yhteiskunnassa vikaa

minulle on ilmoitettu että minua tullaan härnäämään ja manipuloimaan sisätiloissa kun menen työpaikalle, mihet tekevät näin naiselle, sairasta se on kuultavaa minullekin
4105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miten meidän yhteikunta on pässyt tällaiseen rappiotilaan. Jossain mättää ja pahasti. Herrat istuvat latakunnissa, kokouksissa, eduskunnassa ja halliruksessa osakepörsejä laskien. Pääasia että omaan kirstuun kilahtaa. Ns. tavallisen kansan ja herrakansan välinen kuilu levenee ja syvenee. Herrojen maailma on aivan toinen kuin tavallisen talliaisen. Nuoret kauhistuvat maailmaa ja vetävät pillereitä jokaiseen tilanteeseen tai tilanteettomuuteen. Ilo on kotoisin purkista, samoin tunnelämä joka ei toimi iman lisäannostusta. Töihin menessä pitää olla suhteetoman iloinen, koulussa pitää olla suhteetoman opinhaluinen oli sitten siras tai terve jne. Ihminen ei saa missään nimessä olla vain ihminen. Ihan tavallinen ihminen suruineen ja iloineen. Ei saa olla mitään mieltä ja pitää ottaa muutama pilleri että olisi yhteikuntaan kuuluva kunnon kansalinen. Erimielisyys on suurin sairaus mihin voi sairastua ellei se ole sksiväritteinen, sillä silloin hyväksytään ihan mikä vain. Tieodotusvälineet pursuvat malliesimerkkejä pitkäperäisistä notkoselkäisitä tekorintaisista pimuista juuri sellaisista joita muutama vuosikymmen sitten pidetiin rumina. Meidän yhteiskunta peittoaa Pariisin muotifirmat mennen tullen. Miten tällaisessa yhteikunnassa voi elää nuori joka on kaikille vaikutteille altis. Pitäisikö olla notkolle mennyt lipputanko missä on neljä palloa, kaksi edessä ja kaksi takana, olla seksuaalisesti joku siltä välliltä mutta ei missään tapauksessa sellainen miksi luonto on meidät alunperin luonut, uroksiksi ja naaraiksi. Yhteikunnista tulee aina vain sekavampia ja kaikenlaiset "katupillerit" ovat saaneet hiljaisen siunauksensa, koska tillintalleja on helppo hallita ja aivopestä yhteikunnan ja markkinatalouden haluamaan suuntaan. Ihmisiltä on vedetty matto jalkojen alta, Oikeuslaitos vetää välistä vääriä päätöksiä koska niihin ei kannata paneutua. Terveydenhoidossa pestään kädet pois potilaasta niin pian kuin mahdollista koska tervyskuluissa pitää säästää. Opetusta huononnetaan ja koulukuri on tipotiessään. Köyhien asunnot ovat navettoja joissa sisältö myydään samaan hintaan kuin seinät. Osakesijoittajat hamuavat valtionkorvauksia tai viimetipan voittoja. Ihmisellä ei tässä maassa ole mitään arvoa. Juuri sitä kuulee eduskunta ja hallituspuheissa. Ihminen on kuin piiskattava aasi ja auta armias sitä joka luulee olevansa ihminen.

Äänestä
  • Ei tuolla mitää kuiluja ole. Hulluja puhut höpsö höpönassu.

    Äänestä

Hah, kasvattakaa hyvät ihmiset jättiputkea. Minäkin kokeilin ja onnistuin. Se on helppo ja halpa harrastus kuten muukin puutarhanhoito, hah hah haaa!!!...

Äänestä
  • Taisit nauttia sitä myös?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pahakokemussairastaa kirjoitti:

minulle on ilmoitettu että minua tullaan härnäämään ja manipuloimaan sisätiloissa kun menen työpaikalle, mihet tekevät näin naiselle, sairasta se on kuultavaa minullekin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu