjoitti:

        Opitko sinä tupakoimaan?

        En yli kymmeneen vuoteen


    • KuriKunniaan

      Maailman typerin laki on tämä, jolla on vanhemmilta viety kurinpito-oikeus.... Hatunnosto niille, jotka uskaltavat antaa remmiä silloin kun on tarve.

      • Anonyymi

        Pahoinpitely on kokonaan toinen asia. Sitä ei voida hyväksyä. Kohtuullinen kuritus olisi lasten oman edun vuoksi sallittava


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahoinpitely on kokonaan toinen asia. Sitä ei voida hyväksyä. Kohtuullinen kuritus olisi lasten oman edun vuoksi sallittava

        Huolehtikoon laintekijät syntyvyydestä myös


      • Anonyymi

        Shut the fuck up boomer


    • Aika paljon kurituskieltoa rikotaan. Aikoinaan huomasin vitsan jäljet tyttäremme pyllyssä kun kysyin mistä ne olivat tulleet hän vastasi äiti antoi vitsaa. Olimme sopineet ettei lapsia kuriteta mutta vaimoni ei ollut pystynyt hillitsemään itseään, hän oli itsekin saanut vitsaa lapsena. Ei siitä mitään oikeusjuttuja tullut, sovittiin ettei enää.

    • Raisionkaupungin

      vieraannuttaja "äiti- ja lastensuojelu" viranomaiset kurittivat lapsia- ja isää vieraannuttaessaan heidät toisistaan perättömin lausumin, selvityksin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista....
      Vieraannuttaminen jatkuu edelleen; eikä sakkoja, vahingon-korvausta ole isälle- ja lapsille kuulunut.., kukaan ei puutu.
      Valvovat viranomaiset, poliisi, tuomioistuin siunaavat vuodesta
      toiseen Raision kaupungin- ja lapsen äidin tarkoitushakuisen,
      sairaan lapsen vieraannuttamisen ja eristämisen omasta isästään,
      isovanhemmistaan ym. isänpuoleisesta suvustaan-
      Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmastaan on henkistä
      väkivaltaa!!!!

    • RemmilläKasvatettu

      Naurettava uutinen. Vielä 70-80 luvulla tuo oli arkipäivää useimmissa perheissä. Ja onko nykypäivän 40 -50 vuotiaat jotenkin traumatisoituneempia, huonokäytöksisempiä ja elämässä huonommin pärjääviän kuin nämä nuoremmat, silkkihansikkain kasvatetut. Vastaus: Eivät ole.

    • Anonyymi

      Hyvä, että tuomioita annetaan väkivallasta. Lapsilla on oikeus turvallisuuteen. Sairasta hakata lapsia. Ei ole välittämistä.

      • Anonyymi

        Vanhemmillakin pitäisi olla joitakin oikeuksia. Syntyvyysluvuissa näkyy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhemmillakin pitäisi olla joitakin oikeuksia. Syntyvyysluvuissa näkyy.

        Antaa olla lapset tekemättä. Tehkööt lakien laatijat nekin


    • Niin onhan maailma mennyt kummaksi, kun nykyään pahoinpitelystä rangaistaan.

      • Anonyymi

        Ei vaan siitä, että kasvattaa lapsensa haluamallaan tavalla ja vielä siten, kun kautta aikojen on toimittu ja tolkun ihmisiä kasvatettu


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan siitä, että kasvattaa lapsensa haluamallaan tavalla ja vielä siten, kun kautta aikojen on toimittu ja tolkun ihmisiä kasvatettu

        "haluamallaan tavalla" voi olla ihan mitä vain. Pitääkö mielestäsi vanhemmilla olla aina oikeus kasvattaa lapsensa haluamallaan tavalla?

        Tietysti vaimoakin pitää olla oikeus kohdella haluamallaan tavalla?

        "tolkun ihmisiä kasvatettu"

        Määrittele "tolkun ihminen". Somebody like you?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan siitä, että kasvattaa lapsensa haluamallaan tavalla ja vielä siten, kun kautta aikojen on toimittu ja tolkun ihmisiä kasvatettu

        "kautta aikojen on toimittu"

        Kautta aikain on pidetty orjia. Orjuus on siis mielestäsi oikein?


      • Anonyymi
        JustJust kirjoitti:

        "kautta aikojen on toimittu"

        Kautta aikain on pidetty orjia. Orjuus on siis mielestäsi oikein?

        Kautta aikojen on toimittu oikein ja väärin


    • En ole lukenut uutista, mutta:

      "Ainakin osannut heti valittaa oikealle taholle."

      Tuo voi tarkoittaa myös sitä, että on LOPULTA löytänyt oikean tahon johon ilmoittaa, ja että on uskaltanut tehdä ilmoituksen.

    • Anonyymi

      Parempi että kakarat huoraa ja tottuu huumeiiin, kuin että niille pidetään kuri ja järjestys. Näinhän tuhovoimat haluavat

      • Anonyymi

        Kansa tuhotaan varminnin tuhoamalla sen nuoriso. Suomalainen nainen, äiti, on jo myrkytetty feminismillä.


      • Anonyymi

        Siinäkö ne vaihtoehdot oli, huoraaminen ja huumeet tai väkivalta kotona? Minua ei ole koskaan lyöty, ei fyysisesti eikä psyykkisesti. Ei myöskään lapsiamme. Meistä on silti tullut kunnon ihmisiä, hyviä perheenisiä ja -äitejä, korkealle koulutettuja, työssä käyviä, yhteiskunnallisesti vastuullisia, kovia veronmaksajia. Mitä hyvää lisää - omalta tai yhteiskunnan kannalta - väkivalta olisi elämäämme tuonut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäkö ne vaihtoehdot oli, huoraaminen ja huumeet tai väkivalta kotona? Minua ei ole koskaan lyöty, ei fyysisesti eikä psyykkisesti. Ei myöskään lapsiamme. Meistä on silti tullut kunnon ihmisiä, hyviä perheenisiä ja -äitejä, korkealle koulutettuja, työssä käyviä, yhteiskunnallisesti vastuullisia, kovia veronmaksajia. Mitä hyvää lisää - omalta tai yhteiskunnan kannalta - väkivalta olisi elämäämme tuonut?

        Olette mahdottoman hyviä, parhaita...superlatiivit loppuvat. Esimerkkejä voi kukin esittää ja keksiä lisää.

        Väkivallan lisäksi on todellakin kaipaamasi vaihtoehto, lapsia suojeleva kotikuri, joka on kielletty Suomessa.


    • Anonyymi

      Aivan totta! Kuka kasvaa näistä nuorista nykyään, dokavaat nussivat jo 12v aljaen... Koska meiltä on viety kuri

      • Anonyymi

        Jonkinlainen korjausliike tarvitaan lakeihin


    • Anonyymi

      Jos oma päänuppi ei sano mitään, järki löytyy kun kulee kipakasti keppiä takamuksille.

      • Anonyymi

        Lastenkin pelleilyille on löydyttävä laki, niin että pelleilyt loppuu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lastenkin pelleilyille on löydyttävä laki, niin että pelleilyt loppuu

        Tuulettajan hihnaa keskellä yötä unessa olevalle pikku lapselle ei siinä aihetta tarvita se riittää kun saa m ielihyvän tuntee raa..asta väkivallasta uhria kohtaan joka ei mitenkään kykene vastustaan saati pakenemaan..
        no voihan sitä pyykkikepilläkin ojenella ja silitysraudan jatkojohdolla..ja paksu painava iso solkinen varuste vyökin aiheutaa semmmoisia jälkiä. että kovan kivun tunetta ei tartte feikata.
        sitten voi sauna jälkeen haudat penskan lumihankeen,,,

        tämöstä paskaa se oli aikoinaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuulettajan hihnaa keskellä yötä unessa olevalle pikku lapselle ei siinä aihetta tarvita se riittää kun saa m ielihyvän tuntee raa..asta väkivallasta uhria kohtaan joka ei mitenkään kykene vastustaan saati pakenemaan..
        no voihan sitä pyykkikepilläkin ojenella ja silitysraudan jatkojohdolla..ja paksu painava iso solkinen varuste vyökin aiheutaa semmmoisia jälkiä. että kovan kivun tunetta ei tartte feikata.
        sitten voi sauna jälkeen haudat penskan lumihankeen,,,

        tämöstä paskaa se oli aikoinaan.

        Harvinaista ja selvää väkivaltaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvinaista ja selvää väkivaltaa.

        Ei mitään tekemistä kasvatuksen kanssa. Sairasta väkivaltaa


    • Anonyymi

      Väkivalta alkaa siitä mihin taidot loppuvat. Sama pätee lasten kasvattamiseen ja kurinpitoon.

    • Anonyymi

      Kuritusväkivallasta hihkuvan pitäisi kokea oikeata väkivaltaa, että ymmärtäisi eron. Vitsakuritus on enemmänkin hyväily

    • Se on seksi kun kaksi aikuisia piiskaa toinen toisensa!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe