Päivällä töissä tuli mieleen, että pitää kirjoittaa jotain puhelusta. Tässä tulos:
Puhelu
- Pirrr, pirrr, pirrr
- Niin?
- Sinä vastasit.
- Joo.
- Odotitko?
- Ehkä.
- Kuulostat jotenkin etäiseltä.
- Ai jaa, johtuu varmaan puhelimesta.
- Oletko muuten ajatellut miten puhelimet vääristävät ääntä?
- Minä vai?
- Jep!
- Ääh, vaikeita juttuja näin perjantai-iltaisin.
- Mitkä?
- No ne puhetta vääristävät puhelimet. Minun kännykkä ainakaan ei vääristä mitään, se on kotimainen.
- Minä en puhu kännykkään.
- Ai jaa.
- Soitan vain lankapuhelimesta.
- Jaa, miksi?
- Sitä ei voi paikantaa tukiasemien perusteella.
- Luoja!
- Ei kiitos, en ole uskovainen.
- Ei se mitään, minä juon konjakkia.
- Mitä muuta?
- Kaljaa kenties, en ole vielä päättänyt. Onko jotain ehdotuksia?
- Siis mitä muuta sinun elämässä?
- Töitä.
- Ei muuta?
- Pitäisikö olla?
- Ehkä.
- Vitun vaikeata.
- Elämä vai?
- Ei, se on vain kallista.
- Mainoksen orja?
- Joo, teen niille töitä ruokapalkalla.
- Mille?
- No niille vitun mainoksille, pelle!
- Johan pomppas!
- Ai pomppi vai?
- Aaarrrg!
- Ketään kotona?
- Enemmän kuin sinulla.
- Ahas, vai mennään sitä heti henkilökohtaisuuksiin, vai?
- Minä soitin.
- Entä sitten, tekeekö se sinusta jotenkin paremman ihmisen?
- Voi olla.
- Perustele?
- Osaan valita ainakin numeron.
- Lotossa?
- En.
- Säälittävän huono tuurinen vai?
- En tiedä siitä mitään, lämmitän juuri vuoristomajaani sadan euron seteleillä, kun hovimestari unohti tuoda höylättyä tammea.
- Oot sairas.
- No vähemmästäkin, seteleiden painoväri käy vähän silmiin, se tekee kyllä sairaan olon.
- Hah, suuria unelmia!
- Sanoo pieni ihminen maailman reunalla, peläten putoavansa pois sosiaalitoimiston jonosta.
- Mihin oikein pyrit?
- En minnekään.
- Soitit kuitenkin.
- Niin tein.
- Oletko lääkityksen tarpeessa?
- Olen.
- Hienoa, mene ottamaan lääkkeesi ja jätä minut rauhaan.
- Ei se ole niin yksinkertaista.
- Helppo juttu, pilleri suuhun ja vettä päälle.
- Ei mahdu.
- Nyt en ymmärrä?
- Ei se mitään, minä ymmärrän sinua.
- Oliko tämä taas vittuilua?
- Oli jos et kerran ymmärtänyt. Jos taas ymmärsit, mutta sanoit, ettet ymmärtänyt, niin silti tämä oli vittuilua.
- Aika sekavaa.
- Asetu minun asemaan.
- Aika hankalaa.
- Kokeile.
- No en!
- Miksi et?
- Yritän elää tasapainoista elämää.
- Klovni?
- Ei nyt sentään, jätän sirkusalan ihan teikäläiselle.
- Kokonaan?
- Vaikka.
- Hienoa, olenkin aina halunnut olla parrasvalojen loisteessa.
- Kermakakku naamalla vai?
- Onko tässä nyt enää mitään järkeä?
- Tarvitseeko olla?
- No ei.
- Ihan kiva. Pidätkö muuten vesipuhevelileijonista?
- En, rakastan itseäni.
- Selittää kaiken.
- Ei selitä. Haluan vielä tietää, että miksi vastasit?
- Soitit.
- Ei riitä.
- Pieni maahinen hyppäsi selkääni ja kipitti siitä korvan juureen, jossa kuiskasi sinun soittavan ja minun kannattavan vastata puheluun. Kelpaako?
- Oliko sillä sellainen vihreä lakki?
- Sininen.
- Ei kelpaa.
- Okei, minun puutarhatonttu oli juuri rakastelemassa ruohonleikkurin kanssa, kun puhelin soi. Puutarhatonttu pakotti minut vastaamaan, sillä pirinä sai kuulemma stondiksen laskemaan. Suostuin pitkin hampain, sillä haluan jatkossakin katsella puutarhassani sekä tonttuja että ruohonleikkureita. Nyt minulle on tulossa joko molempia tai toisia reilummin. Ostatkos?
- Ei kiitos, en käytä.
- Muuten, kenelle sinun piti soittaa?
- Apteekkiin.
- Sorry, väärä numero.
- Ei se mitään, en taidakaan tarvita niitä lääkkeitä.
- Ole hyvä!
- Kiitos ja näkemiin.
- Hei hei!
- Klik.
Puhelu
- Pirrr, pirrr, pirrr
- Niin?
- Sinä vastasit.
- Joo.
- Odotitko?
- Ehkä.
- Kuulostat jotenkin etäiseltä.
- Ai jaa, johtuu varmaan puhelimesta.
- Oletko muuten ajatellut miten puhelimet vääristävät ääntä?
- Minä vai?
- Jep!
- Ääh, vaikeita juttuja näin perjantai-iltaisin.
- Mitkä?
- No ne puhetta vääristävät puhelimet. Minun kännykkä ainakaan ei vääristä mitään, se on kotimainen.
- Minä en puhu kännykkään.
- Ai jaa.
- Soitan vain lankapuhelimesta.
- Jaa, miksi?
- Sitä ei voi paikantaa tukiasemien perusteella.
- Luoja!
- Ei kiitos, en ole uskovainen.
- Ei se mitään, minä juon konjakkia.
- Mitä muuta?
- Kaljaa kenties, en ole vielä päättänyt. Onko jotain ehdotuksia?
- Siis mitä muuta sinun elämässä?
- Töitä.
- Ei muuta?
- Pitäisikö olla?
- Ehkä.
- Vitun vaikeata.
- Elämä vai?
- Ei, se on vain kallista.
- Mainoksen orja?
- Joo, teen niille töitä ruokapalkalla.
- Mille?
- No niille vitun mainoksille, pelle!
- Johan pomppas!
- Ai pomppi vai?
- Aaarrrg!
- Ketään kotona?
- Enemmän kuin sinulla.
- Ahas, vai mennään sitä heti henkilökohtaisuuksiin, vai?
- Minä soitin.
- Entä sitten, tekeekö se sinusta jotenkin paremman ihmisen?
- Voi olla.
- Perustele?
- Osaan valita ainakin numeron.
- Lotossa?
- En.
- Säälittävän huono tuurinen vai?
- En tiedä siitä mitään, lämmitän juuri vuoristomajaani sadan euron seteleillä, kun hovimestari unohti tuoda höylättyä tammea.
- Oot sairas.
- No vähemmästäkin, seteleiden painoväri käy vähän silmiin, se tekee kyllä sairaan olon.
- Hah, suuria unelmia!
- Sanoo pieni ihminen maailman reunalla, peläten putoavansa pois sosiaalitoimiston jonosta.
- Mihin oikein pyrit?
- En minnekään.
- Soitit kuitenkin.
- Niin tein.
- Oletko lääkityksen tarpeessa?
- Olen.
- Hienoa, mene ottamaan lääkkeesi ja jätä minut rauhaan.
- Ei se ole niin yksinkertaista.
- Helppo juttu, pilleri suuhun ja vettä päälle.
- Ei mahdu.
- Nyt en ymmärrä?
- Ei se mitään, minä ymmärrän sinua.
- Oliko tämä taas vittuilua?
- Oli jos et kerran ymmärtänyt. Jos taas ymmärsit, mutta sanoit, ettet ymmärtänyt, niin silti tämä oli vittuilua.
- Aika sekavaa.
- Asetu minun asemaan.
- Aika hankalaa.
- Kokeile.
- No en!
- Miksi et?
- Yritän elää tasapainoista elämää.
- Klovni?
- Ei nyt sentään, jätän sirkusalan ihan teikäläiselle.
- Kokonaan?
- Vaikka.
- Hienoa, olenkin aina halunnut olla parrasvalojen loisteessa.
- Kermakakku naamalla vai?
- Onko tässä nyt enää mitään järkeä?
- Tarvitseeko olla?
- No ei.
- Ihan kiva. Pidätkö muuten vesipuhevelileijonista?
- En, rakastan itseäni.
- Selittää kaiken.
- Ei selitä. Haluan vielä tietää, että miksi vastasit?
- Soitit.
- Ei riitä.
- Pieni maahinen hyppäsi selkääni ja kipitti siitä korvan juureen, jossa kuiskasi sinun soittavan ja minun kannattavan vastata puheluun. Kelpaako?
- Oliko sillä sellainen vihreä lakki?
- Sininen.
- Ei kelpaa.
- Okei, minun puutarhatonttu oli juuri rakastelemassa ruohonleikkurin kanssa, kun puhelin soi. Puutarhatonttu pakotti minut vastaamaan, sillä pirinä sai kuulemma stondiksen laskemaan. Suostuin pitkin hampain, sillä haluan jatkossakin katsella puutarhassani sekä tonttuja että ruohonleikkureita. Nyt minulle on tulossa joko molempia tai toisia reilummin. Ostatkos?
- Ei kiitos, en käytä.
- Muuten, kenelle sinun piti soittaa?
- Apteekkiin.
- Sorry, väärä numero.
- Ei se mitään, en taidakaan tarvita niitä lääkkeitä.
- Ole hyvä!
- Kiitos ja näkemiin.
- Hei hei!
- Klik.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä mieltä olin. the-Ranekin elävöityy,
Pidin tuonne lopun apteekki osuuteen asti, keskustelu oli parodia, joka hivelee kaikkea epäileviä aivojani. Saan kenet tahansa miehen repimään vähät hiuksensa epäluuloillani, jotka enimmäkseen kohdistuvat itseeni. Kas ja kumma.
Mutta siis tämä keskustelu, idea on fiksu, kiva, mutta ehkä sitä olisi voinut vielä vedättää hullummaksi, juuri noissa ohipuhumis kohdissa.
Totuushan on että varsinkin puhelimessa, tosin myös sätissä, sitä puhuu ihan eri asioista kuin ihminen yhteyden toisessa päässä. Puhuu aikansa, voi suuttuakin kunnolla, pysähtyy kuuntelemaan ja huomaa hukanneensa täysin sen mistä toinen puhui.
Noissa kohtaa hiljenen aina hetkeksi ja yritän kiertää takaisin sinne missä lähdin sivuraiteille.
Olisin ehkä kierrättänyt nuo kaksi pidemmän lenkin kautta takaisin yhteiselle linjalle, niin että lopputulos olisi ollut joko se normaali suuttuminen -> siis toinen vetää herneen nenäänsä jostain jonka vain omassa päässään kehitteli, unohtaessaan kuunnella mistä toinen puhui.
Tai jättänyt molemat somaan epätietoisuuteen mistä tuli puhuttua ja mitä. Tiedättehän tunteen laittaa puhelimen pöydälle, ja tuijottaa hetken eteensä-> mitä se sano? Mistä se puhu? Kehtaisko soittaa ja kysyä? ei kyllä se selkii ajallaan...
Olisihan tuon voinut kierrättää pitemmän kaavan kautta. Jätin sen lyhyeksi, koska minulla tulee helposti kirjoitettua liian pitkästi. Nyt kun asiasta mainitsit, se todella näyttää itsestänikin vähän lyhyeltä.
Ehkä kirjoitan jonkun toisen puhelun ja kokeilen siinä pitempää reittiä.
Olisihan puhelun voinut lopettaa kaaokseen tai mihin vain, mutta halusin sen loppuvan ja tilanteen raukeavan lopussa. Apteekki tuli vain jostain, ilman sen enempää miettimistä.
Nämä on näitä tekstejä, mitä tulee kirjoiteltua välillä saadakseen ajatukset pois muista jutuista.