Bangkok-Miami-Orlando-Vegas-Bangkok

Buccis-Putka

Suomen menestyneimpiin hävittäjälentäjiin lukeutuva Lerppa-niminen nuori eläkeläinen, insinööri-majuri-sijoittaja-lentokapteeni, huipputeknologian taitaja, purjehtija, NASAn alihankkija ja SpaceX projektin erikoisasiantuntija on taas "on the road" ja maailmantyylillä tietenkin!

Tällä kertaa mukana ei ole thaineitsytvaimo eikä hyvissä väleissä oleva ex-vaimokaan.

Sankarimme matka kulkee SpaceX raketin laukaisun tarkkailijan hommista, aina vanhaan tuttuun Orlandoon, joka kummittelee säännöllisesti tämän henkseleitä käyttävän ja arvovaltaisesti piippua pössyttelevän ihmisneron kertomuksissa.

Sieltä tämä rento, tyylikäs ja varakas maailmanmies jatkaa matkaansa kohti Las Vegasia, josta huone varattu vanhasta kunnon Caesars Palacesta, jonka nimen tuo IT-lahjakkuus kuitenkin kirjoitti väärin. Toiveenaan tällä ihmisnerolla on hotellille, että siellä olisi edullinen netti. (Ei ole kukaan ilmeisesti kertonut tohvelisankarille, että netittömän hotellin löytäminen Jenkeistä on nykyään jo haastavaa)

Sanoipas olevansa kuukauden Amerikan reissussa, mutta nyt onkin palaamassa Bangkokiin viikon päästä.

Kysyisin hieman noista kellonajoista. Sanoit keskustelun kellonaikojen mukaan olevasi matkalla Vegasiin eilen illalla klo 19.00. ja 21.14. Vegasin aikaa ja kerroit olevasi kohta perillä. Mutta mutta... Sitten palasitkin jatkamaan juttujasi (Caesars Palacesta?) Klo 03.00. Vegasin aikaa, joka yllättäen on Bangkokin aikaa sama aika, milloin aloitat trollaamisen täällä palstalla.

Haisee... Haisee...

Kun olet trolliksikin niin typerä, että käytät aina kaikessa kaikkein tunnetuimpia paikkoja ja nimiä kuten Miami, Orlandon Disneyworld, Las Vegas ja Caesar Palace sieltä. Voisit kokeilla joskus saduissasi olla hieman omaperäisempi.

Mutta tulipahan sekin selvitettyä nyt, että tuo huikentelevainen "Thailady / ThaiTT" on nekin sinun nimimerkkejäsi. Tuo "ThaiTT" nimimerkilläsi kirjoittama satu toisessa ketjussa on likimain suora kopio siitä "Rahasta lähimmäistäsi" australialaisesta huumorikirjasta koskien Pattayaa,
jota olet täällä nyt innokkaasti siteerannut "factana" liki joka ketjussa ja kerrot että et ole 20 vuoden aikana nähnyt yhtään rakastunutta thainaista, koska he ovat sinun mukaasi pahoja ihmisiä, jotka vievät rahat rumilta perunanenäisiltä vanhoilta lihavilta perversseiltä, mutta sitten ne ei viekään kun ne huomaa ettei sinulla ole rahaa. Samaan aikaan olet itse tarinassasi thain kanssa onnellisesti naimisissa ja shoppailette jouluisin Pattayalla seurassanne lapset ja peräti vielä ex-vaimosikin.

Olet Suomen epäloogisin ja epäuskottavin henkilö. Paroni von Münchhausenin seikkailut jäävät hopealle sinun rinnallasi. Onhan sekin meriitti. Vai onko sittenkään meriitti olla Suomen huonoin valehtelija?

28

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kela-Wee-Travels

      Taisipa se jonkun esittämä versio näistä lerpan matkoista olla lähempänä totuutta. Kuun vaihteessa tullu lerpalle sossurahat ja hän haki muovikassitolkulla matkailujuomia yksiöönsä, josta luxusmatkat sitten alkoi ilman lentolippuja ja hotellivarauksia. Netti toimii kylläkin, koska sossu maksaa liittymän "työn hakua" varten.

      • yleisönpyynnöstä

        Mystinen numeromies(?), hanuristilerppa, onkopoika,numerolerppa thainmies, heikkilä68, nitteri, pilleriauttais, taxiterojkl, thaimaa1, Thaimaa11, poiyutr, OtaHanuriinpoju ja 3rumaaTeroa ThainAviomiesOriginal10, Koskinen68 , thailady, thaiTT, diapetesarska, tukevasavosta, .  .. multipersoona, "superlahjakkuus" on nykyään myös matkailuyrittäjä. Nykyään hän toimii aktiivisesti kotimaanmatkailun parissa, unohtamatta päänsisäistä googlen avulla suoritettua thaimaan matkailua.

        Lerppa-travels on erikoistunut järjestämään varsinkin kesäaikaan kiertoajeluita hiekkaharjussa, matkustaminen tapahtuu Lerppa-travelsin perustajan hanuristilerpan ideologian mukaan pummilla paikallisbusseilla. Kiertoajelun jälkeen seurue kokoontuu boccicseen, jossa kerätään kolehti, jolla ostetaan mahdollisimman monta keskioluttuoppia (kela- ja sossunrahapäivinä myös illan isäntä osallistuu kolehtiin vaatimattoman varallisuutensa mittapuulla runsaalla kädellä), piipahdetaan googlen avulla numeromiehen selostamalla kiertoajelulla Pattayalla, (kiitos valkokankaan keksijälle, kaikki mahtuu mukaan!!!),suunnitelmissa on laajentaa googlematkat myös hua hiniin, ongelmaksi on muodostunut kohtee surkeuden vuoksi melko niukka videomateriaali, iltaa jatketaan hanuristilerpan mittavaa ladyboy katalogikokoelmaa selaillen ja lämminhenkisillä kimpparunkuilla seurusteluravintolan wc-tiloissa, josta siirrytään luontevasti häiriköimään muita (mahdollisia) asiakkaita perinteisellä "tarjoo kalja" fraasilla, sekä hörpitään olutta muiden asiakkaiden tuopeista heti, kun siihen mahdollisuus aukenee. Ohjelmistoon kuuluu myös illan isännän, hanuristilerpan epävireisen kitaransoiton ja kotikutoisen ladyboi-asusteen säestämä nuotin vierestä esittämä "aikuinen nainen", Illan isäntä myös pitää myös kuvitteellisen esitelmän "NASA:n" lukuun muka tekemistään töistä (tämä aiheuttaa tahattomia naurunhörähdyksiä keskiolutpöhnäisessä kuulijakunnassa), josta luontevasti siirtyy kehuskelemaan olevansa sotilasarvoltaan peräti majuri oikein insinööri sellainen (tässä kohtaa, niillä jotka olivat lerpan kanssa samaan aikaan kutsunnoissa, ja jotka tietävät että lääkäri passitti lerpan kotiin jo ovelta c-papereiden kera, karkaa huutonaurun ohella pikkuisen kitkerää yrjöä suuhun), mainiten myös olevansa lentokapteeni, jolla on helsingin talvipuutarhan veroinen kukkatarha, siis mestaripuutarhuri myös, kotona (miten lie mahtuu 19 neliön hiekkaharjulaisyksiöön), sekä kansainvälisen tason arvostettu koirankouluttaja (erikoistunut thai ridgeback rotuun),unohtamatta väliin kertoilla "asiantuntevasti" (siis mitä on netistä lukenut) Pattayan ostos- ja majoituspaikoista. Illan viimeisenä ohjelmanumerona, valomerkin jälkeen on riidanhaasto hiekkaharjulaisittain nakkikopin jonossa, josta poikkeuksetta on seurauksena nolo selkäsauna, tähän ohjelmanumeroon osallistuu yleensä vain lerppa itse, sillä muilla googlematkaajilla on edes saman verran älliä päässään kuin hevosella ja he tajuavat hipsiä vähin äänin kotiin yörunkulle.

        Joskus, mutta äärimmäisen harvoin (koska joku raja se on sika-amaliallakin, toisinaan on tarpeeksi kova känni) verinenäistä sankariamme lohduttaa toinen kokenut mielikuvitus/google-matkailija, "lievästi" ylipainoinen yksinhuoltajaäiti (gambialaisen ylikonemestarin jäljiltä) Sika-Amalia.

        https://www.nauris.fi/l/11288.jpg

      • Anonyymi
        yleisönpyynnöstä kirjoitti:

        khiijaiii..

    • Lerppanaamio

      Muutama facta numeromiehestä.

      Koska numeromiehellä on pitkä ja perinteikäs historia, on hahmosta syntynyt Hua Hinin viidakkoon lukuisia Vanhoja viidakon sananlaskuja. Kertomuksissa näitä sanontoja esitetään tunnelmaa lisäävinä juontajateksteinä. Näistä tunnetuimpia ovat seuraavat:

      -Kun Lerppa liikkuu, on salamakin hidas kuin etana.

      -Lerppa hiipii äänettömämmin kuin viidakkokissa.

      -Et koskaan löydä Lerppaa - hän löytää sinut.

      -Kun Lerppa kysyy, silloin vastataan, mutta sitten Lerppa kysyy uudestaan

      -Lerpan hengityksen haju saa verenkin hyytymään.

      -Lerpalla on kymmenen tiikerinnahan voimat.

      -Älä koskaan tähtää aseella Lerppaa. Luoti voi kimmota kumipäästä.

      -Lerpalla on tuhat silmää, tuhat korvaa ja kaksi tuhatta nimimerkkiä.

      -Lerppa on kova koville, mutta lerppa ei.

      -Joka näkee Lerpan lärvin, häntä kohtaa kauhea naurukuolema

      -On tilanteita, jolloin Lerppa pääsee lomille laitoksestaan ja kävelee Vantaan kaupungin kaduilla kuin kuka tahansa meistä.

      -Herätä pimeässä ja nähdä Lerppa - mikä kaamea kohtalo kenelle vaan.

    • oikeaotsikko

      Tositarinaan perustuva otsikko Lerpan matkailuviikonloppuun olisi seuraavanlainen:

      -Hoivakodista viikonloppuvapaa
      -Terveyskeskus reseptin uusiminen
      -Sossuun itkemään -Pankkiautomaatti
      -Apteekki -Alko -Siwa -Hima -Buccis -Nenä verille -Haistattelua -Huutoa -Porttikielto
      -Ostarilta varastettu mopo
      -Hirvikolari postilaatikon kanssa -Oja -Avomurtuma -Selkäsauna mopopojalta
      -Poliisi -Puhallutus -Ensiapu -Tiksin putka -Esikuulustelu -Invataksi kotiin -Tyhjän muovikassin ravistelu -Itku -Nappeja naamariin ja Nettiin

    • Ev-Ltn-Kukkonen
      • osaalerppalentää

        Siitä on leikki kaukana, kun lerppa koneellaan alinopeudella jyrkkää kaartoa tehdessään, polkaisee oikealle kaartaessaan, vasemman jalan pohjaan. Noinkin matalalla lentäessään ei ilman heittoistuinta olevalla laitteellaan selviä ilman HYKS Psykiatriakeskuksen apua, mutta onneksi ei Hiekkaharjusta ole pitkä matka ja ambulanssikuljetus menee yhteiskunnan, siis meidän veronmaksajien piikkiin.
        Eihän tämä toki ole ensimmäinen kerta lento kapteeni lerpan ilmailuharrastuksissa, hänhän viime pääsiäisenä luudalla lentäessään koki valaistuksen ja joutui suljetulle pariksi kuukaudeksi, sai kuitenkin äidin lainapuhelimen pitää, joten meitä lukijoita pääsi ilahduttamaan edelleen. Tämähän oli myös johtavan Psykiatrin mielestä ainoa keino rauhoittaa lentäjänä esiintyvä paradoksinen henkilö, siksipä Sika-Amaliakin taipui puhelimen lainaukseen pidemmäksi ajaksi.

      • ilmailun_historiaa
        osaalerppalentää kirjoitti:

        Silloin kun Lerppa oli hetken aikaa varusmiehenä Tikkakoskella, ennen psykiatrilta saatua kotiutuspaperia, niin tupakaverit kutsuivat häntä nimellä TopKani ja siitä lerpalle tuli sellainen Tom Cruise-olo ja tarinan siivet alkoivat saada nostetta aikaan.

    • Buccis-Putka

      Tässäpä oli minun viimeaikaiset matkani lyhyesti kerrottuna.

      • silminnäkijämies

        Eihän tuohon voi muuta sanoa kuin Viva Las Vegas! Bucciksesta löytyy hetelmäpeli, niin kyllä siinä pääsee sellaiseen vegastunnelmaan ihan pikku kolikoillakin, eikä tule jet lagiakaan.

        Kerran Lerpalle tuli siinä hetelmäpelissä kolme mansikkaa rinnakkain ja Lerppa siitä jackpotista innostui niin kamalasti, että kaljat purskahti suusta laitteen päälle. Lerppa voitti 10 sentin panoksella 80 senttiä, mutta laitteen putsaaminen maksoi femman.
        Siinä tuli sitten riitaa henkilökunnan kanssa, kun Lerpalta ei sitä 4,20 euroa alkanut löytymään. Siivooja vetäisi Lerppaa mopilla naamaan, niin että Lerpan ainoa oma hammas jäi mopin muovivarteen kiinni.
        Lerppa kaatui seljälleen niin, että pää meni vessan gyproc-seinästä läpi. Lerppa kannettiin pihalle sotkemasta enempää paikkoja ja ilta päättyi poliisikyytiin, kun verinen ja kiroileva Lerppa tavoitettiin polkemasta jonkun Helkama-mopedia vimmalla käyntiin.

    • YleisönPyynnöstä

      LOPETA JO.

      KIRJOITTELUSI ON HAUSKOJA VAI SINULLE ITSELLESI.

      • Lerppa_Journey

        Lerpan elämä ei ole mikään vitsi. Se on seikkailu. Seikkailut ei aina ole hauskoja.

      • IdiootilleSaaNauraa

        Huutajalla huono huumorintaju. Lerpan idioottimaiset jutut on säälittävyyden huippu ja suuruudenhullu Lerpalle täytyy nauraa.

      • vwkupla-lerps

        Lerppa älä katkeroidu, vaikka amerikan seikkailusi paljastui kuplaksi, kuten kaikki muutkin juttusi.

      • LOPETAseHUUTAMINEN

        Vai et lue? Miksi sitten kommentoit?

      • Lerpanapumies

        Ei näihin kannata mitään kommentoida, trolli saa vaan haluamaansa huomioita.

      • RauhaMaassaEliPalstoilla

        Hua Hinissä belgialainen (liike)mies tappoi baaritytön ja hyppäsi parvekkeelta kuolemaan. Miettikää jos tuo olisi tapahtunut Pattayalla millainen provo aivopieru Lerpalta olisi päässyt.

      • Tojima

        Lerpan seikkailut on kiinnostavaa ja viihdyttävää kertakaikkiaan.

    • caseisclosed

      Lerpan amerikan valloitus on sujunut hienosti! Ei ole kirjoittanut suuren seikkailunsa aikana tänne kuin noin 200 kertaa. Tänä aamuna perinteiseen kellonaikaan 03:18 lipsautti vaihteeksi numeronimimerkillä.

      Muut nimimerkkinsä olivat "tällä lomalla" pääasiassa "pattayapete, taxiteroTT, fendertale, 654767567657, ThaiTT, terotintin, Hilseheikki, LaiffiJaska, original100, takuueläkeläinen, taxiterojkl, thaimaa1, Thaimaa11, poiyutr, koskinen68, Teppo68, diapetesarska, tukevasavosta, Ulf_pitkäripa jne.

      Totuus Lerppa-Numeromiehestä kävi ilmi tästä ketjusta: "Ajatelkaapa köyhää maalaista": (kiinnittäkää huomiota yhdyssanavirheisiin eritoten)

      ""On erakoitumista myöskin sellaista, että se on oma valintansa. Minun kohdallani ainakin on näin, olen 77 v ukko. Minulla on ihan kiva kun asun yksin kerros talossa,
      , minulla on seuranani televiisio ja tietokone. Minulla on sähkö mopo jolla käyn kaupassa. Minä en halua kenenkään kaveruuteen ihmiset on yleensä V mäisiä. Kun ne näkee jonkun heikomman niin sen näkee jo silmistä ja pään asennosta, millä he näyttävät olevansa ylempänä minua.
      Rukous on tapa jolla ikään kuin keskustelen Jumalan kanssa ja hän siunaa päiväni niin etten tunne yksinäisyyttä. TV7 hengellinen TV kanava on minulla lähes aina auki, millon en ole tietokoneen ääressä. Ihminen löytää paljon lohtua yksinäisyyteensä uskosta. Minulla on käsitys, että kuka nyt sitten ihmisistä välittäiskään tälläisestä huono kuntoisesta ukosta. Yksinäisyydestä ja erakoitumisesta on tullut minulle elämän tapa jota en vaihtais mihinkään muuhun elämän tapaan""

      Se siitä lerpan elämästä ja amerikanmatkasta.

      • PippelisPuppelis

        Kauanko tänä aamuna käytit korkeatasoisen elämäsi aikaa edellä olevan kirjoituksesi rustaamiseen ?

      • caseisclosed
        PippelisPuppelis kirjoitti:

        Kauanko tänä aamuna käytit korkeatasoisen elämäsi aikaa edellä olevan kirjoituksesi rustaamiseen ?

        Olisko mennyt 4 minuuttia.

        Minua vituttaa valehtelijat ja epärehelliset ihmiset.
        Minua vituttaa katkerat ja kateelliset ihmiset.
        Minua vituttaa pahansuovat ja ilkeät ihmiset.
        Minua vituttaa epäloogiset ja psykopaattiset narsistit.
        Minua vituttaa turhanpäiväiset päänaukojat.
        Minua vituttaa piilosta vittuilijat ja omaa pahaa oloaan toisiin purkajat.

        Jos joku olisi vain jotakin noista, niin en viitsisi asiaan puuttua. Mutta tämä meidän numeropelle-lerppa-amalia täyttää nuo kaikki tunnusmerkit, jotka eivät ihmistä imartele.

      • lerppatyömyyränä
        PippelisPuppelis kirjoitti:

        Kauanko tänä aamuna käytit korkeatasoisen elämäsi aikaa edellä olevan kirjoituksesi rustaamiseen ?

        PippelisPuppelis, eli lerppa on ottanut koko vuorokauden käyttöön kirjoitelmissaan, aamuyöstä-myöhäiseen iltaan, suoltaa vakkimaisia tekstejään, milloin milläkin nimimerkillä.

      • PippelisPuppelis

        Nyt Puppe on tyytyväinen.

        Kiva sekoitella vähän pakkaa, kun oireilu senkun lisääntyy.

        Koska kerran joku on ottanut pääelämäntehtäväkseen selvitellä Puputtimen henkilö, niin ainakin pysyvät poissa matkailijoiden jaloista.

    • 654767567657

      Pakila-Mellunmäki-Ogeli-Viikki-Pakila- polkupyörä kierrokseni tuotti yhteensä 28 kpl pantillisia tölkkejä ja pulloja... resuperseet... nyt sihahtaa resuperseet kohta täysi Karjala pintti auki reppanat... tuli vedettyä huhtikuun sopparahat resuperseet jo ekana viikkona... reppanat.. kauhee olo ressukat...

    • Anonyymi

      onko tähän mitään lisättävää..

    • Anonyymi

      Vaikka olenkin kaikissa mainitsemissasi paikoissa käynyt ja monessa muussakin, niin Pattaya on se paikka mihin aina haluaa takaisin. Muihin noista otsikon paikoista en välitä enää uudestaan matkustaa, paitsi että Bangkokin kautta yleensä jpotuu Pattayalle menemään.

      • Anonyymi

        Tietysti haluat se on selvä, ollut aina... syykin on varsin selvä... joten kiitos ja näkemiin reppana.

    • Anonyymi

      Oikein nauraattaa en ole tähän viestiin kirjoittanut ensimmäistäkään riviä, katsos reppana numball alkaa elää omaa elämäänsä tämän palstalla kirjoittavan päässä, ja se ei ole mielenterveydellisesti kovinkaan hyvä merkki, on jopa kirjoittanut muutaman kommentin minun tunnuksella, säälittävää siis todella...

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe