Pyhtään lentokenttähanke kariutunee

HekoATP

STT 30.3. Klo 7:45

Pyhtäälle suunniteltu valvomaton lentopaikka, "korpikenttä" jäänee rakentamatta. Euroopan lentoturvallisuusjärjestön EASA:n suorittamissa mittauksissa on todettu, että Pyhtään alueella päiväntasaajan yläpuolella sijaitsevien EGNOS-satelliittien signaali on riittämätön sstelliittipohjaisten pilven läpäisymenetelmien toteuttamiseen. Tähän tarkoitukseen kenttä sijaitsee noin 35 km liian kaukana idässä.

Valtioneuvosto on lisäksi päättänyt tukea vuoden 2016 toisessa lisäbudjetissa huomattavasti lähemmäksi Helsinkiä rakennettavan kokonaan uuden, n. 2 km kiitotien omaavan valvotun lentopaikan rakentamista.

Valtio on jo lunastanut uuden Malmin korvaavan lentopaikan maa-alueen ja maansiirtotyöt alkavat elokuussa.

Tulevan kentän tarkkaa paikkaa ei valtioneuvostoon edustaja vielä halunnut paljastaa, koska muutamat lähialueen maakaupat ovat vielä kesken.

Vartiolentolaivue haluaa siirtyä Vantaalta mahdollisimman pian tälle uudelle lentopaikalle, jolta on suora näkölentosääntöjen mukainen yhteys Suomenlahdelle. Myös helikoptereilla tapahtuva koulutustoiminta mahdollistuu näin huomattavasti lähempänä Helsinkiä.

Pyhtään lentokenttähankkeen vetäjä Esa Korjula on luonnollisesti hyvin pettynyt.

"Odotimme tästä hyvin tuottoisaa liiketoimintaa. Fysiikan lait vetivät nyt pitemmän korren".

STT, Pauli Nenonen"

5

1854

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AprilliiPyhtäälleSiltii

      1.4 on vasta Aprillipäivä;)

    • karkuun

      Valitettavasti, uutinen on; lienee ankka. Uutinen on toiveunta. Lentokapteenin esitys on samalaista utopiaa, mutta tosielämän painajainen. Projektisuunnitelmassaan mikään peruste ei pidä. Paitsi se, että hän saa kiitoradan. Haittavaikutukset on sivuutettu kokonaan. Luvatuilla hyödyillä ei ole mitään todellisuus pohjaa. Pyhtäälle säännöllistä liiketoimintaan perustuvaa, itsensä tienaavaa lentoliikennettä: lentorahtia ja vielä useita kertoja päivässä ja matkustajien tuomaa rahaa. Se jos mikään on aprillia. Lentoharraste, se mölysaasta – se sinne tulee – eikä mitään muuta.
      Mökki myydään, ennen kuin hinnata romahatava. Karkuun tommoisesta kunnasta ja lujaa.

      • Nimimerkki_Erkki

        Paljonko mökistäsi pyydät?


      • urpo_t

        Olenkin etsinyt halpaa mökkiä, kerro heti kun hinnan romahtavat, muutan kentän viereen asumaan.


    • KorpikenttäHiipuuVahvast

      Eipä kariutunutkaan!
      Pyhtään soraiselle kentälle laskeutui ensimmäinen lentokone – jatkossa niitä tulee jopa 4 000 vuodessa

      Koelaskeutumisen suoritti 8-paikkainen liikelentokone. Vuoden päästä kiitorata saa asvalttipinnan,
      Mistä on kyse?
      Ensimmäinen kone koelaskeutui Pyhtään lentokentälle torstaina.
      8-paikkainen, potkuriturbiinikäyttöinen Pilatus PC-12 viipyi kentällä tunnin.
      Lentokentän kiitotie on vielä sorapintainen ja se asfaltoidaan ensi vuonna.
      Kentän kaupallisen toiminnan on määrä alkaa ensi vuonna.

      Ensimmäinen lentokone laskeutui Pyhtään uudelle lentokentälle torstaina. Läheisen tien varrelle oli keräytynyt muutamia ihmisiä seuramaan koneen vierailua aamukymmeneltä.

      Neitsytlaskeutuminen tehtiin 8-paikkaisella liikelentokoneella. Kone on malliltaan sveitsiläinen Pilatus PC-12, joita on käytössä myös Suomen ilmavoimilla. Koneen omistaa sveitsiläinen kaupallisia lentoja tarjoava Hendell Aviation, jonka perustaja, lentokapteeni Matti Auterinen lensi koneen Pyhtäälle. Kyydissä olivat myös perämies ja mekaanikko.

      Lentokone saapui eilen Kiovasta Helsinkiin, josta se lensi Pyhtäälle. Noin tunnin jälkeen lentokone jatkoi matkaansa Seinäjoelle.

      Vielä Pyhtään kenttää vasta testataan, ja varsinainen toiminta on määrä aloittaa ensi vuonna.
      Esa Korjula
      Eli Liikennelennot siirtyvätkin Hki/Vantaalta Pyhtäälle ,eikä Malmin korpikentälle!
      Sitähän voikin käyttää vain "hyvällä" säällä . Nytkin useamman päivän 1 operaatio tai ei ainuttakaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      604
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      502
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe