Vangit maksavat työllään

Kansantunto

Valtioiden johtajat, jotka ovat syyllistyneet kansalaistensa terrorisoimiseen, kiduttamiseen ja murhaamiseen, tulisi maksaa uhreille rahan muodossa korvauksia tekemistään vääryyksistä, kun joutuvat vastaamaan teoistaan kansainvälisissä oikeuksissa.

Ihmisten oikeudenmukaisuuteen kuuluu, että rikollinen joutuu maksamaan rikoksistaan.

Tällä hetkellä vankeinhoito ympäri maailmaa on vinoutunut siinä määrin, että rikolliset eivät enää tee työtä, josta saavat palkkaa, ja josta osa menee uhreille korvauksina.

Sen sijaan yhteiskunta maksaa vankeinhoidosta ja vangit makaavat vankiloissa tekemättä mitään, mikä tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi.

Aivan kuin rikolliset voisivat jatkaa rikollista uraansa vankilassa kiinnijäämisen jälkeenkin.

Rikollinen vie toisten omaisuutta, koska ei itse viitsi tehdä työtä.

Rikollinen laittaa aina toisen ihmisen tekemään työn omasta puolestaan.

Vankilassa yhteiskunta maksaa rikollisen puolesta ylläpidon.

Mutta rikollinen, uhri tai yhteiskunta ei myöskään opi tällaisesta prosessista muuta kuin korkeintaan sen, että "rikos ei kannata".

Kansantajuisesti ajateltuna rikollisen kuuluisi maksaa tekemästään vääryydestä.

Tällöin rikollinen laitetaan maksamaan itse tekemällään työllä vankeusaikanaan uhreille korvauksia, jolloin prosessi opettaa vankia olemaan ottamatta luvatta toisille kuuluvaa, yhteiskunta oppii saman asian, sekä sen, minkä uhrikin eli rikoksen uhri saa edes jonkinlaista nimellistä korvausta kärsimästään vääryydestä, jolloin vääryydet tulevat oikealla ajatustavalla oikaistuiksi.

Yhteiskunta hyötyy tästä myös sen, että vangit saavat työllään aikaan jotain hyödyllistä ja taloudellisesti tuottavaa, jolloin vankeinhoito tulee kustannuksiltaan halvemmaksi, ja vanki oppii tekemään työtä, jonka oppia arvostaa ja vapauduttuaan voi käyttää hyödyksi itselleen yhteiskunnassa.

0

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        116
        2995
      2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        30
        1377
      3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

        A haluaa J
        Ikävä
        103
        1227
      4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1017
      5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        1007
      6. Empaattisuus ja suoruus.

        Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
        Sinkut
        133
        978
      7. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        57
        881
      8. Sä saat mut tuntemaan

        Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
        Ikävä
        22
        703
      9. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        40
        698
      10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

        Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        654
      Aihe