Mies sietää minun lapseni mutta minun on vaikea sietää miehen lasta.
Niin ikävä kun se on huomata itsessään moinen paskamainen piirre kun on omiakin lapsia.
Lapsi on hirvittävä kiukuttelemaan,vinkuu jokaisesta pienestä asiasta.Minun lasteni ei tarvitse kuin hieman korottaa ääntä niin se menee vinkumaan isälleen.Kaikki meidän lasten tavarat sille pitäisi antaa mutta se ei antaisi omiinsa koskea ollenkaan.Ruokailut on yhtä helvettiä,mikään ei kelpaa.Inhoan sitä kun lasta ei ole koskaan komennettu eikä lapsi usko puhetta.En jaksaisi jokaista pikkuasiaa tapella sen kakaran kanssa.Jos se tottelisi niin sen kanssa olisi helpompaa.Inhoan itseäni kun en pidä siitä tyrannista,omatkin lapset osaa ärsyttämisen taidon mutta niihin saa suuttua.Toisen lapseen ei voi hermostua koskaan kun heti saa sen isältä kommenttia.Kyllä mä tykkäänkin siitä lapsesta aina välillä enkä koskaan näytä sitä että mun pään sisällä kihisee.Mutta mä olen aina iloinen kun se lähtee meiltä pois ja inhoan itsessäni sitä helpotuksen tunnetta kun se häipyy.
Niin ikävä kun se on huomata itsessään moinen paskamainen piirre kun on omiakin lapsia.
Lapsi on hirvittävä kiukuttelemaan,vinkuu jokaisesta pienestä asiasta.Minun lasteni ei tarvitse kuin hieman korottaa ääntä niin se menee vinkumaan isälleen.Kaikki meidän lasten tavarat sille pitäisi antaa mutta se ei antaisi omiinsa koskea ollenkaan.Ruokailut on yhtä helvettiä,mikään ei kelpaa.Inhoan sitä kun lasta ei ole koskaan komennettu eikä lapsi usko puhetta.En jaksaisi jokaista pikkuasiaa tapella sen kakaran kanssa.Jos se tottelisi niin sen kanssa olisi helpompaa.Inhoan itseäni kun en pidä siitä tyrannista,omatkin lapset osaa ärsyttämisen taidon mutta niihin saa suuttua.Toisen lapseen ei voi hermostua koskaan kun heti saa sen isältä kommenttia.Kyllä mä tykkäänkin siitä lapsesta aina välillä enkä koskaan näytä sitä että mun pään sisällä kihisee.Mutta mä olen aina iloinen kun se lähtee meiltä pois ja inhoan itsessäni sitä helpotuksen tunnetta kun se häipyy.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voin kyllä täysin kuvitella tunteesi. Minäkin olen uusperheen äiti, itsellä 3 lasta (2-11v) ja miehelläni on tytär 9v ja poika 6v. Tyttärensä on ihan normaali tyttönen, osaa olla kiltti ja vähemmän kiltti :) Mutta poika sitten onkin kovapäisempi. Saa loihdittua ihan helposti elämää suuremmat raivarit esim pukemisesta tai muusta itsestään selvyydestä. Hänenkään leluihinsa eivät saa muut lapset koskea, se on myös yksi vakiokiukuttelun aihe. Vaikka meidän mielestä jos hän leikkii muiden leluilla niin hänenkin pitäisi olla suotuisampi omistaan.
Tuota kyllä ihmettelen mikset sinä saa tai voi suuttua sille "kakaralle". Vai eikö miehesi suutu ja komenna sinun lapsiasi?? Kyllä kannattaisi tehdä selväksi että nämä viikonloppulapset eivät ole mitään vierailevia tähtiä ja käyttäydy sen mukaan!! Minä sanoin yhteisen taipaleemme alussa heti ukolleni, että kaikki mukulat ovat sitten samalla viivalla!! Niin, hänen kuin minunkin.
Kohta se pikkutyranni YRITTÄÄ hallita täysin teidän yhteistä viikonloppuanne..
Kannattaa laittaa kuriin vaan ja heti.
Ja ehkä kannattaisi näyttää suoraan että sunkin pään sisällä pihisee ja kohta voi keittääkin!!
Alko kyllä nyt tosissaan ärsyttämään puolestasi, koita jaksella..
Tämä meidän pikkumies jätti tulematta viikonloppuna, emmekä tietenkään pakottaneet (minä tietysti ihan pikkiriikkisen salaa onnellinen kun vähän rauhallisempaa eloa tiedossa..hihi). Tytärtä kotiin viedessä oli heidän äitinsä sitten sanonut että kun poika ei ollut viikonloppua isällään niin nyt lapsi kyllä täytýisi viedä esim leffaan tms.. Huh huh.. kohtahan se pompottaa mielinmäärin!! "alanpas taas oikutella enkä mene isille, niin pääseen vaikka sirkukseen".
Arvaapas 2 kertaa pääsikö leffaan...
joka asia kirjoituksessasi oli kuin minun ajatukseni!aloin jo miettimään että olenko itse joskus kirjoittanu:).Nyt olen alkanut jo piilottelemaan lapseni parhaita leluja kun kuulen mieheni lapsen olevan tulossa.Olenko sekoamassa??koska pelkään hänen rikkovan kaiken.Ja tietenkään hänen leluihin ei saa koskea,sanoin viimeksi ihan suoraan,älä sinäkään sitten koske meidän leluihin!sen jälkeen mies laittaa tytön lelut heti piiloon kun tulee sisälle.Ja mikä pahinta miehen lapsi asuu mummonsa luona,(rikkaita,aina saanut kaiken haluamansa)ja on lähiaikoina muuttamassa meidän luokse!Rakastan miestäni,meille tulossa yhteinen lapsi,mutta pelkään että en kestä hänen lastaan.(mies ei tiedä tunteitani hänen lastaan kohtaan)Mieheni ei itsekkän jaksa hoitaa lastaan,vaan työntää lapsen aina omalle äidilleen.ja lapsen oma äiti ei välitä,hänellä uusi perhe.Kun lapsi on muualla ajattelen,onhan se ihana jne.jotain hyvää hänestä,mutta kun näen hänet ajatukset muuttuvan!niin pilalle lellitty kakara... Ja nyt mieheni on alkanut,lasten tapeltua,sanomaan aina omalle lapselleen(ketä yleensä aloittaa riidat)"poika on tuhma".Hän ei tarkoita pahaa,mutta siten tyttö lopettaa huutamisen!mies rakastaan minun lastani,mutta en tunne mitään hänen lastaan kohtaan... en voi tunteilleni mitään vaikka kuinka yrittäisin... hyvä tietää että en ole ainut!
Moikka kanssatoverit.Meillä se ero että miehen lapsi asuu meidän kanssa ja harvoin käy äidillään.poika on samanikäinen kuin oma poikanikin,mutta ihan vauva.Pojat 6 vee.Miehen poikaa on pidetty vauvana,tutustuimme kaksi vuotta sitten ja poikaa oli vielä kannettu ja syötetty,jätkä oli 4 vee.Mammat ja papat,miehen siskot ja veljet paaponeet raukkaa kun äiti on mikä on ja tietty koitettu korvata raukkaparalle se.Sääli ei auta mitään,nyt poika itsekin ihan pihalla kun eskarilainen ja toiset paljon taitavampia kuin hän.Ja siitä suututaan ja kiukutellaan.Samaten hän puree poikaani jos kinaa tulee ja juoksee isälleen kertomaan ja kertoo joukkoon valheita.Poika lässyttää vauvakielellä isälle"toi tuli ja ku mä en tehnyt mitään ja titten te löi ja potki ja mun hammat ihan vahinkotta otu tiihen."Jumaliste mä nään punasta!!!
Paljon oli jutuissanne niin paljon omia tuntemuksia ja oon oikeesti miettiny,onko naisen vaikeempi hyväksyä toisen naisen laps kuin miehen?Omassa pojassa on varmasti ärsyttäviä asioita ja tekee typeriä,mutta kun se toinen poika tekee jotain mulla keittää NIIN lujaa.Enkä haluais tällasta tunnetta,koitan ihan oikeesti hyväksyä ja oppia rakastamaan.Mies sanoo että rakastaa mun lapsia (mulla tyttö myös) mutta mä en voi sanoa noin.Hyvä kun välillä ees voin sietää sitä poikaa.On niin paljon asioita mitkä ärsyttää ja mitkä olen omista lapsista saanut kitkettyä pois,juur turhat vinkumiset,puremiset,valehtelu ja huutaminen.....lista loputon.
Tää kaikki vaikuttaa väkisinkin meidän väleihin,vaikkei saisi.Mies on ihana ja yrittää tehdä kaiken kuinka pyydän.
Joskus tuntuu että ollaan ihan oikea perhe,että mä ihan tykkään miehen pojastakin,kunpa vois olla niin aina.
Ehkä aikaa myöden opin rakastamaankin ja ehkä näin helpompaa kun lapsi asuu meidän kanssamme.
Meille tulossa nyt yhteinen vauva,toivottavasti se muuttaa asioita parempaan.luulen että mun päässä pitäis tapahtua isoja muutoksia,musta se suurin osa on kiinni.Yritän ihan oikeesti ja haluaisin että meillä ois rakastava perhe.Mä vaan olen kun naarastiikeri,pidän "omieni" puolta.
JA suku asia erikseen.Mun puolelta ok,myös miehen lapsi saa samat kun mun.JA säännöt muutenkin samat kaikille.Mutta miehen suku paapoo ja passaa,parkuu koska poika tulisi heille kun se niin rakas.Ja mun lapsien synttäreitä ei ees muisteta.Mummulassa poika saa määrätä,mun lapset istuu lattialla jos poika näin sanoo.Näinkin käynyt,eikä yhtään helpota mun naarastiikerin suojeluhalua ja katkeruutta pientä viatonta poikaa kohtaan.Eihän tää sen vika ole.Huh,kivaa purkaa itteään ja tiedän että ymmärrätte.Näitä asioita ei miehelle puhuta,omalle äidilleni olen purkanut,osan vain kylläkin.Mutta tsemppiä meille kaikille uusperheiden äideille.
Terapiaa oikeesti kaikki tarvittais!!!=)
aina sama juttu, minun lapseni EI KOSKAAN käyttäydy noin, SINUN lapsesi syytä kaikki! voi,voi
Hei,jos olet lukutaitoinen luit varmaankin,että kirjoitin OMAN lapsenikin olevan toisinaan hyvinkin ärsyttävä ja tekevän typeriä asioita.
JA olen pohtinut kovasti josko miehen on helpompi hyväksyä toisen miehen lapsi kuin naisen.Jokainen nainen tietää äiti-lapsi suhteen tärkeyden ja ehkä juuri tuo siellä pohjalla kaihertaa.Tietää ettei koskaan tule olemaan yhtä tärkeä.
Kuinka monta yötä olenkaan valvonut miehen lapsen kanssa kun on ollut kipeä,lääkäriin kuskannut,neuvolaan,tarhassa keskusteluissa käynyt ja tehnyt kaiken kun olisi oma lapsi.Silti äiti joka juo ja on epäluotettava,lupailee tyhjiä on lapselle tärkein.
Yritystä on isosti ja haluakin,mutta se ei ole sama silti vaikka voissa paistais,lapsi on toisten.
Mäkin inhoan mun miehen lapsia... Välillä tulee oikein huono omatunto. Mutta kun itsensä kanssa on elettävä, niin olen ajatellut asian näin: Mun kapasiteetti ei vain kertakaikkiaan riitä. Myönnän olevani rajoitteellinen ihminen. Omat lapset ex-avioliitosta 15,14 ja 11v. Nyt kaksi lasta nyk.avioliitosta 2,5v. ja 4 kk. Ehkä mä sisimmässäni pelkään sitä, että jos olisin tosi "kiva" jne., niin sitten nämä miehen lapset olisivat "vaatimassa" enemmänkin... Tarkoitan enemmän olemista meillä, ehkä muuttamista meille jne... Paljon on asiaan vaikuttanut myös miehen ex, joka on käyttäytynyt tosi omituisesti tässä matkan varrella. Sen enempää häntä haukkumatta tai miettimättä... Mulla on omat lapseni huollettavanani. Ja olen päättänyt, että se riittää meikäläiselle. Myös mieheni on asian hyväksynyt. :)
Kiva, että joku uskaltaa käyttää näin voimakasta ilmaisua "inhoan".
Minäkin inhoan!
Mieheni tai hänen lapsensa eivät tätä asiaa tiedä, eikä heidän tarvitsekaan.
Kihisen kiukusta hiljaa sisälläni!
En pidä tyylistä, jolla lapsi käyttää hyväkseen isäänsä...enkä tykkää isän käytöksestä silloin kun lapsi on meillä käymässä...(Antaa kaiken periksi...lellii yäk!)
Nyt minulle vasta painajainen syntyi, kun mieheni puhui tulevasta talvilomasta.
Haluaisi, että lähdemme jollekin pienelle kylpylämatkalle.
Matka sinänsä on ihan kiva juttu, mutta ahdistaa kun mietin, että joudun yöpymään jossain pienessä hotellihuoneessa sen ärsyttävän lapsen kanssa.
Pahimmassa tapauksessa joudumme kaikki kolme nukkumaan samassa sängyssä. (Ettei lapsi tunne itseään hylätyksi, kun joutuu yöksi eroon isästään).
Minkä ihmeen syyn minä keksin, että saan ottaa esim. oman huoneen?
Jos ei omaa huonetta...mitä minä teen kun tunteet kuumenee siihen malliin, että "hypin kohta seinille"!
Minkä ikäinen lapsi on kysymyksessä?
Kyllä juttu on niin, että sinä, joka olet isän puoliso, nukutte yhdessä ja lapsi nukkuu omassa sängyssään.
Pidä tästä edes kiinni, muuten seuraa ongelmia tulevaisuudessa.
Lapsi on kuusi vuotias.
Näistä nukkumisasioista meillä on miehen kanssa ollut puhetta ennenkin.
Hän on saanut minut itsenikin jo uskomaan, että olen hirveä velho, joka haluaa vain kiusata lasta.
Minä en aikuisena saisi olla niin "mustasukkainen"!?
Lapsi on tottunut nukkumaan isin vieressä, eikä sitä tapaa pelkkä minun haluamiseni muuta!
Kiitos sinulle tästä vinkistä...en pidä itseäni nyt niin kauheana ihmisenä.
Nukkumisasiat on sentään kotona saatu ojennukseen, pitkän taistelun jälkeen!
Lomilla kaikki vaan tuppaa olemaan niinkuin ennenkin. (Sovitut järjestelyt eivät päde lomalla)
Oma miehelläni on myös kaksi lasta edellisestä avioliitosta. Lapset ovat meillä keskimäärin 3 vrk/viikko ja loma-aikoina enemmänkin. Kun mieheni aikoinaan erosi, nuorempi lapsi oli 3 v ja vanhempi 5 v. Tästä huolimatta he eivät ole koskaan nukkuneet isänsä kanssa samassa sängyssä, vaan omissa sängyissään. Ongelmia ei ole ollut.
Tämä ei johdu siitä, että mieheni ei lapsistaan välittäisi tai olisi kylmä heitä kohtaan. Nukuttamisrituaalit (sadut ym) voi aivan hyvin toteuttaa siten, että lapset nukkuvat omissa sängyissäänkin. Lapset eivät nukkuneet isän vieressä edes silloin kun tämä vielä asusteli yksin eron jälkeen ja ennen minua. Eivätkä nukkuneet aikoinaan mieheni ja exänsäkään vieressä.
Sinulla on täysi oikeus yhteiseen aviovuoteeseen MIEHESI kanssa. On paljon asioita, joissa joutuu joustamaan UO:n lasten hyväksi, mutta on täysin kohtuullista, että parisänky pyhitetään vain aikuisille.
Toivottavasti saat lomanukkumisetkin järjestykseen.
Tällätavalla lapsi viestii, että ei ole tyytyväinen tilanteeseen.
Hän on joutunut siihen hullunmyllyyn vasten omaa tahtoa ja ilmeisesti häntä ei ole kuunneltu.
Varsinkin kun sinä vielä lisäät vettä kaivoon, ja yrität vahingoittaa isän ja lapsen välistä suhdetta, niin tilanne on suorastaan kaoottinen.
Lapsi vaistoaa vihan, ja antaa samalla tavalla takaisin, joka on varsin oikein. Nyt sinun olisi peräännyttävä ja luovutettava, se on ainoa oikea teko mitä voit tehdä, ettei jäljet näy lapsessa myöhemmin. Älä pilaa lapsen elämää enempää, ja näytä että välität hänestä ja siirry sivuun.
Niin toisten kakarat ja omat lapset...!?
Ei lapsen kiukuttelun ja oikuttelun aina tarvitse olla syy siitä, ettei hän olisi vallitsevaan tilanteeseen tyytyväinen. Näistä kirjoitetuista jutuista tuli mieleen se, että kyllä aika monesti huomaa miten isovanhemmat paapovat tiettyjä muksuja aivan liikaa, jolloin he oppivat rutinalla saamaan tahtonsa läpi liian usein.
Meilläkin on tätä havaittavissa. Ja voivoi sitten, kun ollaan kotona, eikä ensimmäisestä vingahduksesta vanhemmat lastaan tottele!!
Minä en pidä uusperhettä hullun mylllynä. Monasti ne niinsanotut normaaliperheet ovat paljon pahempia!1 Me ainakin olemme mieheni kanssa oppineet entisistä suhteistamme.. ei varmasti ole painostava olo lapsilla vanhempien takia!!
PS. onhan niitä lapsia, jotka eivät tunnu olevan koskaan tyytyväisiä mihinkään. HUOM HUOM!!! OMASSA tyttäressäni on myös samaa vikaa, jos on miehen pojassakin. =)
Voi, kun tuntui ihanalta lukea, että on muitakin kohtalotovereita. En ole kunnolla uskaltanut tunnustaa kenellekkään että INHOAN mieheni lasta. Olen aina ollut kovin lapsirakas ja tullut toimeen kaikkien lasten kanssa, mutta mieheni pojan kanssa ei mikään onnistunut. Hänen isänsä on täysin pojan talutusnuorassa. Hän on tottunut saamaan aina tahtonsa läpi ja suorastaan määrää mitä isänsä ja äitinsä on tehtävä. Jos asiat ei mene niin kuin hän tahtoo kaikki saa kuulla kunniansa. Minutkin hän on haukkunut useampaan kertaan. Poika asui vuoden meidän kanssa, mutta siitä ei kertakaikkiaan tullut mitään. Minä en saanut kieltää enkä komentaa poikaa ollenkaan (äitinsä kielsi). Lopulta annoin vain olla en puuttunut enää mihinkään. Viikonlopuksi järjestin itselleni ja pojalleni muuta ohjelmaa, että voimme olla poissa kotoa. Sama tilanne oli toisin päin mieheni ei hyväksynyt minun poikaani (hän on tällä hetkellä 20 v.)
Tilanne on tällä hetkellä suht' ok. Poikani on muuttanut pois kotoa ja miehen poika ei käy meillä enää (liekö murrosiän tuoma muutos asiasta ei edes keskustella mieheni kanssa).