Kissan virtsanpidätysongelma

Sepsok

Eilen aamukahvilla kissani kertoi, kuinka hän katsoi Li Anderssonin vaalitentin ja että hän on samaa mieltä hallituksen eriarvoistavasta politiikasta. Kissani lukee myös kulttuurimarxistien blogeja ja on useasti kertonut aikovansa äänestää kuntavaaleissa Silvia Modigia. Olen hyvin huolestunut, sillä kissani on aikaisemmin ollut sosialidemokraatti. Hän on puoltanut useasti oikeistodemarilaista Kataisen hallituksen politiikkaa ja kun minä olen porvarikokoomuslaisena kritisoinut Kataisen hallituksen politiikkaa liian sosiaaliliberalistiseksi, niin hän on raivokkaasti syyttänyt minua huonosta argumentoinnista. Kissani kunnioitti Juhana Vartiainsen päätöstä loikata Kokoomukseen ja kertoi itsekin äänestäneensä Niinistöä presidentiksi 2012. Aikaisemmin hän äänesti aina Halosta, vaikka tämän kauden lopussa hän piti Halosta liian vasemmistolaisena ja oli hänen kauteensa hyvin pettynyt. 2007 vaaleissa kissa äänesti Antti Kalliomäkeä tämän reformistisen talouspolitiikan ansiosta ja hän jakaa Mikael Jugnerin oikeistodemariaatteen mutta nyt vaikuttaa siltä, että kissani on luisumassa vassariksi. Miten saisin kissani taas uskomaan lib-demaristiseen poliitiikkaan?

6

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raisale

      Вие се киссаси кокоомуксен кесäлеирилле я вармиста еттеи се пääсе текемисиин култтууримархистиен кансса.

    • apukolähedal

      Kisuli, ma loodan, et te näete seda.
      Omanik läheb segada oma valikuid, ja võib-olla käännyttääkkin sunua.Joten, hülgamisega, nii palju kui võimalik.
      See on ainus viis olla vaba mõjutada oma elu jatkossa.Et on imeline teenija, ta on surkea.Löydät ise paremmankin.Joka ei piiramise kohta oma naabri ja puoluekeskeinen.Hakeudu loob, ma arvan, et seal võiks leida apua.Toimi vaikselt, sa ei saa kiinni.Onnea reisimine, mulle meeldib oma varbad.

      • Kohtla-järve

        tästä opimme sen, että Google kääntäjä ei ole paras mahdollinen viron kielessä.


    • RhodesianPurija

      Lillä oli ikävä kyllä yhdessä vaalitentissä vastenmielinen koirakuviollinen pusero päällään. Muistamme myös ed. pj. Arhinmäen ruman ja vihaisen piskin. Äänestän kahden kissan kanssa eikä meistä kukaan voi äänestää Vasemmistoliittoa niin kauan kun puoluejohto on "koiraihmisten" käsissä. Koira on perinteisesti ollut oikeiston lemmikki, onhan isot koirarodutkin kehitetty orjien ja vankien kiinniottamiseen ja rankaisuun.

      • Porsanki

        Niin vaan Saulikin omistaa koiran, eikä mitään Suomenpystykorvaa vaan pienen terrierin, jolle Eestin presidentti antaa tyynyn. Mutta Lennu-koira on aina iloinen toisin kuin isäntänsä jolla on otsarypyt syvälle uurtuneet.


      • SeOnNäin
        Porsanki kirjoitti:

        Niin vaan Saulikin omistaa koiran, eikä mitään Suomenpystykorvaa vaan pienen terrierin, jolle Eestin presidentti antaa tyynyn. Mutta Lennu-koira on aina iloinen toisin kuin isäntänsä jolla on otsarypyt syvälle uurtuneet.

        Pistetään Lennu ja Purinin koirat vastakkain ja sitten katotaan toimiiko YYA-henki. Näin se menee tosielämässäkin. Suomalaisia vaivaa sokeus, kun eivät tajua tosiasioita. Katsokaa karttaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      1916
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1584
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1316
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1242
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1216
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1192
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    10. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      44
      1176
    Aihe