Numeron piilotus päällä

Minulla on salainen DNA-liittymän puhelinnumero. Olen vuosia pystynyt soittamaan *31# -etuliitteellä niin, että numeroni näkyy halutessani vastaanottajalla.

Nyt tällä etuliitteellä ei näytä olevan mitään merkitystä vaan numero on silloinkin piilotettu vastaanottajalla. Otsikon mukainen teksti tulee näytölle.
Sen on ilmeisesti täytynyt muuttua aika äskettäin.
Telian salaisesta numerosta DNAn liittymään soitettaessa numero näkyy em. tavalla.

Yritin etsiä verkosta ja DNAn foorumilta, mutta tästä muutoksesta en löytänyt mitään selvitystä.
Onko nyt enää mitään keinoa saada soitettaessa DNAn salainen numero näkyviin vastaanottajalla?
125085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei ole operaattorikohtainen. Siis kaikilla puhelinmerkeillä ja/tai käyttöliittymillä omanlaisensa asetukset.
Etsi oman puhelimesi käyttöohjeesta apua.

Äänestä

Olen n. 10 vuotta pystynyt samalla puhelimella ja samalla DNAn salaisella liittymällä soittamaan *31# -etuliitteellä niin, että numeroni näkyy halutessani vastaanottajalla.

Olen n. 15 vuotta pystynyt eri puhelimella ja samalla DNAn salaisella liittymällä soittamaan *31# -etuliitteellä niin, että numeroni näkyy halutessani vastaanottajalla.

Numeron näkymistä ei voi tällä DNAn kortilla enää vaihtaa samalla tavalla puhelimesta riippumatta.

Äänestä
  • Minulla on DNA:n salainen numero. Olin järkyttynyt, kun numeroni näkyy tuntemattomalle soittaessani. Mistäkö tiedän että näkyy, koska puheluun vastaaja kysyi onko numerosi tämä joka tässä näkyy.

    Äänestä

  • toisinpäinjärkky kirjoitti:

    Minulla on DNA:n salainen numero. Olin järkyttynyt, kun numeroni näkyy tuntemattomalle soittaessani. Mistäkö tiedän että näkyy, koska puheluun vastaaja kysyi onko numerosi tämä joka tässä näkyy.

    Oletko vaihtanut liittymätyyppiä?
    Minulla numero oli pari kuukautta salaamaton. kun DNAn puhelinmyyjä ei merkinnyt numeroa edelleen salaiseksi.

    Kävi ilmi, kun puhelinmyyjät alkoivat soittelemaan. Oli lähellä tulla paljon sitä isompikin vahinko.

    Äänestä

  • DNA lisäsi liittymään tarpeettoman netin. Ei muita muutoksia. Numero on salainen, tarkistin, silti näkyy. DNA Perus päivähinta puheluista enintään 0,99 €/vrk 12kk, luulin että voimassa rajattoman ajan. Eli tulipahan tuokin asia samalla tarkistuksella ilmi. Harkitsen numeron siirtoa 12 kk ajan umpeuduttua toiselle operaattorille, joka ei pakota ottamaan tarpeetonta nettiä. Vaihtoehdot kuitenkin ovat vähissä, koska haluan säilyttää numeron.

    Äänestä

  • toisinpäinjärkky kirjoitti:

    Minulla on DNA:n salainen numero. Olin järkyttynyt, kun numeroni näkyy tuntemattomalle soittaessani. Mistäkö tiedän että näkyy, koska puheluun vastaaja kysyi onko numerosi tämä joka tässä näkyy.

    Koko käsite "salainen numero" kannattaisi unohtaa. On listattuja ja listaamattomia numeroita. Se näkyykö numero vastaanottajalle on eri asia. Sen voi asettaa joko puhelimesta tai operaattorin päästä.

    Äänestä

Eikö kellään ole DNAn salaista numeroa?

Äänestä

minulla on DNA:n salainen numero.
Ja numeroni näkyy,jos tahdon. Eli sen saan pois päältä puhelin valikosta.
Tai valikosta löytyy myös,että sopimuksen mukaan,eli voi muuttaa miksi haluat.

Äänestä
  • Olen kokeillut kahdessa erimerkkisessä puhelimessa DNAn kortilla. Puhelimen asetus ei vaikuta numeron näkyvyyteen eikä *31#. Siis kummallakaan ei näy.

    Pääsetkö kokeilemaan tuon *31#?

    Äänestä

Mulla on Samsung GT-C 3595 peruspuhelin ja salainen numero. Saan vaihdettua asetukset-puhelu-kaikkipuhelut-omanumero näkyykö vastaanottajalle numeroni. Vaihtoestoina verkonmukaan lähetä ja piilota. Toimii satavarmasti. Kyllä luulis älyluureissa olevan myös joku mahis.

Äänestä

DNAlla muutettiin asetuksia niin, että vaikka numero on tiedusteluissa salainen, niin soittaessa se näkyy DNAn puolesta, mutta nyt on mahdollisuus puhelimen asetuksella vaikuttaa siihen.
Eli puhelimeen asetus ettei näy soittaessa ja *31# -etuliitteellä numero näkyy.

Asetus on DNAlla muuttunut, kun liittymätyyppi vaihtui viime vuoden lopulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SyvästiJärkyttynyt kirjoitti:

Minulla on salainen DNA-liittymän puhelinnumero. Olen vuosia pystynyt soittamaan *31# -etuliitteellä niin, että numeroni näkyy halutessani vastaanottajalla.

Nyt tällä etuliitteellä ei näytä olevan mitään merkitystä vaan numero on silloinkin piilotettu vastaanottajalla. Otsikon mukainen teksti tulee näytölle.
Sen on ilmeisesti täytynyt muuttua aika äskettäin.
Telian salaisesta numerosta DNAn liittymään soitettaessa numero näkyy em. tavalla.

Yritin etsiä verkosta ja DNAn foorumilta, mutta tästä muutoksesta en löytänyt mitään selvitystä.
Onko nyt enää mitään keinoa saada soitettaessa DNAn salainen numero näkyviin vastaanottajalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu