Minulla on fyysisiä kipuja kiusaamisesta sekä henkistä kärsimystä mikä tuntuu fyysisenä kipuna ja se ei lähde halutulla tavalla pois koska kiusaaminen jatkuu. Tämä kiusaaminen on kontroloimista sekä syrjintää mikä ilmenee piilotetuilla ihmisoikeus laki pykälien mukaan joita he järjestävät myös jotta he voisivat kiusata lisää erittäin radikaalisesti ja väkivaltaisesti.
Toivon joku päivä että pystyisin elämään vielä rauhassa ja perustamaan perhen ilman kiusaajia ja stalkkaajia ketkä kaiken lisäksi salailevat ja piiloittelevat asioita jotta lopputulos olisi kiusaajan hyväksi jos kiusattua tulee joku auttamaan. Tämö ei ole missään nimessä hauska asia. Kiusaaminen tuntuu myös aivoissa ja mieleni ei ole rauhassa halutulla tavalla. Toivoisin lisää seurallisia hetkiä ihmisten kanssa mutta niistä hetkistä löytyy aina lisää aiheita kiusaamiselle joten olen sitten ilmeisesti kiusattu todettakoon vain. Turha sitä kiusata tai olla kiusattu tai tehdä kiusaa jos vain todettakoot.
Olen kiusattu.
20
387
Vastaukset
Ei voi mitään.
Minä en ole kiusattu.
- kiusaamisesta
Mene lääkärin ja poliisin puheille. Kiusaaminen on aina rikos.
- eräs.seksitauti-_-_-_-_-
Olen niin sekaisin, että en ymmärrä yhtään mtään aloituksesta. Vai onko aloittaja sekaisin?
Mikä helvetin todettakoon? Tänäänkin joku mamu raivosi ja huusi jotain sanoja, jotka eivät liittyneet mitekään mihinkään.- psykoosi.iskee
En ole kiusatttu, mutta todettakoon.
- Olenmyöskiusattu
Millä luokalla oot ja kuinka kauan sua on kiusattu ja kuinka usein sua kiusataan? Tosi kurjaa kun viattomia kiusataan. Koeta kestää ja äläkä usko niiden idioottien vihapuheita. Kannattaa kertoa kiusaamisesta vanhemmille ja viranomaisille rohkeasti. Pahimmassa tapauksessa kannattaa vaihtaa koulua. Voimia sinulle♡
Kiusaus on ikävä asia, mutta tosiasia on, ettei sille voi tehdä mitään ainakaan yksin ja ilman mitään apuja. Koulussa se on todella suuressa roolissa, mihin osaltaan vaikuttaa aikuisten välinpitämättömyys. Olen itse saanut huomata niin monta kertaa, ettei asioihin puututa, vaan jätetään leijumaan jonnekin ilmaan.
Voimia ja onnea sinulle aloittaja, toivon todellakin, että elämäsi muuttuu siedettävämpään muotoon ja jaat toivomasi asiat!- eräs.seksitauti-
Miten niin ei voi puuttua?
Kukaan ei todennäköisesti välitä sinusta, mutta tietenkin voit puolustautua itse. Toki se on vaikeaa uskaltaa, mutta jos hakkaat kiusaajan, ei 99% varmuudella kukaan kiusaajista uskalla enää tehdä mitää. Tai jos tekee, pistät vastaan. Ainakin sin eräs.seksitauti- kirjoitti:
Miten niin ei voi puuttua?
Kukaan ei todennäköisesti välitä sinusta, mutta tietenkin voit puolustautua itse. Toki se on vaikeaa uskaltaa, mutta jos hakkaat kiusaajan, ei 99% varmuudella kukaan kiusaajista uskalla enää tehdä mitää. Tai jos tekee, pistät vastaan. Ainakin sinOlet oikeassa, olisikohan minunkin pitänyt olla rohkeampi.
- eräs.seksitauti-
WhiteDemon kirjoitti:
Olet oikeassa, olisikohan minunkin pitänyt olla rohkeampi.
Mennyt kannattaa jo unohtaa. On helpompi sanoa pistä vastaan kiusaajille, kuin oikeasti tehdä se.
- OletRobotti
Kiusattu puhuu taas ketä teki aloituksen tässä ja sanoo että ketä keksi kysymysmerkin?
On mielenkiintoista nähdä vastaus kuin tietää miten kiusataan?
Tässä ketjussakin on niitä kiusaajia. Ehkä he/te voisivat rakentaa suomi24 sellaisen osion kuin kiusaajat ja kertoa mikä on kiusaamista sekä kertoa miten teitä voitaisiin kiusata niin voisitte vihdoin olla rauhassa kuin teiltä löytyy sitä rauhaa niin paljon? Jos et ymmärtänyt niin on aika toimia uuteen osioon tai voit vain lukea kuten tästä millainen olet!- eräs.seksitauti-
Mitä aktuaalista?
- Dektuomaaninen
Nukuin päiväunet. Entä teillä mitä aktuaalisen kollektiivistä teillä on kreationiinisuudella
- Seksuomaarissa-erähkö.d
Teillä on kreationiinisuudella?
...Detecting brew shit totally idiot way. Undetecting jatko neutraalilla viisalla hiljaisella silmällä. - Valitae
Janssonin kiusas mmm...ON hyvää... no mutta VARTIJA!... sormien näpäytys... tämä koira eläin ulos... mmm...
Kyllä on muumit hanskassa tai jotain koirankakkaa pussittomassa kädessä. Janssonin kiusausta nähnytkään.
Perunat ovat hyvä myös viljellä muovipussin kanssa hanskojen sijaan. Ripaus oliiviöljystä tehtyä suolaa viellä niin burgerit ovat valmiita. Kerma. Kissan pää. Lidlin muovipussi on hyvä kissan päälle ja perunoitten viljelyyn. Hedelmä muovipussi. Swägötti. Kiusaamiseen pitää hakea apua - mene rohkeasti koulussa puhumaan opettajalle, kuraattorille, terveydenhoitajalle, psykologille, kenet itse tunnet helposti lähestyttäväksi aikuiseksi - kyllä aikuiset varmasti ottavat sinut tosissaan - tärkeintä on, että et jää asian kanssa yksin - kerro kotona vanhemmillesi, kummitädille kelle vaan niin hekin voivat soittaa kouluun, että sinua autettaisiin, sinua ei voida auttaa, jos esimerkiksi opettajat eivät tiedä sinun kiusaamisesta. Toivotaan, että saat apua ja ystävän kenen kanssa voit puhua asiasta. Terveisin Päivi ja Susanna
- Slavjanich
minut kiusavat koko ajan koska olen venalainen (ei o suomen kielta windows:ssa koska jarjestelma on venajankilinen) 10 vuotta kun olen muutannut suomeen venajalta sen varten etta haluaisin rauhallinen elama, mutta olen kiusattu melkein joka paiva. Itsesta olen tosi ystavallinen ja autelias henkilo, mutta viimeiseen aikana huomannut etta en jaksa enaa olla tammonen. Ihmiset pakovat minua olla vihaisenna kuin satana etta asiat meneisi kuntoon. Jos ihmiset eivat muuta omat aivot kohta mailmaa ois luppu koska jos ei kukkaan ei autta ihmiset eivat usko kenellekaan. Ja palautta Venajalle ei o mahdollista koska siella ei o enaa mitaan omaisuksia. Kouvola on rassismin kaupungi mun mielesta :( . Semmonnen fileksiin on
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa752873- 592841
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun172753- 412082
- 532061
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2792057Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211311- 421170
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo31124Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.961019