Jäin miettimään

Törmäsin asiaan, joka jätti miettimään asiaa tarkemmin.
No eronnut etäisä on alkanut kantaa omalle tyttärelleen uusikkonsa tytön vaatteita, hänelle joko pieneksi jääneitä tai ei kelpaavia.
Asiallahan on toisaalta hyväkin puoli, mutta se toinen puoli ei oikein hivellyt tätä omaa tytärtä, sillä ensinnäkin nuo vaatteet olivat tällä hetkellä hänelle suuria ja ruumiinrakennekin on ihan erilainen.
Asia mikä tulee esiin, on että juuri tämä nainen on ollut perheen surma aikanaan ja nainen nyt joka tavalla pyrkii alistamaan ja mollaamaan ex-puolisoa ja lapsia.

Jäin miettimään, miten lasten äiti jaksaa katsoa tätä touhua ja sitä, onko lasta kohtaan oikein, että lasta pyritään vaatettamaan ns. vanhanaikaisilla ja toisen maun mukaisilla vaatteilla. Äiti välittää lapsistaan ja pystyy vaatettamaan heidät ja lisäksi äidillä lapsilla on todella hyvät välit keskenään.
Isän välittämät vaatteet olivat tytön kaapissa, mutta ei hän niistä tuntunut pitävän.
Isäkin on kyllä parantanut tapojaan alusta, sillä ennen eroa isä ei juuri piitannut lapsistaan millään tavalla, oli aina kavereiden kanssa viikonloput ja äiti yksin hoito kaiken, isän rahat silloin hupenivat tuohon poikien elämään täysin ja viinakin virtasi. Nyt sentään ostaa lapsilleen sentään jotain, mutta tuo viihtyminen lasten kanssa on edelleen vajavaista.

Lapsihan kasvaa ja aikanaan tulee huomaamaan asian ytimen ja toivottavaa onkin, että lapset saavat aikanaan totuuden isästään selville. Kun he muistavat sen , kuinka isä oli aina poissa.
Pelkään vain, että nyt haavoitetaan lapsia enemmän kuin autetaan tällä asialla, sillä pitäähän heidän saada luoda oma tyylinsä itse.
Jotenkin jää tunne, että tämä isän uusi pyrkii kaikin tavoin alistamaan ja tuo onneton mies menee siihen mukaan, tossukka.
Antaisi vaikka vaatteet Pelastusarmeijalle mieluimmin.
5231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älä mieti mitä etä isän luona pukee se ei kuulu sinulle

Äänestä

Kylä nuo uusikot on kamalia lapseten kiusaajia, sutturat määräilee jo lasten vaatteetkin ja vanhoja vaateta annetaan mihen lapsille.

Äänestä

radikaal, ei muuten pukeudu isän luona, siihen lähivanhemman kotiin kantoi vaatteet.
Ja samahan se on vaikka pukisikin, mutta eivät edes sopivia lapselle.
Lapsi ei juuri koskaan vieraile isän kodissa, isää tapaa lapsensa vanhempiensa luona.
Ja muutenkaan ei lapsen tarvitse toisessa paikassa pukea toisia vaatteita ja toisessa toisia, vaan juuri niitä joista hän itse pitää ja ovat sopivia hänelle.

Toki olisi ainakin hyvä kysellä ensin lapsen toiselta vanhemmalta, hyväksyykö hän asian, saattaa hyvinkin hyväksyä jos varsinkin ovat puhtaita, siistejä ja sopiva ja ajanmukaisia.
Mutta jos tarkoitus on jotain muuta. Toki voivathan he ne laittaa keräykseen, kuten uskon tekevänkin. Mutta ei toki hyvä tapa ole antaa sopimatonta.

Äänestä

Sehän tyhmä mies on kun antaa elkkujen lisäks vaatteitakin

Äänestä

Äidn pitää ottaa kirpparilta pöytä, myydä vaatteet ja antaa rahat tytölle, että hän voi hankkia mieleisiään vaatteita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hjuio kirjoitti:

Törmäsin asiaan, joka jätti miettimään asiaa tarkemmin.
No eronnut etäisä on alkanut kantaa omalle tyttärelleen uusikkonsa tytön vaatteita, hänelle joko pieneksi jääneitä tai ei kelpaavia.
Asiallahan on toisaalta hyväkin puoli, mutta se toinen puoli ei oikein hivellyt tätä omaa tytärtä, sillä ensinnäkin nuo vaatteet olivat tällä hetkellä hänelle suuria ja ruumiinrakennekin on ihan erilainen.
Asia mikä tulee esiin, on että juuri tämä nainen on ollut perheen surma aikanaan ja nainen nyt joka tavalla pyrkii alistamaan ja mollaamaan ex-puolisoa ja lapsia.

Jäin miettimään, miten lasten äiti jaksaa katsoa tätä touhua ja sitä, onko lasta kohtaan oikein, että lasta pyritään vaatettamaan ns. vanhanaikaisilla ja toisen maun mukaisilla vaatteilla. Äiti välittää lapsistaan ja pystyy vaatettamaan heidät ja lisäksi äidillä lapsilla on todella hyvät välit keskenään.
Isän välittämät vaatteet olivat tytön kaapissa, mutta ei hän niistä tuntunut pitävän.
Isäkin on kyllä parantanut tapojaan alusta, sillä ennen eroa isä ei juuri piitannut lapsistaan millään tavalla, oli aina kavereiden kanssa viikonloput ja äiti yksin hoito kaiken, isän rahat silloin hupenivat tuohon poikien elämään täysin ja viinakin virtasi. Nyt sentään ostaa lapsilleen sentään jotain, mutta tuo viihtyminen lasten kanssa on edelleen vajavaista.

Lapsihan kasvaa ja aikanaan tulee huomaamaan asian ytimen ja toivottavaa onkin, että lapset saavat aikanaan totuuden isästään selville. Kun he muistavat sen , kuinka isä oli aina poissa.
Pelkään vain, että nyt haavoitetaan lapsia enemmän kuin autetaan tällä asialla, sillä pitäähän heidän saada luoda oma tyylinsä itse.
Jotenkin jää tunne, että tämä isän uusi pyrkii kaikin tavoin alistamaan ja tuo onneton mies menee siihen mukaan, tossukka.
Antaisi vaikka vaatteet Pelastusarmeijalle mieluimmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu