Tuet uusjako

Suomessa on heikennetty erilaisia köyhientukia, pitäisikö muiltakin tuensaajilta leikata jotakin?

Tässä esimerkki uudesta tukipolitiikasta.
Maataloustuet ovat suuria, niitä voisi leikata omistus säännöillä, eli kukaan ei saisi omistaa maata eikä metsää kuin korkeintaan 100 hetaaria.
Maatalous yrittämiseen tulisi uusia omistajia ja työpaikkoja, tukirahan saajat lisääntyisivät ja joutuisivat oikeesti tekemään töitä.

Voisin jatkaa luetteloa, mutta annetaan maaseudun tulevaisuudelle mahdollisuus esittää mielipiteensä, koska hekin arvostelevat työttömien tukirahoja.
477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Totta 50 luvulla suomessa olivat suurimmat elikeinot maa-ja metsätalous ja pienet tilat tulivat toimeen ilman tukia.

Sitten alkoi suuruuden ihannointi ja pientilojen lapset lähtivän työn perässä kasvukeskuksiin voisi sanoa, että työttömät ovat maalta paenneitten jälkeläisiä.

Kokkolan väestöstä vain pieniosa on gamlakaarlebyyn ja kaarelelan jälkeläisiä.

Suomihan voidaan uusasuttaa, kun työttömille/henkilö palautetaan 10 hehtaaria maata, jotka olivat esivanhempien omistuksessa, eli torpparilaki voimaan ja suomi pelastuu.

Joku voi sanoa, etteihän 10 hehtaarilla tule toimeen, mutta onhan meillä perusturva ja sieltä voi hakea hiukan lisää jos maatalous tuet eivät riitä.

Äänestä

Tervetuloa maaseudulle tukia nauttimaan. Täällä maaseudulla maataan kesät talvet teidän kaupunkilaisten kustannuksella. Mutta jos kateeksi käy, niin tervetuloa nauttimaan maatalouden tukia, myytäviä maatiloja kyllä löytyy.

Ja kaupungissahan talojen tonttien koon voisi rajata 100 neliöön. Kyllä siinä nelihenkinen perhe sopii hyvin asumaan.

Äänestä

Myytävänä 11 hehtaaria maata johon saa maataloustukea, kauppa käy ilmaisesta maasta saa hyvän hinnan.

Asiahan on niin kuin intiaanit sanovat maata, vesiä ja taivasta ei voi kukaan omistaa se on vain varkaitten laatimia lakeja.

1800 luvulla metsämaasta ei maksettu mitään, maksettiin vain niistä kaadetuista puista.

Jumala loi ihmiset, jotka keksivät ahneuden, pitää omistaa ja haalia lisää, antakaa maat ja metsät takaisin ihmisille, niin kaikki vaurastuvat.

Äänestä

Maatalous+on+Suomessa+kannattamatonta+toimintaa,+siis+se+perinteinen.+Maidot,+lihat+ja+viljat+saa+Tanskasta+halvemmalla,+koska+säät+ja+ilmasto+ovat+yksinkertaisesti+armeliaampia.+Lisäksi,+keskimäärin+maatalous+vastaa+informaatioajan+maissa+noin+5%+elinkeinoelämästä+häviten+sekä+teollisuudelle+että+palvelusektorille,+joten+tuoltakin+osin+voidaan+puhua+museotoiminnasta.+Maataloustukien+pumppaaminen+mihin+tahansa+muuhun+taloudelliseen+toimintaan+olisi+tuottoisampaa+Suomen+kannalta,+kuten+vaikkapa+telakkateollisuuteen.+Keskustan+vakioväite+takavuosina+kannattamattomalle+museotoiminnalle+oli+se,+että+koko+maa+on+pidettävä+asuttavana+ja+omavaraisuus+on+taattava+(ja+keskustan+kannattajakunta+elinvoimaisena?).+Ilmeisesti+SOTE:sta+voi+päätellä,+että+keskustassakin+on+annettu+tuon+asian+suhteen+periksi,+ja+nyt+keskustakin+kannattaa+asutuksen+tiivistämistä?Suomessa+olisi+toki+innovatiiviselle+toiminnalle+sijaa;+esimerkiksi+suomalainen+kumina+tekee+kansainvälisesti+kauppansa,+koska+se+yöttömän+kesän+oloissa+tuottaa+erittäin+maukasta+maustetta,+jossa+aromaattisten+öljyjen+määrä+on+omaa+luokkaansa.+Norjassa+puolestaan+on+etsitty+metsästä+uusia+lääkkeitä.+Suomessakin+tätä+lääkeinnovointia+jokin+yliopisto+yritti+yrittää,+ja+mm.+silmänpainetautiin+löydettiin+jokin+lupaava+lääkeaine,+mutta+rahoitus+lopetettiin+tylysti+keskustahallituksen+taholta.Jos+se+keskustasta+riippuu,+entisen+mallinen+tappiollinen+maatalous+kasvihuonekasvatuksineen+napapiirillä+saa+edelleen+jatkua.+Hinnasta+viis.+Suomella+tätä+osaamista+tämän+asian+tiimoilta+riittää;+esimerkiksi+70-+ja+80-luvuilla+rasvaa+tuotettiin+jo+liikaa,+joten+ylimääräiset+rasvavuoret+myytiin+alehintaan+Neuvostoliittoon.+Sen+sijaan+suomalaiset+saivat+ostaa+ylihintaista+voita,+jotta+kilpailu+ei+olisi+vienyt+katteita+tuottajilta.+Sikahintaiseen+voihin+kyllästyneet+suomalaiset+puolestaan+hamstrasivat+voita+Ruotsista,+kuin+täällä+Suomessa+olisi+ollut+nälänhätä+:DUlkomaisille+politiikan+tutkijoille+on+vieläkin+arvoitus,+miksi+informaatioajalle+siirtyneessä+Ex-Nokia-Suomessa+viidesosa+äänestää+keskustan+tapaista+agraariyhteiskunnan+jäännettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


varakkaitten-tuet kirjoitti:

Suomessa on heikennetty erilaisia köyhientukia, pitäisikö muiltakin tuensaajilta leikata jotakin?

Tässä esimerkki uudesta tukipolitiikasta.
Maataloustuet ovat suuria, niitä voisi leikata omistus säännöillä, eli kukaan ei saisi omistaa maata eikä metsää kuin korkeintaan 100 hetaaria.
Maatalous yrittämiseen tulisi uusia omistajia ja työpaikkoja, tukirahan saajat lisääntyisivät ja joutuisivat oikeesti tekemään töitä.

Voisin jatkaa luetteloa, mutta annetaan maaseudun tulevaisuudelle mahdollisuus esittää mielipiteensä, koska hekin arvostelevat työttömien tukirahoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu