Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Voiko vuokranantaja tehdä näin?

KÖKKÖKKÖÖ

Asun Joensuun kaupungin opiskelija-asunnossa vuokralla. Viime kesänä osaan asunnoista, omaankin ja nyt loppuihin tuli/tulee ikkunaremontti. Siitä tuli vaa lappu postiluukkuun, et tänä aikana, esim. 2-5.6.2016 klo 9.00-16.00 tehdään ikkunaremonttia ja pitää siirtää ikkunanaluset tyhjäks remonttia varten. Jos asukas ei ole kotona, nii remonttimiehet tulee sisälle yleisavaimella.

Noh ei tuohon loppunu, osassa asuinnoissa remontin jälki oli ollu huonoa ja sit nää remppamiehet päätti käyvä läpi kaikki asunnot. Laittovat rapun ulko-oveen lapun, et käyvät jonkin ajan sisällä tarkistamassa työnjäljet. Siis samalla tavalla oli päivämäärät ja kellonajat laitettu. Ei missään vaiheessa kysytty lupaa et käykö, että tulevat asuntoon.

Lisäksi oli viimesyksynä taas lappu ilmestyny postiluukkuun, et käyvät viemässä varastoista kaikki pyörät pois joita ei ole merkitty, et ovat käytössä. Eivät siis ilmota mitenkää muuten ku jollakin paperilapulla postilaatikkoon, kun itsekki olen sen verran teknologian orja et kaikki tulee s-postiin tai muuten elektronisesti, nii enpä hirveesti käy kattelemassa postia.. Eikä tuokaan viel, esim oma luokkakaveri oli vaihto-opiskelee tuohon aikaan, niin ei sil oo mitään hajua siitä, et pyörät lähtee varastosta, kun ei niitä voi mitenkää merkitä.

Tuo toinen esimerkki nyt on vaa sellanen, et vuokranantajien kannattas muutenki ilmottaa ku sillä paperilapulla, vaikka soittamalla, jos ei muuten.

17

267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Narisevavuokrarytö

      Älä valita.

    • herääunesta

      yhdyn edelliseen kommenttiin. Oletatko ihan oikeasti, että vuokralaisena voit sanella taloyhtiön remonttien aikataulut ja yhteisten varastotilojen siisteyden?

      • KÖKKÖKKÖÖ

        En vaan oletan, että minulta kysytään ihan asiallisesti lupa tulla huoneistoon, niinkuin pitäisi. Vai pitäisikö minunkin joskus hommata asunto, laittaa se vuokralle ja pistää vaa lappu sisään sinne, et nyt päivänä X tulee remppamiehet sisälle halusit sitä tai et??


      • remonttiapukkaa
        KÖKKÖKKÖÖ kirjoitti:

        En vaan oletan, että minulta kysytään ihan asiallisesti lupa tulla huoneistoon, niinkuin pitäisi. Vai pitäisikö minunkin joskus hommata asunto, laittaa se vuokralle ja pistää vaa lappu sisään sinne, et nyt päivänä X tulee remppamiehet sisälle halusit sitä tai et??

        osta oma talo, niin ei tarvitse kitistä. selvistä asioista.


      • äiti_tuu_pyyhkimään

        No voi hellanlettas äidin pikku kullannuppua!

        Tervetuloa reaalimaailmaan, jossa et enää ole koko maailmankaikkeuden keskipiste.

        Kuka senkin maksaisi, että pitäisi jäljittää joka ainoan asukkaan (jotka ehkä vaihtuu parin vuoden välein tänäkin aikana saattaa spotiosoitteet ym. muuttua) yhteystiedot ja hlökohtaisesti jutustella joka käynnistä ja ehkä kukatkit tuoda?

        varttitunti puuhastelua per käyntikerta per käynti, kämpissä käydään 3x, asuntoja kahdessa talossa 100 = viikon työmäärä, 5 000 €. Sinäkä maksat?

        Ja sitten jos vielä pitää ne käynnitkin tehdä joka asukkan kanssa yksilöllisesti sopivun aikatalun mukaan, työmiesten aikan menee rapusta toiseen edestakaisin rampatessa -> tästäkin tulee joka kierrosella monta tuntia lisää.

        Sinäkö maksat?

        Annas kun arvaan.... olet äidin pikku mussukan ja tottunut saamaan kaiken ilmaiseksi, kun vaan tarpeeksi vingut ja kiukuttelet.

        Mussukan törmäys reaalimaailmaan on kova. Olet pelkkä surkea äidin lellikki.


      • KÖKKÖKKÖÖ

        Vai et mussukka jolla realimaalmaan törmäys on ollu kova heh.. Voihan sen noinki nähä, kun aikuisena rupee kyseenalaistamaan systeemiä ja haluaa tietää oikeutetuksen asioille. Ei jessus, jos haluut tietää kotioloistani, nii sen voin sanoa, ettei keltäkään kavereiltani löytyny tiukempia sääntöjä kuin meiltä. Rahaa ei ollu oikeastaa ku ruokaan, vaatteita ostettiin ehkä kerran vuodessa ja nekin halvimmista paikoista. Aina kun jotain halusin, nii kuului samaa, älä valita, mene töihin ja osta ite..

        Mielestäni jokaisella on oikeus valittaa ja pitää valittaa, jos kokee tulleen väärinkohdelluksi vai oletko itse sellainen, jos joku autoasi käy kolhasee, nii hiljaa hyväksyt sen? Jos pomo jättää palkan maksamatta, nii tulet töihin normaalisti ilmaiseksi? jne..

        Myönnän itse, että onhan se vaikeaa kerrostalossa kysellä kaikilta henkkohtaisesti nuo luvat tulla asuntoon, mut jos tarkkoja ollaan, niin pitäisi toimia.

        Sen maksaa ihan se toimeksiantaja kaipa sinä sen tiedät. Eipä taida sun elämässä hirveesti sisältöä olla ku kaikki pitää rahassa määritellä ja mitata haha


      • herääunesta

        ja sitten ihmetellään miksi vuokrat nousee? Sulla tulee ihan oikeasti olemaan erittäin hankala elämä jos suhtaudut kaikkeen näin:

        "Mielestäni jokaisella on oikeus valittaa ja pitää valittaa, jos kokee tulleen väärinkohdelluksi".

        Olet erinomainen esimerkki realiteetin menettäneestä nykynuoresta, jonka keskittymiskyky riittää maksimissaan 5 minuuttia kuunnella kun aletaan puhumaan hankalista asioista. Tämä kommentti kertoo paljon:

        "kun aikuisena rupee kyseenalaistamaan systeemiä ja haluaa tietää oikeutetuksen asioille."

        Samoin kuin tämä aloituksessasi:

        "Lisäksi oli viimesyksynä taas lappu ilmestyny postiluukkuun, et käyvät viemässä varastoista kaikki pyörät pois joita ei ole merkitty, et ovat käytössä. Eivät siis ilmota mitenkää muuten ku jollakin paperilapulla postilaatikkoon, kun itsekki olen sen verran teknologian orja et kaikki tulee s-postiin tai muuten elektronisesti, nii enpä hirveesti käy kattelemassa postia.. "

        Olet siis mielestäsi systeemin uhri? Systeemin, josta on ihan lainsäädäntö myös näitä valittamiasi tilanteita varten. Ja että ihan aikuisena... Tämän lisäksi olet juuri tullut kertoneeksi, ettet tarkista postiasi? Siis ihan oikeasti? Jätät siis paperilla tulevat laskut, veroilmoitukset jne huomioimatta kun ne eivät tule elektronisesti?

        Tämä kommentti olikin jo sitten aivan helmi:

        "Sen maksaa ihan se toimeksiantaja kaipa sinä sen tiedät. Eipä taida sun elämässä hirveesti sisältöä olla ku kaikki pitää rahassa määritellä ja mitata haha"

        Samaan lauseeseen on sisällytetty kustannustietoisuus ja sen jälkeen kustannusten halveksunta.


      • tahdon_vaadin_ansaitsen

        > Samaan lauseeseen on sisällytetty kustannustietoisuus ja sen jälkeen kustannusten halveksunta.

        Normaali sossunelätin logiikka. Vuokran maksaa sossu, näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Ei ole mitään merkitystä sillä, paljonko touhu maksaa. Niin kauan kuin lystin maksaa joku muu. Minulle kuuluu ilmainen asunto, koska olen äitini kullannuppu, maailman napa ja tämä on saavutettu etu. Niin mieleni pahoitan, jos näin ei ole.

        Mutta itselle ei saa tulla senttiäkään ylimääräistä kulua eikä vaivaa. Vuokra ei saa nousta eikä asunnossa kukaan saa käydä. Silti pitää olla halpa vuokra, kaljarahaa ja asunnon pitää mystisesti pysyä tip top kunnossa, vaikkei mussukan äiti sitä viikottain kävisikään siivoamassa eikä roskapussitkaan aina jaksaisi kävellä ulos.

        Vuokraloisillahan tuntuu olevan melko normaalia, että roskapussi unohtuu "pariksi päiväksi" oven pieleen, mistä seurauksena kosteusvaurio lattiassa. Sitten sopiikin ihmetellä, miten sen saisi häviämään itsekseen, kun se on itsekseen siihen tullutkin ;-D


    • 8954993

      Vaikuttaisi olevan aivan normaalikäytännön mukaista kerrostaloyhtiöissä, myös omistusasuntojen kohdalla, mutta sitä pitää itse osata reagoida ottamalla yhteyttä isännöitsijään, jos syystä tai toisesta ei sovi, että huoltomiehet käyvät yleisavaimilla ilmoitettuna ajankohtana

      Ja pyöriäkö ei voi muka mitenkään merkitä?? Lappu kiinni sarveen narulla ja siihen omistajan numero.

      • KÖKKÖKKÖÖ

        Tottakai ne voi merkitä ja merkitsinki.. Kyse on siinä, et tuolloin kun vain paperilla ilmoitetaan ja kämppä on tyhjillään, niinkuin kaverillani oli tuohon aikaan. Niin sieltä lähtee ne pyörät pois ja ompa mukava palata takasi ku heti joutuu omiaan ehtii ja kyselee takasi.

        "Vaikuttaisi olevan aivan normaalikäytännön mukaista kerrostaloyhtiöissä, myös omistusasuntojen kohdalla". Taijampa sitte isona hommata paljon kerrostalohuoneistoja ja vuokrata niitä. Sit vaa marssin sisälle asuntoon ku oon pistäny paperin sisään, jossa sanotaan "Tulen asuntoosi tekemään remontin päivämääränä 12-16.5.2032 klo 06.00-19.00. Mielestäni tollasiin pitää kysyä lupa, eikös se taida olla ihan laissakin määrätty? Remontin saa tehdä mutta ajankohta pitää sopia vuokralaisen kanssa sopivaksi.


      • 8954993
        KÖKKÖKKÖÖ kirjoitti:

        Tottakai ne voi merkitä ja merkitsinki.. Kyse on siinä, et tuolloin kun vain paperilla ilmoitetaan ja kämppä on tyhjillään, niinkuin kaverillani oli tuohon aikaan. Niin sieltä lähtee ne pyörät pois ja ompa mukava palata takasi ku heti joutuu omiaan ehtii ja kyselee takasi.

        "Vaikuttaisi olevan aivan normaalikäytännön mukaista kerrostaloyhtiöissä, myös omistusasuntojen kohdalla". Taijampa sitte isona hommata paljon kerrostalohuoneistoja ja vuokrata niitä. Sit vaa marssin sisälle asuntoon ku oon pistäny paperin sisään, jossa sanotaan "Tulen asuntoosi tekemään remontin päivämääränä 12-16.5.2032 klo 06.00-19.00. Mielestäni tollasiin pitää kysyä lupa, eikös se taida olla ihan laissakin määrätty? Remontin saa tehdä mutta ajankohta pitää sopia vuokralaisen kanssa sopivaksi.

        Se luvan kysyminen on siinä etukäteen annetussa ilmoituksessa ja jos ajankohta ei käy, voi toki yrittää sopia toisen, mutta ei asukas voi yleensä kieltää niitä huoltotoimia. Sitten sen täytyy olla jo vähän suurempi operaatio, että siitä työn ajankohdasta asukas saisi itse ehdottaa ensin, mutta niitäkin tietysti on joskus. Kiireellisissä tapauksissa voidaan tulla myös ihan ilmoittamatta yleisavaimilla. Ja erikseen on vielä sellaisetkin tapaukset, että tullaan vaan oven taakse tuurilla soittamaan ovikelloa ja jos ei päästä, niin lopuksi lähdetään hakemaan apua isännöitsijältä tai huoltoyhtiöstä.
        Siihen kyllä tottuu ja käytännöt vaihtelee taloyhtiöiden välillä, mutta en ymmärrä, mikä ongelma on päästää huoltomiehiä käymään huoneistossa. Kameravalvonnan saa laillaa huoneistoon päälle ja ilmeisestä vaaran uhasta tai oven avauksesta käynnistyvästä hälytyksestä pitää asukkaan tietysti varoittaa näkyvällä tavalla.


      • KÖKKÖKKÖÖ

        Ongelma ei ole päästää ketään asuntoon sisälle, päästin heidät silloin ku tulivat. Kysymys onki siitä, jos se aika ei käykkää, en ole kotona, yms.. Mullaki on lemmikki talossa, joka piti pistää pois remontin ajaksi ja vaikee sitä on pistää pois, jos itse ei ole kotona.
        Ainut ongelma on mielestäni tuo käytäntö jolla asiat hoidetaan kerrostalossa, mut tiiän kyl et onha se vaikeaa kaikilta erikseen kysyä ja ne joille se ajankohta ei käy ne pyrkii sopimaan erikseen.


    • Narinavuokralainen

      Edelleen, älä narise.

      • Oskucatmon

        Miksi en saisi valittaa, jos koen niin aiheelliseksi?? Mielestäni tämä on yksi Suomalaisuuden suurimpia ongelmia, ei valiteta vaikka mitä meille tehdään. Hallitus nostaa veroja, pidentää työpäiviä, laskee palkkoja jne... Pitäs vaa olevinaan kestää eikä ikinä valittaa, ei ihme et tällä maalla menee päin persettä.


      • sadföalsdfkjas

        tämä maa menee päin persettä sen vuoksi että kaikki vain valittaa eikä ala tekemään asioita. Oletetaan että valtio hoitaa kaikki ja tärkein asia on keskustella kuin sosiaalitukia saataisiin lisää. Siinä sitä hyvinvointia kasvatataan


    • yleisavain

      No, noista kaikista asioista olisi kuulunut laittaa vähintään sähköpostia, laputuksen lisäksi. Tämähän on päivänselvää. Työni puolesta tiedän että näin myös yleensä tehdään, ainakin Tampereen seudulla. Mutta mutta.. Mitä tulee pohjois-karjalaisen juntin mielenliikkeisiin, niin niistä ei täysjärkinen ihminen kykene kiinni saamaan. Muuta vittuun sieltä ennen kuin itsestäsi tulee samanlainen.

      • asöldfjka

        kerroppas "työn puolesta tietävä" mistä löydät kaikkien vuokralaisten sähköpostiosoitteet?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1526
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1437
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1409
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe