Hei! Lähdössä 30.5. ko. paikkaan. Kertokaa kokemuksia paikasta, säästä, hotellista, ihan kaikki kiinnostaa, matkassa mukan lapsi 5 v. minkälainen aamupala hotellissa noin lapsen silmin katsottuna?
Phytagorion TUI Family Life Doryssa Seaside Resort
9
691
Vastaukset
- simpukoitakin
Paras hotelli missä ollaan oltu. Ruoka hyvää ja monipuolista, lapsille oma buffapöytä.
Village puolella oltiin, vaikka hiukan kallimpi, oli kyllä hintansa väärti. Iltaohjelma kaikkia viihdyttävä, niin aikuisia kuin lapsia. Alueella oma "teatteri" iltaohjelmaa varten.
Alue on pieni kylä, jonne ei ulkopuoliset pääse. Kylälle vajaa 2km matka. Kävellen jaksaa, tosin matkan varrella ei ole mitään. Pelkkää tietä. Auto kannattaa vuokrata, jos haluaa nähdä vähän laajemmin. AI:hin kuului myös välipalat allasbaarista, josta sai monipuolisesti kaikkea. Rantatuoleja oli aina saatavilla, altaalla tuolit saattoivat olla tiukassa. Ja turhaa varailua oli paljon. Oltiin kesäkuussa ja altaiden vesi oli jääkylmää. Rannalle sai myös napin painalluksella tilattua välipalaa. Tämä palvelu tosin meitä ainoastaan huvitti.
Hyvät nurmialueet pelailuun yms.Alueella pieni kauppa, lettubaari sekä hyvin pieni vaateliike.
Pyykinpesu palvelu, ja huoneen telkkarista näkyi suomen neloskanava :)
Rantapyyhkeet kuului palveluun ilman eri hintaa, olisiko ollut 3 kertaa vaihto puhtaisiin viikon aikana. Tämä palvelu kyllä kai tänä vuonna poistunut, samoin tullut rantatuoleille maksu, mitä ei ennen ollut. Meille AI oli hyvä valinta, sillä lähellä ei ole paljon ravintoloita, mihin mennä lapsen kanssa pikaisestikin joskus syömään.
Lentokenttä on aivan vieressä, ja hauska oli katsella kun koneet nousivat liki otsatukkaa hipoen ilmaan.Mitenkään häiritsevää tämä ei ollut, vaan kiva niitä seurata. - merkuriusko
Myös kiinnostaisi kovasti kaikki tieto...
- 2018palataanSamokselle
Samos on pieni ja helppo liikkua. Sää aina arpapeliä mutta jos sataa,tuulee,mene toiselle puolelle saarta,sää aivan eri. Samoksella usein tuulee mutta se ei pahemmin haittaa,kesäkuunalku useimmiten lämmin jollei kuuma.
Toissa vuonna oltiin samaan aikaan,kokkarissa satoi ja kylmää, vathyssa taas lämmintä,auringoista.
Parasta ruokaa kreikassa,olen saanut samoksella,huonoa ainoastaa mustekala, tilattiin väärin eli sekin oma syy. Pieni ja rauhallinen paikka,pytis aika "vilkas" ja upea lomakohde. Hotellistanne ei kokemusta, ei hätää silti. Aamupalahan vaihtelee mutta ei ole huono missään. Kauppaan ostoksille,torille ja itse puristamaan appelsiineja jne.
Käsittääkseni pääse hotellista pyttikseen ,hotellinkuljetuksella,useita kertoja päivässä,eikä maksa mitään. - 2018palataanSamokselle
Huonohan aamupala voi toki olla mutta ei teidän hotlassa ja vastaavissa4-5 tähdenhotlissa.
- perhelomalainen
Hei, laitatko Odeska (ja muutkin) matkakertomusta palattuasi. Ollaan perheenä (6 v. mukana) lähdössä kesäkuun puolivälissä Doryssaan ja kaikki tieto myös kiinnostaa. Lapsella on uimakoulu varattuna ja mietin tarkeneeko altaassa jo hyvin...
Hei! Juu, laitan reissun jälkeen tietoja paikasta.
- SinneMenossa8.8
Odotellaan...
- perhelomalainen
Palattiin juuri Doryssasta ja oli hyvä loma. Eka päivänä oli vähän tuulista ja vain 27 c, silloin altaan vesi tuntui kylmältä. Myöhemmin kuitenkin jopa 39 c ja vesikin lämpeni... :) Illallakin tarkeni ilman pitkähihaisia.
Meillä oli AI-paketti varattuna ja hyvin ajoi hommansa. Ruoka oli raikasta ja hyvää. Myös kreikkalaisia ruokia buffassa tarjolla mm. moussakaa, osso buckoa , gyros pitaa ja filotaikinasta tehtyjä pasteijoita eri päivinä vaihdellen. Meillä oli mukana 6-vuotias jolle löytyi hyvin syötävää esim. kalapuikkoja, muussia aikuisten pöydästä, pastaa ja pitsaa, lihamureketta. Jälkiruoat olivat tosi herkkua ei mitään tusinapullaa. Tuoremehut koneesta olivat aika äklöjä mutta valmiita smootheja oli myös tarjolla. Rannalla oli pieni AI-baari josta sai pientä syötävää (nuggetteja, pitsaa, melonia jne.) ja tietty juomaa. Meille maistui gintonic ja lemonsplash, ja jäätelö tietty.
Lapsella oli uimakoulu varattuna ja se kesti aina 45 min ja oli tykätty. Lastenkerhotoimintaa oli myös erillisessä lastentalossa ja sielläkin käytiin viihtymässä 6-11-vuotiaiden kerhossa ilmaiseksi.
Oli myös maksullisia iltajuhlia ma, ke ja pe iltoina 7 - 10 euroa per ilta. Lapsemme kävi suklaajuhlissa ja hawaji-illassa ja tuntui pitävän, sai suomalaisen kaverikin jonka kanssa loma meni kivasti yhdessä.
Huone oli village-osassa ja ihan toimiva, hyvä ilmastointisysteemi ja siisti. Mitä nyt hämähäkkejä ja pikkumurkkuja välillä näkyi.
Retkillä emme juuri käyneet kun uimakoulu rajoitti menoja. Pythagorionissa kävimme jalkaisin pari kertaa. Ostimme tuliaisiksi mausteita ja oliivisaippuaa pääkadulta ja söimme Orangessa jäätelöä. Kerran kaahasi auto niin kovaa tiellä että meinasimme jäädä alle eli tarkkana sai olla.
Emme ole ennen Kreikassa käyneet ja voisimme hyvin tämän kokemuksen jälkeen mennä uudestaankin.- ossobucko
Osso bucco ei ole kreikkalainen ruoka
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 181792
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271517Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101497Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511175Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840