Tarkoitus olisi lähteä käymään Länsi-Ameriikassa asti. Koska lento on pitkä niin haluaisin pukeutua mahdollisimman mukavasti. Olen tykästynyt legginseihin, koska ne eivät kiristä pahasti mistään ja joustavat juuri sopivasta kohtaa.
Olen aavistuksen ylipainoinen. Nyt lähinnä askarruttaa että uskaltaako legginsit päällä lähteä lennolle lainkaan, kun Ameriikasta kuuluu kummia. Siellä ei muka ole laskettu legginseihin pukeutuneita ihmisiä lentokoneeseen lainkaan, koska heidän ulkonäkönsä ei ole miellyttänyt matkustamohenkilökuntaa.
No ihminenhän näyttää miltä näyttää. Pakotetaanko meidät hieman kookkaammat nyt epämukaviin ja kireisiin vaatteisiin? Eihän lentojen mitään muotinäytöksiä tai kauneuskilpailuja pitäisi olla.
Minkälaista vaatetusta käytätte yleensä pitkillä lennoilla?
Onko legginsit riskillä miehellä rumat?
4
213
Vastaukset
- fep
Suosittelen lukemaan ajatuksella läpi tuon uutisen johon viittaat, Silloin huomannet, että kyseessä olivat henkilöt, jotka matkustivat lentoyhtiöiden henkilökunnalle ja heidän omaisilleen tarkoitetuilla lipuilla, joita käytettäessä edellytetään siistiä ja asianmukaista pukeutumista. Eikä tuo pukeutumissääntö koske vain uutisessa mainittua yhtiötä, vaan on lentoyhtiöiden yleinen käytäntö matkustettaessa henkilöstölipuilla. Eli jos et käytä edellä mainitun kaltaisia lippuja, vedä vaikka perunasäkki päällesi matkustaessasi, jos se mukavalta tuntuu.
- 100plussa
Saako muuten koneessa olla pelkissä nahkastringeissä? Ne ovat aika mukavat myös.
- fep
Voithan tuota kokeilla, pääsetkö koneeseen asti, vai korjaavatko terveydenhuollon ammattilaiset talteen ennen kentälle pääsyä...
- jälkeenjäänytkö
Oletko syrjäytynyt vai jälkeenjäänyt? Saatko suurtakin sisältöä elämääsi tällaisesta tyhjänpäiväisestä paskanjauhannasta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1022605Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww981632- 671505
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141226Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi201012- 81963
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe44904Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta119886Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta333809- 54803