Linux imi taas!

"Yksi kaikkien aikojen kehittyneimmistä” vakoiluohjelmistoista levisi Linux/Androidiin – Pegasus for Android on kuin suoraan jännäreistä. Pegasus for Android leviää huomaamatta, omistaa tarttuneen laitteen täysin ja lopulta jopa tuhoutuu itsestään. Kyseessä on Lookoutin mukaan ”yksi kautta aikojen kehittyneimmistä vakoiluohjelmistoista”, jonka taustalla on paitsi vahvaa osaamista, mitä todennäköisimmin myös mittavaa rahoitusta.

Pegasus for Linux/Android leviää niin sanotun Framaroot-menetelmän välityksellä, jonka avulla laite saadaan ulkopuoliseen hallintaan. Mikäli mainittu ”roottaus” ei onnistu, haittaohjelma yrittää uudelleen: se pyrkii hankkimaan käyttöjärjestelmältä riittävät oikeudet saastuttaakseen kriittisimmät osat käyttömuistista ja laitteen keskeisimmistä toiminnoista."
7194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

teitin virusimuriin on tuhat tuollaista ja microsoft ei voi mitään. Sen sijaan open source koodia korjaa kuka vaan. Mahtaa ketuttaa, että Android on maailman suosituin käyttis.

Äänestä
  • "Sen sijaan open source koodia korjaa kuka vaan."

    No sinähän korjaat sitten tuon ongelman ja laitat korjauksen tänne jakoon.

    Jäämme odottamaan...

    Äänestä

Suomessa hyvin suosituista OnePlus 3 ja OnePlus 3T -puhelimista uuden haavoittuvuuden.

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/ict/suomalaisten-suosima-puhelin-on-altis-hakkeroinnille-ei-jata-minkaanlaisia-jalkia-6638257

Temppu vaatii tosin sitä, että puhelimeen pääsee fyysisesti käsiksi.
OnePlus 3 korkataan nimittäin muokatun laturin avulla, joka saastuttaa puhelimen. Tämäkin onnistuu vain, jos kännykkä sammutetaan täysin, eli virrat päällä olevan luurin tökkääminen katalaan laturiin ei ole vaarallista.

Sellaista se on kun älypuhelimenräplääjät toikkaroivat synymähumalassa pitkin maita ja mantuja.

Äänestä

Oko tuo haittaohjelma vähän kuin windows jossa on nuo ominaisuyudet sisäänrakennettuna?

"Windows 10 kerää oletuksena talteen kaikki näppäinpainalluksesi.
Jos Windows 10 -käyttöjärjestelmä jostakin tunnetaan, niin käyttäjien tietojen ahkerasta keräämisestä. Tämä tuli selväksi jo Windows 10:n esiversion ilmestyessä vuonna 2014, jolloin sen havaittiin jopa tallentavan näppäinten painallukset.

Tietoturvapiireissä näppäintallennukset tallentavat ohjelmat tunnetaan keylogger-nimisinä haittaohjelmina.

Äänestä
  • Niin tekee myös Androideissa yleinen Swift-näppäimistö ja varmaan Applella samanlainen. Valitettavasti laumasieluiset teinijonnet ovat niin tohkeissaan, että eivät osaa ottaa asioista selvää. Ja miten onkaan googlen ja applen puhetunnistuksen kanssa, puhumattakaan tiettyjen televisioiden puheohjausjärjestlemistä :)

    Mikään näistä palveluista, ei myöskään Microsoftin, lähetä näitä tietoja kuitenkaan ulkopuolisten käsiin, joten tältä osin on turha olla huolissaan.

    Mutta antaa pöhisijöiden pöhistä, käyttämään minunpuolestani vaikka kuusnepaa jos maailma niin pelottaa.

    Äänestä

Taitaa olla Kari taas häiriköimässä

Äänestä

Kerropas sääntöjen vastaisesti kopioiden linkittöntä tekstiä, sinä trollaava aloittaja miten tuo haitake joutuu Android-puhelimeen, joka on lisäksi aivan eri asia kuin Linux-desktopit, joista tällä palstalla normaalisti keskustellaan?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sellainenselinkkuraon kirjoitti:

"Yksi kaikkien aikojen kehittyneimmistä” vakoiluohjelmistoista levisi Linux/Androidiin – Pegasus for Android on kuin suoraan jännäreistä. Pegasus for Android leviää huomaamatta, omistaa tarttuneen laitteen täysin ja lopulta jopa tuhoutuu itsestään. Kyseessä on Lookoutin mukaan ”yksi kautta aikojen kehittyneimmistä vakoiluohjelmistoista”, jonka taustalla on paitsi vahvaa osaamista, mitä todennäköisimmin myös mittavaa rahoitusta.

Pegasus for Linux/Android leviää niin sanotun Framaroot-menetelmän välityksellä, jonka avulla laite saadaan ulkopuoliseen hallintaan. Mikäli mainittu ”roottaus” ei onnistu, haittaohjelma yrittää uudelleen: se pyrkii hankkimaan käyttöjärjestelmältä riittävät oikeudet saastuttaakseen kriittisimmät osat käyttömuistista ja laitteen keskeisimmistä toiminnoista."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu